Tietokirjailija Timo Lehtosen, 74, lapsuuden elinympäristö kuulostaa suotuisalta tulevalle historioitsijalle: hänen vanhemmillaan oli antiikkiliike, ja jo varhain syttyi kiinnostus vanhoja huonekaluja, kirjoja, valokuvia, postikortteja, rahoja, tauluja ja ikoneita kohtaan.
Viehtymys antiikkiesineisiin vaikutti myös ammatinvalintaan, sillä Lehtonen kouluttautui näkövammaisten ammattikoulussa verhoilijaksi ja sittemmin filmilaborantiksi.
Lehtosella todettiin jo varhaislapsuudessa näköä rappeuttava silmäsairaus, jota ei ollut mahdollista parantaa lukuisista leikkauksista ja muista toimenpiteistä huolimatta.
Näön menetys tapahtui lopullisesti vuonna 2020.
– Elämä on silti yhtä kaunista edelleenkin. Sitä paitsi tekniikka pelaa ja tietokoneet puhuvat, joten näkövamma ei ole estänyt minua tekemästä itseäni kiinnostavia asioita. Lisäksi minulla on hyvä avustaja, Lehtonen sanoo.
Timo Lehtonen on opiskellut historiantutkimusta avoimessa yliopistossa, mutta muilta osin hän on itseoppinut menneisyyden tutkija. Lisäksi Lehtosella on omassa kirjahyllyssään erityisesti vanhaa Valamoa, Konevitsan ja Syvärin luostareita, luovutettua Karjalaa ja Helsingin seurakunnan historiaa käsittelevää kirjallisuutta.
Timo Lehtosen puheesta kuuluu, että ortodoksinen kirkko ja historiantutkimus ovat hänen elämänsä kaksi tärkeää peruspilaria. Kirkkojen historian tutkimisen myötä nämä kaksi yhdistyvät toisiinsa.
Vaikka Lehtonen kuvailee olleensa aina uskonnollinen ihminen, hänen hengellisen elämänsä intensiivinen kausi alkoi 1970-luvun alusta. Vuonna 1979 hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Nuoruudessa kutsumus veti häntä yhä uudelleen talkoolaiseksi Valamon luostariin.
– Nuorempana ajatukseni oli jäädä Valamon luostarin veljestöön, mutta silloinen arkkipiispa Paavali oli sitä mieltä, että minun paikkani on sittenkin seurakunnassa.
Niinpä 1980-luvun lopulla Lehtonen vihittiin alidiakoniksi ja valittiin vähän myöhemmin Helsingissä Liisankadulla sijaitsevan Pappilatalon kotikirkon isännöitsijäksi, jona hän ehti toimia melkein 16 vuoden ajan.
Suuritöisiä teoksia
Tietokirjailijan uransa Lehtonen aloitti 1991 Hyrylän varuskuntakirkon historiaa käsittelevän teoksensa myötä. Viime vuonna valmistuneen Aunuksen Karjalan Pyhät paikat -teoksensa Lehtonen nimeää vaativimmaksi työkseen, sillä 90 prosenttia kirjassa käytetystä lähdemateriaalista on julkaistu venäjäksi.
– Suomessa ei ole julkaistu paljoakaan materiaalia Aunuksen Karjalasta, ellei joitakin tietoja suomalaisten sinne tekemästä sotaretkestä oteta lukuun – ja samoin on olemassa muutama väitöskirja.
Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä itäraja on sulkeutunut, joten materiaalin hankkiminen Venäjältä on hankaloitunut entisestään.
– Lähdemateriaalin suomentaja on syntyisin Petroskoista, missä hän kävi tutkimassa arkistoja 2023. Siellä on paljon materiaalia, jota ei Suomesta yksikertaisesti löydy, kuten esimerkiksi Salmin kirkon piirustukset.
Materiaalin hankkiminen on vaatinut myös taloudellista panostusta: yhteen tilaukseen saattoi huveta 300–400 euroa. Avuksi ovat tulleet Helsingin Metropoliittakunnan säätiön, Karjala-säätiön, Suomen Kulttuurirahaston ja Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät apurahat.
– Haluan kiittää nykyistä arkkipiispa Eliaa, emeritus arkkipiispa Leoa ja emeritus metropoliitta Ambrosiusta heidän hyvistä suosituskirjeistään apurahoja haettaessa.
Vaikka maailmanpoliittiset tapahtumat ovat heijastuneet materiaalin hankkimisen kautta myös kirjailijan työhön, Lehtosen teoksissa historiaa lähestytään mahdollisimman objektiiviesti.
