Suomalaisten kielellinen elämä muuttui muutama aika sitten. Äkkiarvaamatta yleistyi tapa aloittaa mitä erilaisimmat väittämät lausekkeella ”koen että”.
Enää ei sanota ”asia on näin” vaan: ”koen, että asia on näin”.
Tämä on filosofisesti mielenkiintoista. Kaikki asiat ikään kuin ajetaan kokemuksellisuuden filtterin läpi ja alistetaan subjektiiviselle tuntemukselle. Ikään kuin enää ei olisi tosiseikkoja vaan ainoastaan kokemuksia seikoista. Ilmaisu sopii hyvin faktojen jälkeiseen maailmaan, jossa suurvaltoja johdetaan hölynpölyllä.
Tutkijatkaan eivät enää välttämättä kysy, pidätkö totena väitettä, että turvallisuus on parantunut, vaan koetko että turvallisuus on parantunut. Ikään kuin tosiasioita ei enää tarvittaisi, yksilön kokemukset riittävät.
Ilmaisun käytössä voi havaita tietynlaista kehitystä. Ensin se tuli tykömme varovaisuuden ilmaisijana. Sanottiin ”koen että näin on” tarkoittaen: ”En väitä varmaksi, että näin asia olisi, mutta tällainen oma tuntemukseni asiasta on.”
Ilmaisu sai myös kohteliaisuuden sävyä. Kun kysymme ”koetko että voisit hoitaa asian?” emme käskytä vaan annamme tilaa toiselle ja hänen kokemukselleen maailmasta.
Erityisen kummallinen tämä ilmaisu on viitattaessa omaan tahtomiseen. ”Koen että haluan puheenjohtajaksi” – siis minulla on tuntemus omasta tahtomisestani. Tämä itsereflektoiva ilmaisu näyttäisi edellyttävän, että kokeminen varmistaa tahtomisen. Pelkkä tahtominen ei riitä, vaan on oltava kokemus tahtomisesta, joka saa tahtomisen todellisemmaksi. Ikään kuin haluaminen olisi varmempaa siksi, että se on nimenomaan koettua haluamista.
Toisaalta sama rakenne ilmaisee myös eräänlaista epävarmuutta ja suoranaista avuttomuutta: ”En tiedä haluanko puheenjohtajaksi, mutta tällainen kokemus minulla nyt kuitenkin on.”
Kaikki tämä variaatio johtuu siitä, että kokeminen on yksityistä, ja siksi emme voi tietää, mitä toinen tarkoittaa kokemispuheellaan. Hyvä jos tiedämme mitä itse tarkoitamme.
Ihmisten kesken formeli ”koen että” toimii jännittävän kahtalaisesti. Ilmaisu luo näennäisesti yhteyttä: emme enää heitä pöytään kylmiä faktoja vaan lämpimiä kokemuksia faktoista. Toisaalta ilmaisu on kovapintainen. ”Koen että asiat ovat näin” tarkoittaa viime kädessä: minä elän sellaisessa maailmassa, jossa asiat ovat näin.
Niinpä loppujen lopuksi lauseke antaa ilmaisun totaaliselle etäisyydelle. Toisen kokemus on aina jotain sellaista, mihin minulla ei ole pääsyä, eikä voi olla. Sinä koet noin, minä koen näin – kaksi kuplaa lauseineen.
***
Ilmaisun suosio ei ole sattumaa. Sen henkiset juuret ovat aikamme syvissä aatteellisissa trendeissä: yksilökeskeisyydessä ja tunteiden palvonnassa. Juuri siksi ilmaisu on merkitsevä paitsi filosofisesti myös teologisesti.
Keskiaika päättyi oivallukseen: ”Ajattelen, siis olen.” Alkoi moderni, tuli postmoderni. Nyt on siirrytty uuteen aikaan: ”Koen että, siis olen että.”
Perimmiltään ”koen että” on jälkifreudilainen lipsahdus, joka ilmentää uskoa siihen, että sisältämme nousevat kokemukset ja tuntemukset ovat minuutemme ydin. Tunteitahan pidetään nykyään perimmäisinä fundamentteina, jotka nousevat minuuden ytimestä ja antavat ilmaisun sille mitä minä olen.
