Pyhän synodin vastauksessa kirkon ”kanonisen tarkkuuden mukaan” ehtoollisleivän valmistamisessa voidaan käyttää ”mitä tahansa jauholajia”. Ehdottomana edellytyksenä pidetään sitä, että leipä ”on aina hapatettua eikä koskaan millään tavoin happamatonta.” Tällä korotetaan vanhan ja uuden liiton välistä eroa. (Ekumeenisen patriarkaatin pyhän synodin vastaus arkkipiispa Leolle 17.1.2022)
Kanonit ovat kirkossamme voimassa olevia ekumeenisten kirkolliskokousten vahvistamia määräyksiä. Ne velvoittavat papistoa ja kirkon jäseniä eri tavoin evankeliumin sanoman mukaisesti. Niiden tulkinnasta, soveltamisesta ja toteutumisesta vastaavat oman toimenkuvansa mukaisesti erityisesti piispat, piispainkokoukset ja ekumeeninen patriarkaatti.
Ehtoollisleipä varhaisessa kristillisyydessä
Johanneksen evankeliumin perinteen mukaan ehtoollisen asettaminen tapahtui ”ennen pääsiäisjuhlaa” (kr. pro, ennen; Joh. 13:1‒2, ks. vuoden 1938 käännös), mutta toisissa evankeliumeissa tämä tapahtui juhlan koitettua (ks. esim. Mark. 14:12). Johanneksen mukaan Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä (Joh. 19:14,31). Kirkkoisillä ei ole ehtoollisen asettamisen ajankohdasta yksimielisesti esitettyä näkemystä, mutta siihen päätyy esimerkiksi pyhä Simeon Tessalonialainen (1400-luku) joidenkin aiempien kirkollisten lähteiden valossa (Pyhästä liturgiasta 35‒60).
Simeon esittelee myös Uuden testamentin perinteeseen pohjautuvan näkemyksen, josta tuli varhaisessa kirkossa vallitseva yleinen perinne. Sen mukaan – riippumatta siitä, seurataanko Johanneksen evankeliumin vai muiden evankelistojen kuvausta – apostolien ja varhaisten kristittyjen käyttämä ehtoollisleipä oli tavallista arkisessa elämässä käytettyä vehnästä valmistettua leipää (artos; yleistermi kaikenlaiselle hapatetulle leivälle). Jeesus otti aterialla tällaisen tavallisen hapatetun leivän ja siunasi sen omaksi ruumiikseen (ks. Mark. 14:22 ja 1. Kor. 11:23). Siten tätä opetusta seuraten Uuden testamentin ”jokapäiväinen leipämme” (ks. Matt. 6:11) on meille annettua ”elämän leipää” (Joh. 6:33).
Ehtoollisleipään viittaa myös esimerkiksi Irenaeus Lyonilainen (n. 139‒202), joka kuvaa ehtoollisleivän valmistamista nimenomaan vehnästä. Hän kuvaa, miten vehnänjyvä putoaa maahan ja hajoaa ja tuottaa näin moninkertaisen sadon (ks. Joh. 12:24). Ihmiset sitten käyttävät vehnästä valmistettua leipää, joka vastaanotettuaan Jumalan sanan muuttuu yhdessä viinin kanssa Pyhän Hengen vaikutuksesta eukaristiaksi, joka on Kristuksen ruumis ja veri. (Harhaoppeja vastaan 5.2.3)
Hapatetun leivän merkitys ja käyttö
Hapatetun ehtoollisleivän varhainen perinne syntyi mitä ilmeisemmin kahden perinteen pohjalta, joista ensimmäistä pidetään sitovimpana.
Ensinnäkin, kuten esimerkiksi Simeon Tessalonikalainen alleviivaa, Jeesus otti ehtoollista asettaessaan nimenomaan hapatetun leivän (artos), ei happamatonta (azumos) leipää. Tällä perinteellä erottauduttiin – minkä ekumeeniset kirkolliskokoukset vahvistavat ‒ aiemmasta vanhan liiton ajan pääsiäisateriaan liitetystä happamattoman leivästä perinteestä.
Toiseksi hapatetun leivän käyttö ehtoollisessa liittyy ilmeisesti Uudessa testamentissa läheisesti varhaiskristillisen ehtoollisen ja agape-aterian väliseen yhteyteen: kristityt mursivat leipää (Ap.t. 2:42) ja kokoontuivat ehtoollisen yhteydessä vietettävälle juhla-aterialle (1 Kor. 11:17‒21). Kirkon kasvaessa tämä perinne jäi vähitellen pois, luultavasti käytännön syistä. Ortodoksisessa perinteessä sen muistumana on yhä ehtoollisen nauttimisen jälkeen jaettava jälkileipä ja viini.