– Politiikkaa ei käsitellä puolesta tai vastaan, vaan kerrotaan tosiasioita. Aunuksen kirkot tuhottiin totaalisesti Venäjän vallankumouksen jälkeen, ja Suomesta tuli pappeja toimittamaan jumalanpalveluksia sikäläisille ortodokseille, koska paikalliset papit oli murhattu tai lähetetty keskitysleireille. Vuosina 1941–1943 Suomen ortodoksisesta kirkosta Aunuksessa kävivät toimittamassa esimerkiksi isät Erkki Piiroinen ja Taneli Repo sekä pappismunkki (toim. huom. sittemmin arkkipiispa) Paavali.
Idea uusimpaan, 131 seurakuntaa käsittävään kirjaan syntyi, kun Lehtonen etsi valokuvia Vaienneet kellot -kirjaansa varten. Tuolloin hän löysi Museoviraston kokoelmista rintamakirjeenvaihtajien ottamia valokuvia Aunuksen ortodoksisista kirkoista ja tsasounista vuosilta 1941–1943.
Urakka alkoi toden teolla heinäkuussa 2022. Kävi ilmi, että suurin osa Aunuksen kirkoista oli vaurioitunut sotatoimissa. Lisäksi Neuvostolitossa poliittinen järjestelmä suhtautui kielteisesti uskontoon ja kirkkoihin, jotka riisuttiin kirkollisista tunnuksista. Sodalta säästyneitä pyhäkköjä muutettiin esimerkiksi tanssipaikoiksi ja elokuvateattereiksi.
Aunuksen Karjalan Pyhät paikat -kirjan lähdeaineisto perustuu osin Aunuksen hiippakunnan julkaisemiin sanomiin vuosilta 1898–1917. Kyseisissä julkaisuissa on pappien tallentamaa tietoa seurakuntien vaiheista, kirkkojen rakentamisesta, pyhäkköjen korjauksista sekä aunukselaisista lahjoittajista.
Latvian kirkon kiinnostavat
Lehtonen on saanut kirjoistaan positiivista palautetta.
– Jotkut ovat hämmästelleet, miten olen pystynyt kaivamaan esiin kaikki nämä yksityiskohtaiset tiedot. Kirjani ovatkin vaatineet paljon arkistotyötä, ja sitä kautta olen oppinut tuntemaan paljon tutkijoita ja arkistojen työntekijöitä, jotka ovat puolestaan osanneet johdattaa minua yhä syvemmälle arkistojen syövereihin.
Kirjailijanuran haasteet ovat liittyneet enimmäkseen materiaalin hankkimisen kiemuroihin ja tiedonmurusten pirstaleisuuteen. Lehtonen on asioinut kirjoja koostaessaan esimerkiksi Venäjän historiallisen arkiston ja Pietarin keskusarkiston kanssa.
Asiointi venäläisten arkistojen kanssa oli sikäli mutkikasta, että tilattu materiaali piti maksaa arkiston tilille ruplissa. Tilaaminen vei noin 30 työpäivää, ja maksun jälkeen aineisto saapui joko sähköpostitse tai etanapostilla. Lopulta aineisto oli vielä käännettävä suomeksi.
– Oli aina jännittävää, tulevatko tilatut asiakirjat vai eivät. Kuitenkin tähän saakka kaikki tilattu materiaali on saapunut perille, Lehtonen sanoo.
Vaikka takana on jo monta suuritöistä kirjaa, Lehtosella on jo seuraava aihepiiri mietittynä.
– Kävin syksyllä 2025 Latviassa, ja tieni johti tietysti kirkkoihin. Siellä törmäsin muutamaan merkittävään kirkkorakennukseen, mikä herätti heti kiinnostukseni. Latviassa ortodoksisilla kirkoilla on todella pitkä perinne.
Kaikista kirkoista rakkain Lehtoselle on kuitenkin Pappilatalon kotikirkko, jos kohta myös lähinnä kotia sijaitseva Helsingin Myllypuron Pyhän Aleksanteri Syväriläisen kappeli on tärkeä pyhäkkö.
Lisätietoa Lehtosen kirjallisesta tuotannosta: www.timontieto.fi
Pääkuva ylhäällä: Timo Lehtonen on tutkinut teoksiaan varten esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehtien vuosikertoja, seurakuntien historiikkeja ja erilaisia pöytäkirjoja sekä vanhoja karttoja, valokuvia ja kirkkojen piirustuksia.