Itse asiassa tunteet ovat kuitenkin pitkien ajatus- ja asennoitumisprosessien säätelemiä ja säädeltävissä. Miten koemme asiat, riippuu siitä, miten olemme opetelleet ajattelemaan niitä ja suhtautumaan niihin. Esimerkiksi loma tuntuu mukavalta, jos emme odota siltä liikoja, mutta hyväkin loma aiheuttaa stressiä, jos odotukset olivat paljon korkeammalla.
Ortodoksisen kirkon askeettinen teologia käsittelee paljon juuri niitä ajattelurakenteita, jotka ohjailevat tunteita, himoja ja kokemuksia. Kun mieleen ilmaantuu tuntemus, sitä ei välittömästi oteta minuuden määrittelyn pohjaksi, vaan mielenliike nimetään ja otetaan kriittiseen tarkasteluun. Samalla se irrotetaan mielestä ja minuudesta ja projisoidaan itsen ulkopuolelle. Silloin sitä vastaan voi tarvittaessa myös taistella: se ei ole minun koko minuuteni, se on vain ajatus.
Jos taas oma kokemus määritellään minuuden ytimeksi, silloin minun tehtäväkseni jää vain mukautua tuohon kokemukseen ja määritellä itseni sen avulla. Sitten jäljellä onkin enää vain yksi ongelma: miten saada maailma vastaamaan minun kokemustani?
***
Erityisen hämmentävä kokemislähtöinen puhetapa on sovellettuna minän ja kirkon suhteeseen. Toisin sanoen kirkkokin alistetaan minun kokemukselleni: koen että maailmani on tällainen, siis kirkon on muututtava vastaamaan minun kokemustani maailmasta.
Kirkko voi olla yksilön kokemisen referenssi ja kokemisen lähde, tai vaikka pilkan kohde, mutta kirkko ei voi olla yksilön kokemisen määrittämä. Eikä tämän sanomiseen tarvita bysanttilaista ekklesiologiaa: se vain on loogisesti mahdotonta. Kirkko muuttuu minun kokemukseni mukaiseksi vain mikäli jokaisella on oma kirkkonsa.
Toki on mahdollista ajatella, että meillä ei ole pääsyä maailmaan itseensä tai kirkkoon itseensä: jokaisella on vain oma kokemuksensa maailmasta ja kirkosta. Tämän pitäisi kuitenkin olla nöyryyden aihe, sillä se osoittaa, miten rajoittuneita olemme. Emme kykene näkemään oman perspektiivimme rajojen yli. Mikään muu itse asiassa ei asioiden ymmärtämistä estäkään.
Voi olla, että ihmiskunta eli parhaat aikakautensa silloin kun ihminen ei alistanut ajatuksiaan tuntemuksilleen.
Ja ehkä joskus oli sellainenkin aika, että ihmiset muodostivat näkemyksensä siitä, mikä kirkko on, kirkon pyhien opetuksista. Aika, jolloin maailma oli Jumalan lahja.
***
Mitä tästä kaikesta voisi päätellä? Tässä kohdin on syytä muistaa, että todellisuutta ei enää ole, on vain kokemuksia todellisuudesta. Niinpä jokainen päättelee mitä kokee päättelevänsä.
Filosofeille tilanne on avoin, kuten aina. Filosofiahan on avoimuutta kaikenlaisille ajattelutavoille. Minän ja maailman suhteen voi mieltää monella tavalla, miksei siis myös kokemisfiltterin läpi.
Kirkko puolestaan seisoo paikallaan kadonneen maailman keskellä, kokemusten aallokossa.
Ainoa ongelma koskee niitä muutamia jääriä, jotka epäilevät omaa kokemistaan.
Virossa on sanonta: ”Nyt teemme niin, että emme tee niin.” Tässä on hyvä strategia meille, jotka koemme niin, että emme koe niin.
Me tulemme jatkossakin puhumaan ilman kokemusfiltteriä. Koettakaa kestää.