Laajemmasta opillisesta näkökulmasta tarkasteltuna hapatetun leivän käyttö liitetään idän kirkossa läheisesti opetukseen Kristuksen persoonasta. Simeon Tessalonikalainen perustelee kirkossa jo varhaisaikana vakiintunutta hapatetun leivän käyttämistä Kristuksen täydellisellä ihmisyydellä, jonka Jumalan Sana omaksui syntyessään Neitsyt Mariasta. Tällä Simeon tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus omaksui täydellisesti ihmisyytemme ja jakoi voimansa ja energiansa kanssamme yhdistyttyään ihmiseksi tulemisessaan siihen alkuperäiseen tilaan, joka ihmisillä oli ennen lankeemusta voidakseen pelastaa ja uudistaa jokaisen ihmisen.
Historiallisesti hapatetun leivän käyttäminen säilyi yhtenäisenä hyvin pitkään. Lännessä happamattoman ehtoollisleivän käyttö alkoi yleistyä noin 900-luvulla ja vakiintui 1100‒1200-lukujen tuntumassa.
Ehtoollisleipään liittyvä muutos lännessä nousi myös kirkkopoliittiseksi kysymykseksi kirkon jakaantumisen eli suuren skisman (1054) aikana. Kiistaan liittyvät eri seikat erottivat idän ja lännen kirkon toisistaan erillisiksi – vaikkakin nykyisin läheistä yhteyttä vaaliviksi ‒ tunnustuskunniksi. Ehtoollisen osalta idässä haluttiin pitäytyä varhaisessa kristillisessä hapatetun leivän perinteessä. Kysymys on edelleen avoin nykypäivän ekumeenisissa keskusteluissa, kun ajatellaan esimerkiksi ehtoollisyhteyden palauttamista eri kirkkojen välillä.
Simeon Tessalonikalaisen mukaan lännessä perusteltiin happamattoman leivän käyttämistä muun muassa apostoli Paavalin sanoilla. Paavalin mukaan kristittyjen tulee viettää juhlaa vailla vanhan ihmisen hapatetta, happamattomina. Tekstiyhteydessä Paavali mainitsee myös pääsiäiskaritsan, Kristuksen. (1. Kor. 5:7‒8) Kuten Simeon muistuttaa, teksti ei kuitenkaan puhu ehtoolliskäytännöstä, vaan kristittyjen vilpittömästä elämäntavasta, joka saa lopullisen täyttymyksensä aikojen lopulla Jumalan valtakunnassa (eskatologisesti). Ehtoollisleipään liittyvää perinnettä onkin Simeonin näkemyksen mukaan etsittävä vanhan ja uuden liiton eroavaisuudesta ja kristologiasta (oppi Kristuksesta), ja siksi erityisesti Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisesta ja sen merkityksestä (inkarnaatiosta).
Kirkon varhaisemmassa Uuteen testamenttiin perustavassa opetuksessa, johon viittaavat esimerkiksi pyhä Johannes Krysostomos (n. 347‒407), pyhä Kyrillos Aleksandrialainen (n. 376‒444) ja pyhä Ambrosius Milanolainen (n. 339‒397), Kristus ja Kristuksen kirkko sekä evankeliumin sanoma ovat hapate, joka hapattaa koko maailman: ilosanoma ulottuu kaikkialle. (Ks. Matt. 13:3, Homilia 3, Homilia 96 ja Luukkaan evankeliumin esitys 7.191–192) Näin myös hapate – ei siis ainoastaan happamattomuus ‒ kuvaa Kristuksen vaikutusta ihmisessä.
Vaikka ehtoollisleipään liittyvät varhaisemmat keskustelut voivat nykypäivästä katsottuna vaikuttaa ensisilmäyksellä tarpeettomilta, kirkon isille niissä oli kysymys apostolisen perinteen mukaisen opetuksen säilyttämisestä, jonka mukaan Jumalan Poika tuli todellisesti ihmiseksi: ”Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, hän eli ihmisenä ihmisten joukossa” (Fil. 2:7). Apostolit saivat katsella ja käsin koskettaa keskuuteensa tullutta elämän Sanaa (1. Joh. 1:1).
Otettuaan omakseen todellisesti ihmisyytemme (jota hapate kuvaa) vailla syntiä, Kristus tuli tekemään meistä uusia luomuksia, vailla entisen elämän lankeemuksen seurauksia (vailla pahuuden hapatetta). Tämä kirkon toivo ja odotus saa lopullisen täyttymyksensä ikuisessa elämässä.
Gluteenittoman ehtoollisen ortodoksisuus
Ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi korostaa, että ehtoollisleipään liittyvät linjaukset perustuvat kirkon ”kanoniseen tarkkuuteen”. Ekumeeniset kirkolliskokoukset eivät tarkemmin määrittele jauholajia, kunhan leipä on valmistettu aina hapatetusta taikinasta. Huomionarvoista on, että pyhän synodin vastauksessa ei puhuta mistä tahansa viljalajista. Näin kirkko pitäytyy opetuksessaan yleiskristillisessä vanhojen kirkkojen perinteessä, jonka mukaan ehtoollisleipä on vehnästä valmistettua.
