– Joutilaisuus ei ole minulle tavoiteltava tila, vuoden 2025 loppupuolella 90 vuotta täyttänyt Airi Knuutinen toteaa. Joutilaana hän ei ole elämässään ehtinyt ollakaan. Eläkeläisenä arjen on täyttänyt talkootyö Pokrovan veljesyhteisössä. Luostarin talkoolaisuus on hänen mukaansa sopiva paikka hänen kaltaiselleen työhullulle.
Kannakselta Kasarminkadulle
Airi Knuutisen vanhemmat olivat kotoisin Inkerinmaalta. He joutuivat jättämään kotinsa kolme kertaa. Ensin lähdettiin Venäjän vallankumousta pakoon Suomen puolelle Rautuun 1920-luvulla, ja sitten Raudusta talvisotaa pakoon vuonna 1939 Pieksämäelle. Tuolloin mukana oli myös 4-vuotias Airi. Välirauhan aikana isä ja Airin sisar palasivat Kannakselle jälleenrakennustöihin, mutta vuonna 1945 oli taas lähdettävä.
Vuonna 1946 evakkoperhe sai oman maatilan Haukivuorelta. Tilalla tarvittiin työvoimaa, joten nuoruuden opiskelut jäivät kuuteen luokkaan kansakoulua ja kahteen luokkaan jatkokoulua, vaikka lukupäätä olisi kyllä ollut.
– Kaikki musiikin perusasiat opettelin lapsena omin päin. Opettelin muun muassa soittamaan naapurin harmonia. Ensimmäisen soittimeni, 1-oktaavisen ksylofonin, sain veljeltäni 12–13-vuotiaana, Knuutinen muistelee.
– Minulle on kerrottu, etten lapsena juuri koskaan kävellyt vaan juoksin – ja että lauloin jatkuvasti. Ensimmäisiin laulukilpailuihin osallistuin Kansakoulun Suurjuhlilla 10-vuotiaana. 13–16-vuotiaana osallistuin siihen aikaan järjestettyihin hengellisiin kilpailuihin laulamalla ja kirjoittamalla sekä lausumalla runoja. Haukivuoren kirkkokuoroon liityin 11-vuotiaana. Esiinnyin yksin koulun joulu- ja kevätjuhlissa sekä Karjala-seuran iltamissa. Aikuisena tein laulukeikkoja häissä ja hautajaisissa ynnä muissa tilaisuuksissa. Laulu on ollut aina mukana elämässä sekä kirkollisella että maallisella puolella. En ole päässyt leipääntymään kumpaankaan, en päivätyöhön enkä musiikkiin.
– Opiskelin aikuisena töiden ohessa laulu pääaineena Vantaan musiikkiopistossa 1970-luvun alusta lähtien. Musiikkiopiston suorittamisen jälkeen avautui edistyneille mahdollisuus suorittaa Sibelius-Akatemian vaatimusten mukaisia kursseja Vantaan musiikkiopiston puitteissa. Sibelius-Akatemian opettajat pitivät “ison 1:n” ja “ison 2:n” teoriatunnit sekä tentit. Olen siis suorittanut osan samoista teoria- ja lauluopinnoista kuin ammattiin valmistuvat laulajat. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1994. Sekin tuli työn ohessa tehtyä. Kesäkurssilla Karkun evankelisessa opistossa olen opiskellut kuoron varajohtajaksi. Valamossa opiskelin ortodoksista kirkkomusiikkia neljän viikon ajan vuonna 1996 ja viikon verran vuonna 1999.
– 1980-luvulla lauloin peräti kolmessa kuorossa: Savonlinnan oopperakuorossa, Helsingin tuomiokirkon katedraalikuorossa ja Oulunkylän kamarikuoro Chorus Sine Nominessa. Kävimme esiintymässä ulkomaillakin, muun muassa Düsseldorfissa ja Pariisissa. Muutamina kesinä lauloin Savonlinnan Oopperajuhlilla. Se oli ihanaa aikaa. Esimerkiksi Bachin h-mollimessu kestää noin kolme tuntia. Kuoron, orkesterin ja oma onnistuminen siinä tuottaa sellaisen euforian, mitä ei saa muualta. Tuollaisen tyydytyksen takia on valmis tekemään hullun lailla töitä.
Päivätyönsä Knuutinen teki kirjanpitäjänä. Puoli vuosikymmentä ennen eläkkeelle jäämistä tähän työhön kuului myös konttoripäällikön tehtävät. Viimeisinä työssäolovuosinaan Knuutinen kävi ruokailemassa Kasarminkadulla sijaitsevassa ravintolassa Galleria Haritonissa. Ravintoloitsija – nykyinen isä Hariton – perusti 1990-luvulla Pokrovan veljesyhteisön Kirkkonummelle. Sinne muutti myös entinen yhtiökumppani, nykyinen isä Foma.
Pokrovan kuoronjohtajaksi
Airi Knuutinen jäi eläkkeelle vuonna 1998.
– Ensin hoidin omaishoitajana Parkinsonin tautia sairastavaa vanhaa perhetuttua herraa neljä vuotta. Sen jälkeen vedin pari vuotta henkeä. Ortodoksiviestissä olleen tiedon perusteella menin eräänä toukokuun sunnuntaina Pokrovaan osallistuakseni palvelukseen. Isä Hariton oli kukkapenkin päässä ja kertoi, ettei palvelusta pidetä, koska kanttorilta on mennyt ääni. Sunnuntaina kuukauden kuluttua olin jälkeen palvelukseen menossa. Isä Hariton oli taas saman kukkapenkin luona ja kertoi, ettei palvelusta pidetä nytkään, koska pappi on lyönyt kirveellä peukaloon. Samalla hän mainitsi Pokrovan talkoista, joita silloin oli joka lauantai.
