Kristuksessa rakkaat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat: isät, sisaret ja veljet!
Uuden toimikauden ensimmäinen kirkolliskokous on päättänyt ensimmäisen kokoontumisensa. Kokouksemme on käsitellyt tärkeitä asioita ja saanut aikaan tarpeellisia päätöksiä. Kiitän ensisijassa kaikkia kirkolliskokousedustajia käydyistä keskusteluista, pohdinnoista sekä huolenkannosta kirkkomme tulevaisuudesta.
Tässä kokouksessa valittiin uudet jäsenet kirkollishallituksen kollegioon. Kuten olette huomanneet, on edessämme paljon tehtävää seuraavan vuoden ajaksi.
Aivan varhaisessa kirkossa kokousten tarkoituksena oli säilyttää eheänä kirkon ykseys. Ykseys ei tarkoittanut erilaisten mielipiteiden torjumista, vaan nimenomaan kerääntymistä niitä kuuntelemaan. Kirkon kokousta kutsutaan edelleen perinteisesti synodiksi, joka kreikankielisenä sanana merkitsee yhdessä kuljettavaa tietä. Myös ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin toisinaan nimellä ”he, jotka seuraavat tietä”.
Pidän paljon tästä ilmaisusta. Se auttaa meitä ymmärtämään, että me kirkkona etsimme jatkuvasti suuntaamme, emmekä ole paikoillemme jähmettynyt instituutio. Meihin kirkon palvelijoihin liitetty tievertaus muistuttaa siitä, ettemme ole ensimmäiset emmekä viimeiset, jotka vievät kirkon asioita eteenpäin. Elämme samoilla ehdoilla kuin meitä edeltäneet sukupolvet. Heidän laillaan pyrimme patriarkkamme sanoin navigoimaan nykyhetkessä kohti uusia haasteita ja tienhaaroja.
Kristityn elämän vertaaminen matkaan on liiankin tavallista, mutta toisaalta kuvakieli on niin houkutteleva, etten malta olla siihen viittaamatta. Raamattu on nimittäin tulvillaan kertomuksia, rukouksia ja kehotuksia, jotka viittaavat tarpeeseen löytää nimenomaan oikea tie ja varoittavat riskistä valita väärin ja siten kadottaa oikea elämänsuunta. Esimerkiksi evankeliumin kertomus sokeasta kerjäläisestä Bartimaioksesta kuvailee, kuinka hän istui tien sivussa. Hän istui tien sivussa sillä hän uskoi milloin tahansa voivansa kohdata Kristuksen. Hänellä oli myös hätä ja halutessaan tulla lähemmäksi Jumalaamme hän kohtasi myös vastustusta juuri niiden joukosta, jotka olivat Kristuksen seurassa lähellä häntä.
On itsestään selvää, että Kristus pysähtyy tiellä, kun hän kuulee Bartimaioksen huutavan. Olemmeko joskus lukeneet evankeliumista, että Herramme jatkaa matkaansa ja kulkee ohitse, kun joku tarvitsee häntä? Ei, hän pysähtyy aina. Väen paljouden keskellä ja suuressa hälyssä sokea ei kuitenkaan ensin kuullut Jeesuksen kutsua, mutta sitten tapahtui jotakin ihmeellistä. Jotkut suuresta joukosta juoksivat Bartimaioksen luo ja sanoivat: ”Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua”. Ei ole siis ainoastaan ihmisiä, jotka yrittävät estää toisia löytämästä Kristusta, vaan on myös niitä, jotka välittävät hänen kutsunsa ja auttavat toisiakin huomaamaan sen.
Ja kun tuo sokea kerjäläinen lopulta kuuli kutsun, heitti hän päällysvaatteensa pois, nousi jaloilleen ja meni Jeesuksen luokse. Häntä ei estänyt sokeus, sillä juuri se ajoi hänet alun alkaen Kristuksen käsivarsille. Sokeana oleminen ei ollut mikään ongelma. Se, ettei tahdo tunnustaa olevansa sokea, on kuitenkin suuri ongelma. Bartimaios otti sokeuden mukaansa Herramme luokse, mutta ei kaikkea sitä, mikä sitoi hänet maahan ja esti häntä juoksemasta.
Jos me tahdomme todella tulla Kristuksen luo, meillä täytyy olla myös rohkeutta jättää tiettyjä asioita ja asenteita. Raamatun päällysvaate oli symboli kaikelle sille, mikä tähän asti esti Bartimaiosta tulemasta Jeesuksen luo. Jotakin on siis jätettävä taakseen, joistakin asioista ja suhtautumisista on luovuttava. Kristus tekee enimmän osan, mutta symbolisen että konkreettisen eleen saa jokainen kuitenkin tehdä itse.
Hyvät kirkolliskokousedustajat! Evankelista Markus jatkaa tarinaa kertoen, että näkönsä saatuaan mies seurasi Kristusta tiellä. Voimme kuvitella, miten hän – kun hänen silmänsä olivat avautuneet – ennen kaikkea näki Jumalan kasvot. Kuka ei siis tahtoisi olla niin kuin Bartimaios? Miksi emme tahtoisi olla niin kuin Bartimaios? Onhan meillä kaikilla sama syy olla tuolla tiellä tavoitteenamme kohdata hänet, joka on itse totuus ja tie (Joh. 14:6).
Kiitän nyt kaikkia kirkolliskokousedustajia käydyistä keskusteluista, pohdinnoista, huolen- ja vastuunkannosta kirkkomme tulevaisuudesta. Kiitän teitä kaikkia yhteisestä työstä. Samalla haluan esittää erityiset kiitokseni kirkkomme nuorille kirkolliskokousstuerteille, jotka ovat esimerkillisellä tavalla olleet täällä apuna tutustuen kirkkomme päätöksentekoon. Toivotan teille opiskeluntäytteistä loppuvuotta ja tulevan alkua. Kiitän myös koko sihteeristöä, kaikkia palvelukeskuksen ihmisiä ja Valamon Kristuksen kirkastumisen luostaria hyvästä yhteistyöstä ja vieraanvaraisuudesta. Hyvää kotimatkaa ja siunattua Kristuksen syntymäjuhlan odotusta teille kaikille.