Pyhän synodin vastauksen mukaisesti oma piispainkokouksemme ohjeistaa gluteenitonta ehtoollisleipää koskien: ”Piispainkokous ei ‒ ‒ näe tarkoituksenmukaiseksi sitä, että kirkko kauttaaltaan siirtyisi käyttämään gluteenitonta leipää. Siellä missä sen käytölle on tarvetta, pappi voi liturgian yhteydessä pyhittää toisen gluteenittomasta jauhosta valmistellun leivän ja toimia sen kanssa kuten ennenpyhitettyjen lahjain liturgioihin pyhitetyn leivän kanssa ja jakaa siitä liturgiassa tavallisen ehtoollisjakamisen yhteydessä mutta erillisestä maljasta.” (Piispainkokouksen päätöksiä 24.8.)
Ekumeenisen patriarkaatin ”kanoninen tarkkuus” sulkee pois kaikenlaisen kiistelyn siitä, voiko gluteenia sisältävä leipä sairastuttaa ehtoolliselle osallistuvan keliaakikon, kun hän osallistuu Kristuksen todellisen ruumiin ja veren ateriasta. Tällaista keskustelua on esiintynyt, mutta perusolemukseltaan ehtoollisen pyhään mysteeriin liittyvä väittely ei ole ortodoksista eikä toisten parasta etsivää. Oma paikalliskirkkomme seuraa tässäkin kysymyksessä patriarkaattimme pyhän synodin kanonisia johtopäätöksiä, kuten piispainkokouksen ohjeistus osoittaa.
Kirkko kutsuu kaikkia ehtoolliselle valmistautuneita jäseniään tulemaan osalliseksi pyhästä ehtoollisesta, Kristuksen todellisesta ruumiista ja verestä ”ottaaksemme” yhdessä ”vastaan kaikkeuden Kuninkaan”. Häntä seuraavat näkymättömästi ”enkelein joukot, enkelein joukot. Halleluja, halleluja, halleluja.” (Katkelma liturgian kerubiveisusta) Näin Kristus asettuu suuren taivaallisen joukon ympäröimänä sydämiimme ja yhdistää meidät toisiimme.
Miten sovin gluteenittomasta ehtoollisesta?
Käytännön seurakuntatyön kannalta gluteenittoman ehtoollisen järjestäminen vaatii hieman vaivannäköä. Yhdenmukaista ohjetta on vaikea antaa eri seurakuntien paikallisten tapojen erojen vuoksi, mutta jotkin suuntaviivat ovat seurakuntatyön näkökulmasta katsottuna varsin ilmeisiä.
Helpoin tapa: Pelkän viinin vastaanottaminen
Useimmissa seurakunnissa lienee jatkunut aiemmin vakiintunut käytäntö, jonka mukaan ehtoolliselle osallistuvalle keliaakikolle on ojennettu ehtoollislusikalla pelkkä ehtoollisviini (Kristuksen veri). Tämän on voinut ilmaista mainitsemalla: ”Vain viini [keliakian vuoksi]”. Tämä käytäntö ei edellytä etukäteen ilmoittamista ennen liturgiaa, mutta asiasta on hyvä keskustella ennen ensimmäistä kertaa seurakunnan papin tai oman rippi-isänsä kanssa.
Keliaakikon on hyvä tiedostaa, että edellä kuvatussa tapauksessa viinin joukkoon on tässä vaiheessa jo laitettu ehtoollisleivän kappaleet (Kristuksen ruumis). Tämä käytäntö ei välttämättä sovellu niille, joille pienikin viljamäärä aiheuttaa oireita.
Etukäteen tapahtuva sopiminen: Gluteeniton ehtoollisleipä
Gluteenittoman ehtoollisleivän järjestäminen edellyttää hieman enemmän aikaa varsinkin, jos käytäntö ei ole vakiintunut. Tämä johtuu siitä, että leivät on ensin leivottava tai hankittava ja papiston täytyy tehdä niiden asianmukaisesta säilytyksestä erillinen suunnitelma. Lisäksi ennen jokaista liturgiaa on tiedettävä edeltä gluteenittomuudesta, koska myös tällainen (pieni) ehtoollismalja on valmisteltava edeltä.
Tästä syystä keliakiaa sairastavan tulee ottaa yhteyttä oman seurakuntansa papistoon, jotta asiasta voidaan sopia tarkemmin. Asiasta on hyvä keskustella myös oman rippi-isän kanssa.
Koti- ja laitoskäynnit
Jonkin selkeän esteen aiheuttavan sairauden (muun kuin keliakian) tai muun elämäntilanteen vuoksi kotiin, laitokseen tai sairaalaan tuotavien ehtoollisten gluteenittomuus edellyttää etukäteen tapahtuvaa ilmoittamista seurakuntaan, etenkin jos käytännöstä sovitaan ensi kertaa. Gluteenittomuus on hyvä mainita aina myös erikseen jokaista käyntiä varattaessa.