Koptiortodoksisen Anafora-yhteisön kaupassa on vastassa värikkäiden esineiden iloinen kirjo. Värit hehkuvat niin räsymatoissa, muistikirjojen kansien valokuvissa kuin ikoneissa ja koristeellisissa iota-risteissä. Osa risteistä on maalattu puulle, osa kamelinluulle, jota materiaalia Egyptissä riittää.
Kaupan kassalla mustapukuinen nunna tervehtii iloisesti ja toivottaa tervetulleeksi. Hän on sisar Marina, 38.
‒ Nuorena olin ujo ja hiljainen, tuskin sain sanaa suustani. Silloin en olisi ikimaailmassa uskaltanut olla kaupassa töissä ja ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, Marina aloittaa ja kertoo tarinansa.
Moni asia Marinan elämässä on muuttunut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa, ja suuntaan, jota hän ei olisi osannut ajatella eikä edes unelmoida.
Marina syntyi Ylä-Egyptissä keskiluokkaiseen ortodoksiseen perheeseen, jossa oli viisi lasta.
‒ Isäni ei ollut saanut käydä koulua. Hän työskenteli Libyassa ja ansaitsi niin hyvin, että pystyi kouluttamaan kaikki lapsensa yliopistossa. Hän halusi antaa meille paremmat mahdollisuudet kuin itse oli saanut, Marina kertoo.
Marina pärjäsi hyvin koulussa ja yliopistossa, jossa hän suoritti tietotekniikan insinöörin kanditutkinnon.
‒ Isä oli tyytyväinen opintoihini, mutta ei siihen, että halusin nunnaksi ja luostariin. Hän halusi minun menevän naimisiin. Ainoa vaihtoehto olisi ollut jäädä asumaan kotiin ja hoitamaan vanhempiani, Marina kertoo.
Samanlainen kohtalo kotona ikääntyvien vanhempien hoitajana on yleinen monille naimattomille egyptiläisnaisille.
Vaikea päätös tehtävänä
Egyptiläisessä kulttuurissa lapset mukautuvat vanhempiensa tahtoon. Vastaan kapinointi on harvinaista. Marina oli hyvin vaikeassa tilanteessa.
‒ Rippi-isäni sanoi, että minun pitää harkita hyvin tarkkaan. Raamatussa sanotaan, että jos olet naimisissa, olet sidoksissa perheeseesi. Minä halusin jakaa elämäni Jumalan, en ihmisten kanssa.
Lopulta pappi taipui puhumaan hänen puolestaan, ja isä myöntyi tyttärensä toiveeseen luostarielämästä.
Marina vietti kuukauden verran Demienan nunnaluostarissa. Siellä hän työskenteli viisi tuntia päivässä joko kaupassa tai keittiössä – muu aika oli pyhitetty yksinoloon, rukoukseen ja jumalanpalveluselämään.
‒ Olin surullinen. Itkin paljon. Minun oli vaikeaa elää yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, halusin nähdä ihmisiä. Sanoin papille, etten voi elää näin, ja hän suositteli Anaforaa, Marina kertoo.
Anaforaa Marina piti liian avoimena paikkana. Anafora ei ole virallisesti luostari, vaikka siellä asuu 25 nunnaa. Tämän lisäksi Anaforassa on paljon talkoolaisia, vieraita majoittumassa sekä koulutustoimintaa.
Anafora muutti kaiken
Marina lähti Anaforaan ensin viikon mittaiseen koulutusohjelmaan, jonka osallistujina oli Egyptin maaseudun nuoria naisia. Lähes kaikki osallistujat olivat Marinan tavoin ujoja ja arkoja. Oltuaan viikon Anaforassa Marina koki haluavansa jäädä.
Hänen ensimmäinen kuuliaisuustehtävänsä oli auttaa ikoniateljeessa.
‒ Olin ateljeessa kuukauden. En ole taiteellisesti lahjakas, se ei ollut minulle oikea paikka. Minut siirrettiin Anaforaan keittiöön.
Isoja muutoksia oli tulossa. Anaforan perustaja ja johtaja, metropoliitta Thomas, lähetti Marinan Ranskaan Taizé-yhteisöön. Marina vietti Taizéssa kolme kuukautta. Sen jälkeen hän pääsi opiskelemaan Lyonin yliopistoon ihmisoikeuksia ja kehityskysymyksiä. Anaforalla on yhteistyösopimus Lyonin yliopiston kanssa. Hänet lähetettiin myös kansainväliseen konferenssiin Norjaan ja myöhemmin opiskelemaan Ruotsiin.
‒ Rakastan nähdä eri maita ja kulttuureja sekä tutustua eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Kokemukset maailmalla muuttivat minua. Minusta tuli puhelias ja paljon rohkeampi. Löysin todellisen itseni ja aloin luottaa itseeni, Marina kertoo.
Hänestä tuli Anaforan koulun opettaja ja myöhemmin hän vastasi vuosien ajan Anaforan koulutuskeskuksen toiminnasta. Myös opinnot jatkuivat. Metropoliitta Thomas lähetti Marinan Libanoniin opiskelemaan traumasta paranemiseen tähtäävää työtä. Marina on suorittanut myös liikkeenjohdon täydennysohjelma MBA-tutkinnon.
