Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia asetettiin toimeensa Uspenskin katedraalissa 15.12.2024. Tuolloin hänen päähänsä painettiin mitra ensimmäistä kertaa arkkipiispana. Edellisen arkkipiispa Leon käyttämät mitrat olivat kuitenkin hieman liian suuria arkkipiispa Elialle, joten ne päätettiin pienentää.
Mitra symboloi orjantappurakruunua
Mitra on päähine, joka kuuluu Suomessa piispan tai luostarin johtajan liturgiseen asuun. Mitran käyttöoikeus voidaan myöntää myös luostaripapiston edustajille. Mitra muistuttaa kantajaansa Kristuksesta, Kristuksen orjantappurakruunusta ja kilvoittelijoiden kruunaamisesta Jumalan valtakunnassa. Mitran pukemiseen kuuluu erityinen mitranpukemisrukous, joka alkaa sanoilla: “Herra pani päähäsi kultaisen kruunun.”
Katolisten ja protestanttien hiipat ovat samaa alkuperää kuin mitrat – päähineet ovat vain kehittyneet eri suuntiin. Mitrojen vaikutteita on omaksuttu Bysantin hovista. Niiden koristeluun käytetään esimerkiksi ikoneita, korukiviä ja kultakirjontaa. Aiemmin koristelussa on käytetty myös jokihelmisimpukoiden helmiä.
Arkkipiispalle piti pienentää yhteensä viisi samettipintaista mitraa. Niistä yksi on 2010- ja loput 2000-luvulta. Mitra voi kutistua myös itsekseen, joten toisinaan on tarvetta mitran suurentamiselle.
– Piispa Sergei toi mukanaan Helsinkiin mitran venyttimen. Mitra asetetaan sen päälle ja sitten sitä ruuvataan hitaasti suuremmaksi. Luonnonmateriaalista valmistetut osat elävät suuntaan ja toiseen, ylidiakoni Andreas Salmisen kertoo ja lisää, että kevyt kostuttaminen edistää venymistä.
Mittojen muuttaminen tulee merkittävästi edullisemmaksi kuin uuden mitran teettäminen. Suomessa ei tällä hetkellä valmisteta mitroja, joten mahdolliset mitratilaukset lähtisivät kenties Ukrainaan, Kreikkaan tai Romaniaan. Romaniasta löytyy Bukarestin arkkihiippakunnan omistama pieni tehdas, jossa valmistetaan mitrojen lisäksi käsiristejä, sauvoja, evankeliumikirjan kansia ja muita kirkollisia tarvikkeita.
Mitran koko muuttuu hikinauhalla
E.R. Wahlmanin hattuliikkeen perusti Elis Wahlman Viipurissa vuonna 1901. Liikkeen päätuotteisiin lukeutuivat erilaiset virkalakit. Helsingin sivuliike avattiin 1920-luvun puolivälissä. Sotien myötä koko liiketoiminta siirtyi Helsinkiin. Liikkeen nykyinen omistaja ja toimitusjohtaja on Pia Tanskanen.
Kyseinen hattuliike on valmistanut tohtorinhatun käsityönä esimerkiksi useille suomalaisille presidenteille, poliitikoille, kirjailijoille ja ulkomaalaisille kuninkaallisille. Mittatilaustyönä tehtävien tohtorinhattujen ohella liike myy nykyään lähinnä ylioppilas-, teekkari- ja tradenomilakkeja. Sesongin ulkopuolella liikkeessä tehdään myös pääasiassa omien tuotteiden muutos- ja korjaustöitä.
Suomen ortodoksisen kirkon ja Wahlmanin hattuliikkeen välinen asiakkuussuhde syntyi jo kymmeniä vuosia sitten. Kirkko on tilannut liikkeeltä kamilavkoja eli venäläisen mallin mukaisia papillisia päähineitä. Asiakkuudessa oli pitkä tauko, kunnes vuoden 2024 lopulla ylidiakoni Andreas Salminen ompelutti liikkeessä hunnun arkkipiispan valkoisen klobukkiin. Seuraava tilaus koski arkkipiispan neljää mitraa.
– Arkkipiispa kävi liikkeessä mittauttamassa pään ympäryksensä, E.R. Wahlmanin modisti Anna-Liina Huttunen kertoo.
– Sitten leikkasin nahkaiset hikinauhat oikeaan pituuteen ja ompelin ne käsipistoina kiinni mitroihin. Isompaan mitraan enemmän ja pienempään vähemmän pingottuva hikinauha tekee mitrasta oikean kokoisen. Tekniikka on sama kuin tohtorinhattuja pienennettäessä. Nahkainen hikinauha on vahva ja pitkäikäinen. Lisäksi se on elastinen, joten se on mukautuva ja miellyttävä käyttää. Se myös tukee painavaa päähinettä.
Nahka on ominaisuuksiensa puolesta paras hikinauhan materiaali, Huttunen toteaa ja jatkaa kertomalla, että Wahlman pyrkii hankkimaan kaikki materiaalit mahdollisimman läheltä.
– Hikinauhat tulevat Saksasta, koska Suomessa ei valmisteta niitä. Hikinauhoissa on valmiina kankainen yläosa, mikä helpottaa ompelutyötä. Hikinauhan asettelu ja ompelu yhteen mitraan kestää noin tunnin.
Käytännön ympäristötekoja
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos tunnetaan omistautumisestaan ympäristöasialle. Hän on kehottanut Kirkkoa pitämään huolta luomakunnasta. Tämän huomioi myös nykyinen arkkipiispa Elia toimeen asettamisensa yhteydessä pitämässään puheessa. Ote puheesta:
“Emme voi puhua vedestä pyhänä ja saastuttaa sitä, emme ylistää leipää ja viiniä ja tuhota maata, joka ne tuottaa. Kirkkomme on tästä lähtien oltava ensimmäinen käytännön ympäristötekojen tiellä – ei viimeinen.”
Yksi keino suojella luontoa on pidentää tuotteiden käyttöikää huolloilla ja korjauksilla, mikä nostetaan esiin myös Suomen ortodoksisen kirkon ympäristöohjeistossa. Tämä toteutuu mitrojen pienentämisessä. Hikinauhan voi tarvittaessa vaihtaa, eli samaa mitraa voi pienentää ja suurentaa lukuisia kertoja.
Korjaaminen ja uudelleenkäyttäminen vähentävät luonnonvarojen kulutusta sekä tuotannosta syntyviä päästöjä. Isä Andreas nostaa esiin Valamossa järjestettävät kirkkotekstiilien uusiokäytön kurssit, joilla opitaan luomaan uutta korjauskelvottomista tekstiileistä:
– Pappien ja diakonien vaatteet, analogipeitteet ja muut tekstiilit kuluvat sekä kellastuvat. Niistä voi kuitenkin ommella uusia kirkkotekstiilejä. Esimerkiksi papin felonista voi ommella ehtoollispeitteitä, joita tarvitaan myös pappien hautajaisissa. Ennen vanhaan tehtiin laadukkaita pukuja, joista voi irrottaa brokadiristit ja muut koristeet uudelleen käytettäviksi. Lisäksi voisi mainita tuohusten pätkät, mitkä toimitetaan Lintulaan uusien tuohusten valmistamista varten.
