Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2025 kirkolliskokouksessa keskusteltiin siitä, voisiko naisilla olla tulevaisuudessa mahdollisuus toimia diakonin tehtävässä tai osallistua jumalanpalveluksiin esimerkiksi alttariapulaisena tai ehtoollisliinan pitäjänä. Asian selvittämistä varten perustettiin työryhmä, joka sai raporttinsa valmiiksi keväällä 2025.
Työryhmän tehtävänä oli laatia selvitys piispainkokouksen päätöksenteon tueksi sekä tuottaa julkinen raportti kirkolliskokoukselle. Kaksi työryhmän jäsentä laati oman erillisselvityksensä, joka toimitettiin eteenpäin varsinaisen raportin liitteenä.
Työryhmän raportti: Naisten asemaa on tarpeen parantaa ekumeenisen patriarkaatin myötävaikutuksella ja kirkon tradition johdattamana
Työryhmän raportissa korostetaan, että lähitulevaisuudessa on tarpeen tehdä periaatteellinen ja perusteltu päätös siitä, tuleeko historiallinen ja aiemmin käytännössä toiminut diakonissainstituutio elvyttää vai jatkaa asian selvittämistä. Selvityksessä muistutetaan, ettei virkaa koskaan lakkautettu. Lisäksi käydään läpi viran historiallisia juuria ja teologisia perusteluja. Raportissa viitataan myös siihen, että Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on jo pitkään pitänyt viran elvyttämistä mahdollisena ja tarpeellisena.
Työryhmä suosittaa, että ekumeeniselta patriarkaatilta ”tulee pyytää ohjausta diakonissainstituution elvyttämisen suuntaan ja käytännölliseen toteuttamiseen liittyvässä valmistelussa ja päätöksenteossa.”
Raportissa ehdotetaan, että piispainkokous käsittelisi myös neljää muuta keskeistä aihealuetta. Ensinnäkin esiin nostetaan tarve pohtia tyttöjen ja naisten osallistumista jumalanpalvelusten avustaviin tehtäviin. Toiseksi pidetään tarpeellisena pohtia naisten asemaa kirkon opetustyössä ja hengellisessä seurakuntatyössä. Kolmanneksi tulisi pohtia naisten viitankäyttöä sekä kanttorien ja eri tehtävissä palvelevien maallikoiden siunaamista kirkollisiin tehtäviin. Neljänneksi raportissa ehdotetaan papiston kouluttamistä naisten asemaa koskevissa kysymyksissä. Kaikkiin näihin teemoihin liittyy useita jatkokysymyksiä, joiden tarkoituksena on tukea rakentavaa keskustelua ja päätöksentekoa kirkossa.
Erillisselvitys: Kirkko seuraa taivaallista hierarkiaa, jota ei voi muuttaa uskon sisältöön kajoamatta – eri tarpeisiin on vastattava tradition ohjaamana
Erillisselvityksen mukaan keskustelu naisdiakonaatista ei koske pelkästään kirkollisia tehtäviä, vaan liittyy laajemmin ortodoksiseen käsitykseen pappeudesta, sukupuolisuudesta ja kirkon rakenteesta.
Tämän raportin mukaan kirkon virkakäsitys perustuu taivaalliseen hierarkiaan, jota ei voi muuttaa ilman ortodoksisen uskon sisällön muuttamista. Tarve muutoksiin nähdään nykyaikaisena ilmiönä.
Kannanoton mukaan diakonaatista ja sukupuolisuudesta on mahdollista käydä keskustelua, mutta “nämä teemat kuuluvat kategorioihin, joiden sisältöä ei ole mahdollista määritellä inhimillisten mielipiteiden varassa”. Johtopäätöksenä esitetään, ettei naisten asemaa kirkossa voida ratkaista paikalliskirkkojen päätöksillä, koska ne liittyvät ilmoitukseen, traditioon ja kirkon uskon perusteisiin. Mahdollisten ratkaisujen todetaan edellyttävän teologista harkintaa, kuuliaisuutta sekä yhteistä ojentautumista ortodoksisen uskon mukaisesti. Selvityksessä ei taustoitettu naisdiakonaatin varhaista kehitystä tai naisten roolin historiallisia muutoksia kirkossa painopisteen ollessa edellä kuvatuissa seikoissa.
