Blogi

Suurien vesien äärellä – Vid mäktiga vatten

Kaipaatko veden solinaa kesän lämmössä tai auringonsäteiden kimaltelevaa tanssia sinisillä aalloilla? Kesän muistot – virtaavan veden siloisiksi muokkaamat kivet, pehmeät rantaan taittuvat laineet – ovat vaihtuneet syyskauden viileämpiin sävyihin, vaikka vielä ei routa tai jää peitäkään maata.
Karoliina_Maria_Schauman_kirkossa
Karoliina Maria Schauman

Veteen liittyy monenlaisia mielikuvia: eteenpäin pulppuavat kirkkaat purot, niin tummat myrskyvedet kuin valossa säkenöivä aava ulappakin, tai miksei pinnan tyyni hiljaisuus sekä arvoitukselliset valtamerien syvyydet pimeyden kätköissä. Jyrkkiä vastakohtia, samaa vettä.
Itseäni on meressä kiehtonut se, että pisarat lähirannalla ovat osanen samaa suurta merta kuin kaikkialla muuallakin maan äärissä, siis yhteydessä kaikkiin meren rantoihin Patagoniasta Pohjolan vuonoihin.

Psalminkirjoittaja muistuttaa, että ihminen on Jumalan kädessä ja ohjauksessa äärialueillakin: ”Vaikka kokoaisin siipeni aamunkoitossa ja tekisin pesäni meren ääriin, sielläkin sinun kätesi ohjaa minua, sinun oikea kätesi pitää minusta kiinni.” (Ps. 138: 9-10, Psalmit Septuagintan mukaan). Jumalan ohjauksessa ei onneksi ole sokeita kulmiakaan, kuten autolla ajaessa!
Samaisessa psalmissa kaikuu ihmetyksen sävyjen sointi, ja lohdullisesti todetaan, että Jumala tietää ja ymmärtää niin yksityiskohdat kuin kokonaiskuvankin: ”Sinä tunnet minut, istunpa tai nousen, jo kaukaa sinä ymmärrät ajatukseni.” … ”katso, Herra, sinä tiedät kaiken, elämäni alun ja lopun.” (Ps. 138:2,5 LXX)

Psalminkirjoittaja muistuttaa, että ihminen on Jumalan kädessä ja ohjauksessa äärialueillakin: ”Vaikka kokoaisin siipeni aamunkoitossa ja tekisin pesäni meren ääriin, sielläkin sinun kätesi ohjaa minua, sinun oikea kätesi pitää minusta kiinni.” (Ps. 138: 9-10, Psalmit Septuagintan mukaan).

Toisaalla psalmien kirjassa vakuutetaan, että Jumala on turvapaikka, johon suuret vedetkään eivät tulviessaan yllä. ”Tämän vuoksi rukoilkoon jokainen pyhä sinua sopivalla hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät häneen ulotu. Sinä olet minulle turvapaikka… ’Minä opetan sinua ja neuvon sinua tällä tiellä, jolla kuljet, minä kiinnitän silmäni sinuun.’” (Ps. 31:6–9 LXX) Jumala seuraa rakastavasti jokaisen ihmisen elämää.

Vaikka aallot löisivät ylitse ja tulvavesi uhkaisi, Herra on silti kuningas: ”Monien vesien pauhuista ihmeellisimmät ovat meren tyrskyt – ihmeellisin on Herra korkeuksissa. Sinun todistuksesi ovat lujat ja varmat.” (Ps. 92:4–5 LXX) Jumala ei häily tai vaihtele kuten vuorovesi vaan on läpikotaisin luotettava. Eikä Jumalaan luottavan tarvitse ehkä murehtia siitä, ymmärtääkö varmasti, mitkä Jumalan käskyt ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän keskeisiä, sillä kuitenkin ”kaikki sinun käskysi ovat totuus” (Ps. 118:86 LXX).

Kun joku kuulee Kristuksen sanat ja tekee niiden mukaisesti, hän on evankeliumin mukaan kuin hyvä rakentaja. Tutussa vertauksessa Kristus puhuu siitä, että veden tulviessa ja syöksyessä taloa vasten se ei horjunut, koska talo oli hyvin rakennettu. (Luuk. 6:48)
Pyhät apostolitkin, kirkon rakentajat, elivät ihmisen elämän. He eivät olleet yli-ihmisiä, tai kuten Lystrassa jotkut ajattelivat, ihmishahmoisia kreikkalaisia jumalia – näille lystralaisille pyhä apostoli Paavali sanoi: "Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te.” (Apt.t. 14:15)
Jumalanäitikin on ihmiskunnan edustaja ja ihmissuvun ylpeys. Hänelle lauletaan akatistoshymnissä: ”Iloitse, kaikki pyyteet voittava rakkaus”. Vuosisatain halki pyhät ihmiset ovat todistaneet Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Jumalan rakkaus pysyy, mihin ääriin ihminen kulkeekin.
Niin, rakkaus: sitä eivät suuret vedet voi sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. (Laulujen laulu 8:7) Koska Jumala rakastaa ihmistä, on elämälle olemassa kasvupohja. Jumalan rakkauden varassa uskaltaa itsekin kasvaa.