– Aloitin talkootyöt viikko juhannuksen jälkeen vuonna 2003, eli olen ollut Pokrovassa talkoolaisena hieman yli 22 vuotta. Olen auttanut puutarhatöissä ja keittiössä, sekä kerännyt tuhansittain siruetanoita ja lehtokotiloita. Nykyään – muutaman luunmurtuman ja kipsin jälkeen – pysyn isä Haritonin ehdotuksesta enemmän sileämmällä maalla ja kirkossa. Olen apuna kuitenkin myös muun muassa borssipäivien ja myyjäisten valmisteluissa ja myynnissä.
Pokrovaan mennessään Airi Knuutinen oli tietoinen siitä, että siellä asuivat hänen vanhat tuttavansa Kasarminkadun ravintolasta. Isä Foma oli tunnistanut Knuutisen, mutta isä Hariton ei.
– Aiemmin hän oli tottunut näkemään minut korkokengissä, lierihatussa ja hansikkaissa. Siksi hän kysyi isä Fomalta, kuka tuo sontakärryjä lykkäävä tutun oloinen nainen on!
Puutarhatöiden lisäksi Airi Knuutinen aloitti laulamisen Pokrovan kirkkokuorossa ja päätyi lopulta sen johtajaksi, vaikkei hänellä kirkon kanttorin koulutusta olekaan.
– Koronan kokoontumisrajoitusten takia Pokrovan vierailuryhmien käynnit loppuivat kahdeksi vuodeksi. Palkatusta kanttorista luovuttiin. Kaikki palvelukset kuitenkin pidettiin täydellisinä niin, että isä Hariton ja minä lauloimme, ja isä Foma toimi pappina. Myöhemmin mukaan pääsi yksi uusi kuorolaulaja, joka sai opetella veisuja seisten pari metriä takanani. Kesinä 2020 ja 2021 pidimme palveluksia metsätsasounalla. Sinne tuli paljon väkeä, jotka levittäytyivät ympäristöön. Pokrovan kissatkin olivat paikalla. Vanhat kuorolaiset pääsivät palaamaan kuoroon loppuvuonna 2022. Kuoronjohtotyöni alkoi siitä. Tämä lienee vähän sukuvika: äidin kertoman mukaan kaksi enoani olivat toimineet veisuunjohtajina Inkerin Lempaalassa. Harmi, ettei tullut enempää kyseltyä suvusta vanhempieni ollessa vielä elossa. Nyt tietoja on mahdoton saada, sillä sukulaiset Inkerinmaalta on surmattu tai viety Siperiaan.
– Kun tropareille, stikiiroille, prokimeneille ja muille on kahdeksan kiertävää viikkosävelmää, laskin kerran, että voidakseni johtaa kuoroa liturgioissa ja vigilioissa minun on osattava noin 100 sävelmää, Knuutinen kertoo kuvatessaan kuoronjohtajan työtä. – Normaalisti kuoroissa kuoronjohtaja ei laula mukana, vaan antaa äänet sekä viittaa tahdit ja nyanssit. Ortodoksisen kirkkokuoron johtaja laulaa yleensä mukana samalla kun johtaa kuoroa. Laulan sopraanoa, alttoa tai tenoria. Ortodoksisessa kirkkokuorossa laulajilla on paljon opeteltavaa. Kuorossamme kukaan ei laula suoraan nuotista. Joka viikko harjoitellaan tulevien palvelusten veisut. Joku on joskus heittänyt huulta, että “ortodoksikuoro laulaa harjoitellessaan ja harjoittelee laulaessaan”, mutta onko se niin?
20-vuotias ortodoksi
Airi Knuutinen kertoo, että hänellä on lapsesta asti ollut toinen jalka ortodoksisuudessa.
– Aina kun radiosta tuli ortodoksinen palvelus, istuin sen ääressä kuin tatti. Isä ei pitänyt siitä: hänelle ortodoksisuus ja venäläisyys olivat sama asia. 1970-luvulla Valamossa käydessäni mietin, että eläkkeellä voisin tulla tänne talkoisiin kasvimaalle, koska olen vuosikymmeniä tehnyt työtä savisella viljelypalstalla. Kävikin niin, että Valamossa luovuttiin siitä isosta kasvimaasta. Luoja ei kenties tarkoittanut minua Valamoon, mutta Hän johdatti minut Pokrovaan.
Pokrovassa isä Hariton kysyi lopulta Knuutiselta, olisiko mahdoton ajatus, että tämä liittyisi ortodoksiseen kirkkoon, olihan tämä jo osoittanut kiinnostusta kirkkoa kohtaan – takana oli muun muassa katekumeenikursseja parin, kolmen vuoden ajalta. Metropoliitta Ambrosius liitti Knuutisen ortodoksiseen kirkkoon Pokrovassa pari viikkoa ennen Knuutisen 70-vuotispäivää.
– Olen siis vasta 20-vuotias ortodoksi, Knuutinen naurahtaa.
Haastattelu on hyvä päättää runoon, minkä Airi Knuutinen kirjoitti aikoinaan Pokrovan talkootyöhakemukseksi. Pitkästä runosta on tähän valittu talkoolaisanomuksen aloittaneet sekä sen päättäneet rivit. Runossa mainitaan myös Pokrovan Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistolle pyhitetty kirkko.
Airi Knuutisen kirjoittama runo:
“Tulisin orjaksi talohon
piikaseksi Pokrovahan
suveksi tämän vuuen
tahi vähän tuonnemmaksi
– –
Pokrovan pyhäkössä
äärellä Pyhän kuvan
sielu saa armahduksen
voiman ja varjeluksen
Puhtaimman Jumalemon
siunaavan suojeluksen"