Erillisselvityksessä myönnetään, että on tarpeen huomioida mies- ja naispuolisten seurakuntalaisten moninaiset tarpeet kirkon “tradition mukaisella tavalla ja hyvää järjestystä noudattaen.” Dokumentin mukaan haasteena kuitenkin on, että sukupuolten tasa-arvo ja erilaiset tehtävät voivat vääristyä miesten ja naisten väliseksi valtapeliksi.
Piispainkokous: Päätös- ja aloitevalta on ekumeenisella patriarkaatilla, mutta keskustelun jatkamiselle on tarve
Syyskuussa 2025 kokoontunut piispainkokous käsitteli työryhmän raportin jatkotoimia. Kokouksen päätöksessä todetaan, että Suomen ortodoksinen kirkko erottuu edukseen monista paikalliskirkoista, sillä ”naisilla on jo nyt mahdollisuus toimia erilaisissa vastuullisissa tehtävissä.”
Naisdiakonaatin osalta piispat huomauttavat, että päätösvalta asiassa ei kuulu Suomen autonomiselle kirkolle, vaan Konstantinopolin ekumeeniselle patriarkaatille, ”joka voi niin halutessaan olla aloitteellinen ja tehdä päätö[k]s[en] asiasta sekä ohjeistaa sen alaisuudessa toimivia hiippakuntia ja autonomisia kirkkoja.”
Piispainkokous korostaa myös tarvetta jatkaa keskustelua naisten roolista kirkossa, jotta ”kirkkomme naisten erilaiset kyvyt ja lahjat voivat tulla yhä enemmän käyttöön eri tavoin kirkkomme hyväksi.”
Professori Pekka Metso: Piispoilla on nyt mahdollisuus johtaa keskustelua naisten aseman parantamiseksi kirkossa
Professori Pekka Metso, joka johti naisdiakonaattia ja naisten asemaa kirkossa selvittänyttä työryhmää, kertoo odottaneensa tämänkaltaista päätöstä.
– Ohjauksen pyytäminen Konstantinopolista on turvallinen ratkaisu. Päätös etenemisen suunnasta sidotaan ekumeenisen istuimen kantaan.
– Piispainkokous tulkitsi kirkkomme itsenäisyyden takaavaa vuoden 1923 Tomos-asiakirjaa siten, ettei kyseessä ole paikallisen kirkon autonomian rajoihin kuuluva asia. Nyt tehdyn päätöksen perustelua ei välttämättä voida pitää ainoana mahdollisena tulkintana, sillä Suomen piispoilla ja kirkkokansalla on asiakirjan mukainen vapaus järjestää omia asioitaan parhaan ymmärryksensä mukaisesti.
Naisten osallisuus jumalanpalveluksiin seurakuntien arjessa on Metson mukaan vielä polttavampi aihe.
– Kuka saa toimia ja missä tehtävissä? Millaisia pastoraalisen palvelun ja opettamisen tehtäviä myös naiset voivat kirkossa hoitaa?
– Nyt jäi avoimeksi, miten ja kenen toimesta asiaa edistetään. Piispat eivät näytä ottaneen päätöstekstin perusteella aktiivista keskustelijan ja ohjaajan roolia.
– Ehkä aloite on nyt myös seurakunnilla ja seurakuntalaisilla, Metso pohdiskelee.
Metson arvion mukaan naisdiakonaattia koskevassa asiassa on todennäköisesti edessä odotusvaihe. Mahdolliset jatkotoimet selviävät vasta Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin kannanoton jälkeen.
– Mikä patriarkaatin kanta onkaan, sen selvittyä piispainkokoukselta tarvitaan vastuullista ja avointa otetta päätöksen valmisteluun. Erityisesti päätöksen ja sen vaikutusten perusteluissa tämä on tärkeää.
Metso näkee tilanteessa myös myönteisiä mahdollisuuksia. Hänen mukaansa piispoilla on nyt hyvä tilaisuus ottaa aiempaa aktiivisempi rooli naisten asemaa ja liturgista osallistumista koskevissa kysymyksissä.