***

Saknar du vattnets sorl i sommarvärme eller solstrålars glimmande dans på blå vågor? Minnen från sommaren – stenar som strömmande vatten slitit släta, vågor som mjukt bryts mot stranden – de har bytts ut mot höstens kyligare nyanser, fast det inte ännu finns frost eller is på marken.
Många sorters sinnebilder förknippas med vatten: framåtvällande klara bäckar, såväl mörka stormiga vatten som öppet hav som glittrar och gnistrar i ljuset, eller varför inte ytans stillhet eller de gåtfulla djupen täckta i mörker i oceanernas djup. Skarpa kontraster, samma vatten!

Själv har jag fascinerats av tanken att dropparna i den närmaste havsstranden är en liten del av det stora havet som sträcker sig till alla andra stränder i världen, från Patagonien till Nordens fjordar.
Psalmisten påminner att människan är i Guds hand och ledning även i de yttersta kanterna: ”Tog jag morgonrodnadens vingar, gick jag till vila ytterst i havet, skulle du nå mig även där och gripa mig med din hand.” (Ps. 139:9–10) Till all lycka finns det inte heller blinda vinklar i Guds ledning och styre, såsom det finns vid bilkörning!

I samma psalm ljuder toner av förundran, och man konstaterar med förtröstan, att Gud vet och förstår både detaljerna och helhetsbilden: ”Om jag står eller sitter vet du det, fast du är långt borta vet du vad jag tänker. … Du omger mig på alla sidor, jag är helt i din hand.” (Ps. 139:2,5)
Annanstans i Psaltaren försäkras att Gud är en fristad som de stigande stora vattnen inte kan hota. ”Därför ber dina trogna till dig i nödens tid. När de stora vattnen stiger når de inte dem. Du är min fristad … ’Jag vill ge dig insikt och lära dig den väg du skall gå, jag vill ge dig råd, min blick skall följa dig.’” (Ps. 32:6-9) Gud följer kärleksfullt varje människas liv.

Fastän vågorna skulle slå över och flodvattnen skulle stiga, Herren är ändå konung: ”Väldigare än de stora vattnens brus, väldigare än havets bränningar, ja, väldig är Herren i höjden. Dina bud skall bestå.” (Ps. 93:4–5) Gud ändras inte såsom tidvattnet som kommer och går. Han är alltigenom pålitlig. Den som litar på Gud behöver kanske inte fundera mycket på om man säkert förstått helt rätt, vilka av Guds bud som är viktiga och vilka som är mindre centrala, för ”alla dina bud är sanna” (Ps. 119:86).
Den som hör Kristi ord och handlar efter dem är enligt evangeliet lik en man som lägger grunden på berg då han bygger ett hus. I den bekanta liknelsen talar Kristus om att när floden svämmar över och vattnet vräker sig mot huset, förmår de inte rubba det, för huset är väl byggt. (Luk. 6:48)
De heliga apostlarna som byggt kyrkan levde ett mänskligt liv. De var inte övermänniskor, eller såsom några tänkte i Lystra, grekiska gudar i mänsklig gestalt – åt dessa i Lystra sade helige aposteln Paulus: ”Vad tar ni er till? Vi är svaga människor precis som ni.” (Ap.g. 14:15)

Även Gudsmodern är representant för mänskligheten och människosläktets stolthet. I akathisthymnen till henne sjungs: ”Gläd Dig, Du kärlek som övervinner alla lidelser!” Genom århundraden har heliga människor vittnat om Guds kärlek mot människor. Guds kärlek består även på de yttersta kanterna av människans vägar.
Ja, kärleken: mäktiga vatten kan inte släcka den, floder kan inte svepa bort den. (Höga visan 8:7) Eftersom Gud älskar människan, är det möjligt att vara rotad och grundad i kärlek. Då vågar man växa själv också.

Karoliina_Maria_Schauman_kirkossa
Karoliina Maria Schauman

Kirjoittaja on teologian maisteri ja kolmen lapsen äiti, joka asuu Tammisaaressa. Skribenten är teologie magister och trebarnsmamma som bor i Ekenäs.