Valokuvaaja, matkaopas, kirjoittaja ja Vienan Karjalan Ystävät ry:n puheenjohtaja Petri Niikko kävi ensimmäisen kerran valokuvausmatkalla Venäjän Karjalassa vuonna 1992.
– Matka oli uskomaton seikkailu! Ottamani kuvat olivat esillä useissa näyttelyissä. Sitten minulle ehdotettiin bussimatkojen järjestämistä Karjalaan. Olin ensin ajatusta vastaan, mutta jo vuonna 1995 johdin Kamera-lehden lukijamatkaa. Toimin ensin freelance-pohjalta. Vuonna 2011 perustin Niikon matkat -matkatoimiston. Venäjän ohella olen järjestänyt matkoja Georgiaan, Moldovaan ja Ukrainaan.
Karjalan pyhäköissä
Ateistisen neuvostoajan jälkeen Karjalassa oli helluntailaisuutta ja Jehovan todistajia, Petri Niikko muistelee. Ne hiipuivat, toisin kuin ortodoksisuus.
– Pinnan alla piilevänä ollut ortodoksisuus nousi Karjalassa esiin 1990-luvulla. Kylissä ei ollut jäljellä kirkkoja tai tsasounoita, mutta pian niitä oli joka kylässä. Kun ensimmäisen kerran ajoin Vuokkiniemen tsasounan ohi vuonna 1992, pihalla oli vasta hirsiä, mutta äkkiä sekin nousi pystyyn. Kyllä se on “kirikkö” tai tsasouna, mikä tekee kylästä kylän. Papeista on pulaa edelleen, joten paikalliset pitävät palveluksia itse. Papillisia palveluksia on lähinnä praasniekkoina. Monissa Karjalan kylissä ja Udmurtiassa on edelleen myös vanhauskoisuutta.
Niikon matkoilla on aina käyty pyhäköissä. Kuitenkaan Venäjän ortodoksisella kirkolla ja Suomen Ekumeeniseen patriarkaattiin kuuluvalla ortodoksisella kirkolla ei ole ehtoollisyhteyttä. Moskovan patriarkaatin päämies, patriarkka Kirill, osoittaa tukeaan Venäjän hyökkäyssodalle, jota se käy Ukrainaa vastaan – ja jonka Suomen ortodoksinen kirkko on tuominnut jyrkästi.
– Asiakkaiden toiveesta olen ajoittanut Karjalan-matkoja niin, että olemme päässeet osallistumaan pääsiäisajan palveluksiin. Jotkut ovat olleet matkalla ensimmäistä kertaa ortodoksisessa palveluksessa. Aiemmin he eivät ehkä ole uskaltaneet, koska ovat kuulleet, ettei kirkoissa ole penkkejä, ja että niissä pitää käyttäytyä tietyllä tavalla.
– Luostarit, ortodoksisuus ja evakkokarjalaisten perinne kiinnostavat minua, koska isäni on Pitkärannasta kotoisin oleva ortodoksi. Hän on kertonut, että (Laatokan, toim. huom.) Valamon kirkonkellot kuuluivat hyvällä säällä Pitkärantaan. Minulle on tärkeää, että matkoilla yhdistyvät kaikki tasot: luonto, kirkot ja luostarit, jotka ovat täynnä Venäjän, Suomen ja Karjalan historiaa. Luostarikokemukset ja alueiden puhdas luonto ovat aina matkan suola.
Solovetskin historiaa ja luontoa
Vienanmeren saarella sijaitsevan Solovetskin luostarin perustajina tunnetaan 1420-luvun lopussa saarella siirtyneet pyhittäjäisät Herman Solovetskilainen, Savvati Solovetskilainen sekä Sosima (Zosima) Solovetskilainen. 1600-luvulle tultaessa luostari oli kasvanut merkittäviin mittasuhteisiin. Sittemmin se muodostui yhdeksi vanhauskoisten pääalueista, minkä takia lähes koko veljestö uusittiin.
Venäjän vallankumouksen (1917) myötä luostari suljettiin. Saarella toimi Neuvostoliiton pakkotyöleiri vuosina 1923–33 ja sitten vankila vuoteen 1939. Solovetskiin vietiin niin rikollisia kuin bolshevikkien poliittisina vastustajina pidettyjä. Osa heistä oli suomalaisia, kuten Boris Cederholm ja Hanna Malm. Epäinhimillisissä oloissa pidettyjä vankeja oli yhteensä ehkä 100 000, joista arviolta puolet menehtyi. Vankien joukossa oli paljon ortodokseja – myös pappeja (kuten Pavel Florensky) ja piispoja.
Vankilan sulkeuduttua saarella toimi jonkin aikaa Solovetskin merisotakoulu. Luostari palautettiin Venäjän kirkolle 1990-luvun alussa. Munkit palasivat ja kirkkoja alettiin entisöidä.
Solovetskissa yhdistyvät Niikolle tärkeät historia ja luonto.