– Piispat voisivat esimerkiksi kartoittaa hiippakuntiensa tarpeita ja toiveita, ja kenties jo nopeastikin edetä käytäntöä koskeviin linjauksiin.
– Seurakuntien tarpeissa ja edellytyksissä edistää naisten osallisuutta on varmasti paikallista vaihtelua. Toisaalta seurakunnissa on käytännössä kertynyttä viisautta ja ymmärrystä, joka edistää kirkon toimintaa.
– Kaiken ei tarvitse tapahtua yhdenmukaisesti, mutta kuitenkin hyvässä järjestyksessä, Pekka Metso summaa.
Yliopistonlehtori Harri Huovinen: Kannustan tutustumaan erillisselvitykseen ja muistamaan kuuliaisuuden
Yliopistonlehtori Harri Huovinen osallistui naisdiakonaattia ja naisten kirkollista asemaa selvittäneen työryhmän työskentelyyn, mutta ei allekirjoittanut varsinaista raporttia. Sen sijaan hän oli mukana laatimassa erillisselvitystä.
– Olen mielelläni valmis keskustelemaan naisten asemasta kirkossa kaikkien aiheesta kiinnostuneiden kanssa, Huovinen toteaa.
– Samalla ajattelen, että olen ilmaissut keskeisimmät käsitykseni dokumentissa, jonka keväällä kirjoitimme. Luonnollisestikaan tämä teksti ei tarjoa kattavaa selvitystä aiheestamme. Sellaista emme tässä yhteydessä voineet edes tavoitella.
Huovisen mukaan dokumentissa pyrittiin tarkastelemaan naisdiakonaattia erityisesti kirkon pyhän tradition ja teologian näkökulmista.
– Ajattelen, että tällainen lähdepohja tarjoaa vankemman perustan asiaa koskeville ratkaisuille kuin yksittäiset mielipiteet.
– Mitä tulee piispankokouksen päätökseen, en katso seurakuntalaisena olevani asemassa, jossa voisin arvioida Kristuksen kirkon piispojen päätöksiä. Pikemminkin pyrin harjoittelemaan kuuliaisuutta esipaimenillemme.
– Joka tapauksessa haluan kehottaa kaikkia asiasta kiinnostuneita tutustumaan tekstiin, jota olin laatimassa, sekä siinä käytettyyn kirjallisuuteen, Harri Huovinen rohkaisee.
Maria Takala-Roszczenko: Naisdiakonaatti ei ole ainoa kysymys – naisten osallisuuden haasteet vaativat jatkokeskustelua
Takala-Roszczenkon mukaan kyse ei ole vain siitä, palautetaanko naisdiakonaatti, vaan siitä, miten kirkko tunnistaa ja mahdollistaa naisten toimimisen eri tehtävissä.
– Vaikka jatkotoimet siirtyvät ylemmälle taholle, paikallistasolla voidaan silti edetä naiskysymyksessä. Toivon, että piispainkokous jatkaa vuoropuhelua myös paikallisesti, eikä jätä keskustelua vain patriarkaatin vastuulle.
Kuten piispat toteavat, naisten mahdollisuus toimia vastuutehtävissä ei ole monissa paikalliskirkoissa yhtä selvää kuin Suomessa.
– Lasikattoja on rikottu hallinnon, koulutuksen ja järjestöjen tehtävissä, eikä päteviä naisia enää helposti sivuuteta. Luottamus naisten organisointikykyyn on kasvanut.
– Toimikuntiin ja työryhmiin ei enää valita pelkästään pappeja olettaen, että pappeus oikeuttaisi kaikkiin tehtäviin. Monet papit jakavat vastuuta sukupuolesta riippumatta. Seurakuntien hallintoelinten päätöksenteko on muuttunut tasavertaisemmaksi.
Takala-Roszczenko kuitenkin korostaa, että naisten ja tyttöjen osallisuudessa on vielä parantamisen varaa yhtä lailla seurakuntaelämässä kuin jumalanpalveluksissa.
– Tämä ei ole liberaalien tasa-arvovaatimusten pakottamista, vaan monien tavallisten kirkossa kävijöiden aitoa kokemusta. Huolestuttavaa on, jos tämä kokemus ohitetaan hierarkkisten rakenteiden rinnalla, jotka ovat kehittyneet miesten osalle kirkossa.