‒Rakastan opiskelua. Mielestäni jokaisen olisi hyvä oppia mahdollisimman paljon. Opiskelu ja ymmärrys tasapainottavat elämää, Marina sanoo.
Jumala kutsuu
Marinasta tuli nunna hänen oltuaan noin kolme vuotta Anaforassa.
‒ Vihkimykseni teki minut erittäin onnelliseksi. Olin saanut tahtoni läpi, koska avioliittoa en halunnut. Äitini itki, kun kerroin lopullisesta valinnastani. Hän luuli, ettei koskaan enää näe minua, Marina kertoo.
Marina sanoo rakastavansa elämäänsä Anaforassa. Silti elämässä on myös synkempiä sävyjä.
‒ En ole koskaan katunut valintaani. Tai oikeastaan tämä oli Jumalan valinta, ei minun valintani. Jumala kutsui minut nunnaksi, Marina sanoo.
Hän myöntää joskus ajatelleensa, että elämä maailmassa olisi helpompaa kuin elämä luostarissa tai luostarimainen elämä, jota hän nyt elää.
‒ Uskon, että elämäni on nyt helpompaa kuin elämäni maailmassa olisi. Minulle annetaan kaikki, saan kaiken mitä tarvitsen ja lisäksi saan taskurahaa, Marina kertoo.
Taskurahansa hän käyttää muun muassa puhelimensa sim-kortin lataamiseen. Rahaa jää kuitenkin runsaasti yli, ja hänellä on mahdollisuus auttaa taloudellisesti sisaruksiaan silloin kun nämä tarvitsevat apua.
Auttaminen on muutoinkin Marinan sydäntä lähellä.
‒ Kuuntelen nuorten naisten ongelmia. Haluan auttaa heitä saamaan koulutusta kuten minä olen saanut. Monet haluavat nunnaksi, mutta sanon aina, ettei tämä elämä sovi kaikille.
Marina myöntää asemansa tuovan välillä myös paljon vastuuta ja stressiäkin.
‒ Olen aina nunnan asussa. Olen esikuva ihmisille.
Omaa aikaa
Marina myöntää lähes palaneensa loppuun vastatessaan Anaforan koulutuskeskuksesta kahdeksan vuoden ajan.
‒ Minulla oli liikaa töitä ja liikaa stressiä, eikä yhtään aikaa itselleni. Minä en ole kone. Pyysin saada tehdä muuta, koska jokaisen on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan, Marina kertoo.
Hänet siirrettiin Anaforan myymälävastaavaksi.
‒ On tärkeää pitää mieli avoinna ja muuttaa rutiineja. Kaupan vastaavana olen oppinut taas paljon uutta. Saan tavata ihmisiä, mutta minulle jää myös omaa aikaa.
Marinan päivä Anaforassa alkaa herätyksellä aamuyöllä varttia vaille neljä. Neljästä puoli kuuteen hän rukoilee kirkossa. Heti perään on kahden tunnin messu, jonka jälkeen on Anaforan vapaaehtoisten yhteinen aamupalaveri, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita sekä Egyptin että maailman uutisia. Vasta sitten on vuorossa aamiainen.
Aamupäivällä Marina on kaupassa. Lounasta hän syö puolilta päivin, jonka jälkeen hänellä on aikaa joko opiskella tai kävellä luonnossa. Iltapäivällä hän pitää jälleen kauppaa auki, jonka jälkeen on tunnin rukoushetki kirkossa ja sen jälkeen päivällinen.
Omaa aikaa on illalla jälleen tunnin verran ennen iltakahdeksan hartaushetkeä kirkossa.
‒ Nukkumaan menen noin yhdeksältä illalla. Sitä ennen voin viettää sosiaalista aikaa ja vaikka jutella perheeni kanssa puhelimessa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan tule minun asuintiloihini, siellä olen aina yksin, Marina kertoo.
Elämää Jumalan kanssa
Marina sanoo oppineensa, että elämässä pitää olla myös iloa ja elämästä pitää nauttia. Hän kokee, ettei elämä, nunnankaan elämä, saa olla vain pelkkää rukoilemista.
‒ Pitää myös tavata ihmisiä ja oppia ihmisten elämäntarinoista, mutta myös vaikkapa meditoida luonnossa. Jos on haasteita, pitää olla vahvempi kuin haasteet.
Marina on kiitollinen siitä, että päätyi elämään Anaforassa.
‒ Unelmoin nunnan elämästä. Olen saanut niin paljon enemmän kuin koskaan olisin osannut edes unelmoida. Anafora oli Jumalan lahja minulle. Olen saanut täällä valtavasti mahdollisuuksia, Marina sanoo.
Hän halusi valita elämän Jumalan kanssa.
‒ Kun elää Jumalan kanssa, ei ole masennusta. Jumalalla on kaksi tietä; ihmiset maailmassa ja luostarit, joissa rukoillaan maailman puolesta. Molempia tarvitaan.