– Sain seurata Solovetskin luostarin kehitystä vuosina 2002–19. Kerrankin näimme, kun kirkon ikonostaasia kullattiin. Kävijämäärät lisääntyivät koko ajan. Hotellejakin rakennettiin lisää ja niiden laatu parani. Nyt Solovetsk on noussut entiseen loistoonsa. On kuitenkin ikävää, että siellä on alettu muokata historiaa ja unohtaa Stalinin ajat. Alussa ne tuotiin esiin, mutta nyt vankileirin muistelu on siirretty sivuun. Meidän oppaamme ovat kyllä aina kertoneet asiasta, ja olemme pitäneet hiljaisen hetken vainojen uhreille.
– Matka Solovetskiin kestää useita päiviä. Perillä tulisi olla ainakin viisi päivää, jotta ehtisi nähdä kaukaisimmatkin skiitat. Alueella voi nähdä myös maitovalaita, partahylkeitä, kotkia sekä vuorovesien vaihtelun. Anzerin saari (Hanhisaari) avattiin turisteille vasta 2010-luvulla. Se vaikutti syrjäiseltä ja hartauteen omistautuneelta paikalta. Entisöinti on vasta päässyt vauhtiin. Saaren Golgatan kukkulalla pidettiin 1920-luvulla naisvankeja, joiden synnyttämät lapset siirrettiin lastenkoteihin.
Laatokan Valamossa ja Syvärillä
Petri Niikko on järjestänyt Laatokan Valamoon kymmenkunta matkaa vuosina 2002–19.
– Olemme yleensä kiertäneet melkein kaikki skiitat ja käyneet lähisaarissa norppia katsomassa. (Laatokan, toim.huom.) Valamon entisöintityöt on tehty huolella. Uskomatonta, että kirkot on entisöity vanhojen mustavalkokuvien perusteella!
– Jumalanpalvelukset ovat Valamossa omaa luokkaansa, enkä ole muualla kuullut sellaista kirkonkellojen soittoa. Palveluksiin osallistuvissa kumaraisissa, toisinaan "väärällä puolella" (kirkkosalia, toim. huom.) olevia naisia komentavissa munkeissa on historian havinaa. Kerran pisti silmään, kun kirkkoon tuli duunareita työvaatteissa: se on sitä aitoa hartautta, kun tärkeintä on rukoileminen eikä vaatteet.
– Vielä 2000-luvun alussa saarella asui kyläläisiä. Nyt asukkaat on häädetty, ja Valamosta on tehty rikkaiden paratiisi. Siellä on Putinin ja oligarkkien huviloita sekä Pyhän Vladimirin luksus-skiitta. Saarissa on lahjoituksena saatuja miljoonaveneitä. Valamo on Putinin silmäterä. Vuonna 2014 satuin näkemään hänet siellä hotellihuoneeni ikkunasta.
Vuonna 2019 Niikon ryhmä vieraili pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen Pyhän Kolminaisuuden luostarissa Laatokan itäpuolella.
– Aleksanteri Syväriläisen luostari teki minuun vaikutuksen. Syvärin luostaria ei ole kunnostettu niin paljon kuin Konevitsan ja Valamon luostareita. Se on syrjäinen, aito paikka. Seinämaalaukset ovat aivan käsittämättömän hienoja. Niiden sävyt kuulemma paranevat itsekseen ilman, että niille tarvitsisi tehdä mitään – se on ihmeellistä, suorastaan mykistävää. Nyt maalauksissa on aivan Rublevin ikonien sävyjä.
– Aleksanteri Syväriläisen ruumis löytyi Neuvostoliiton aikana kaivauksissa. Ateismin aikana ruumis oli Pietarissa, mutta 1990-luvun lopusta lähtien se on ollut lasiarkussa luostarissa. Pääsimme katsomaan sitä. Aivan mystistä, että se on säilynyt maassa satoja vuosia.
Matka jatkuu
Viimeinen matka Venäjän puolen Karjalaan oli vuonna 2020 pari viikkoa ennen rajojen sulkeutumista. Koronan ja sodan syttymisen jälkeen Niikko on vetänyt Suomen-matkoja.
– Ennen laiminlöin Suomea: vasta nyt olen päässyt näkemään sitä. Suomesta löytyy hienoa ortodoksista perinnettä. Vuonna 2024 kävimme porukalla Uudessa Valamossa ja Lintulan luostarissa. Edellisen kerran kävin Heinäveden Valamossa lapsena. Isäni muistaa käyneensä siellä oman isänsä kanssa jo 1940-luvulla.
Vuonna 2025 Niikon matkoilla oli kaksi Kainuun-kierrosta (joista toisella osallistuttiin tsaijun tassista juonnin MM-kilpailuihin) ja yksi Pohjois-Karjalan kierros, mihin kuului käynti muun muassa Joensuun ortodoksisella hautausmaalla, Lintulassa ja (Heinäveden, toim. huom.) Valamossa.
Niikko oli jo aikeissa lopettaa matkojen vetämisen, mutta tuli sittemmin toisiin ajatuksiin: vuonna 2026 on määrä toteuttaa kaksi matkaa Kainuuseen.
Pääkuva ylhäällä: Solovetskin luostarissa 1990-luvulla.