Naisdiakonaattikeskustelun yhteydessä sosiaalisessa mediassa ja muualla syntynyt vilkas keskustelu on avannut silmiä ja herättänyt kysymyksiä, Takala-Roszczenko toteaa.
– Onko nainen ehtoollisliinaa tai leipäkoria kantaessaan todella niin kauhistuttava? Mikä naisessa on niin epäpyhää, ettei hän voisi esimerkiksi sammuttaa kirkon valoja alttarin puolelta sen sijaan, että tehtävään lähetetään kuka tahansa mies?
– Mikä tekee pojasta kelvollisemman sammuttamaan tuohuksia, kantamaan saattokynttilää tai soittamaan kirkonkelloja? Miksi naiskanttori, joka palvelee laulullaan, ei saa vihkimystä? Miksi lukijoiksi vihitään vain miehiä, vaikka myös naiset lukevat tekstejä?
Takala-Roszczenko huomauttaa, ettei piispainkokouksen mainitsema keskustelun tarve saa jäädä pelkiksi sanoiksi.
– Tarvitaan rohkeutta puhua aidosti, turvallisesti ja avoimesti. Piispoilla on tässä etulyöntiasema, kun he tapaavat seurakuntien jäseniä ja voivat luoda tilaisuuksia kuulemiselle ja vuorovaikutukselle.
– Osallistuin pari viikkoa sitten Naisen eletty ortodoksisuus -seminaariin Valamossa, ja hämmästyin, kuinka voimakas kuulluksi tulemisen tarve kirkkomme naisilla on.
– Seminaarin osallistujat lähettivät esipaimenille yhteisen keskustelunaloituksen naisten ja tyttöjen osallisuudesta. Toivon todella, että siihen vastataan ja että sen pohjalta edetään.
Takala-Roszczenko muistuttaa, että naisdiakonaattikysymys kärjistyy helposti, koska sen pelätään liittyvän naispappeuteen.
– Itse näkisin helpommaksi edetä pienin askelin. Miksei naisten ja tyttöjen voisi antaa palvella ponomarina, vaikkapa kirkkosalissa?
– Jotkut naiset voivat kokea myös kutsumusta pappeuteen, ja sen vähättely tekee kipeää. Kirkon tulee kohdata nämä kipuilut lämmöllä ja myötätunnolla, oli mielipide mikä tahansa, Takala-Roszczenko painottaa.
Varvara Merras-Häyrynen: Naisten panos ansaitsee näkyvyyttä, mutta suhde Jumalaan on kirkossa tärkeintä
Helsingin Uspenskin katedraalin kanttori, director cantus Varvara Merras-Häyrynen pitää piispainkokouksen naisdiakonaattia koskevaa päätöstä odotettuna ja johdonmukaisena.
– Autonominen paikalliskirkko ei voi päättää tällaisia merkittäviä kanonisia kysymyksiä itsekseen. Kyseessä ei myöskään ole mielipidekysymys, sillä tämänkaltaista asiaa ei voi ratkaista mielipiteisiin tai tunnekokemuksiin perustuvalla argumentoinnilla.
– Kirkko elää tässä maailmassa, mutta ei ole tästä maailmasta. Kirkko ei ole demokratia sanan yhteiskunnallisessa merkityksessä. Se ei voi koskaan näyttäytyä ulospäin täysin maalliseen demokratiajärjestelmään verrattavana instituutiona.
Merras-Häyrynen pitää naisten asemaa Suomen ortodoksisessa kirkossa jo varsin hyvänä. Kirkon hyväksi jo toimivien naisten rooli tulisi kuitenkin nähdä.
– Jaan esipaimenten näkemyksen siitä, että kansainvälisesti vertailtuna naiset toimivat kirkossamme monissa merkittävissä tehtävissä. Tätä toimintamallia on hyvä edelleen jatkaa ja vahvistaa.
– On tärkeää jatkuvasti huomioida eri tehtävissä kirkkomme hyväksi ahertavia naisia, erityisesti vaikkapa naiskanttoreita, jotka helposti jäävät miespuolisen papiston varjoon, vaikka he hoitavat erittäin keskeistä liturgista tehtävää.
Merras-Häyrynen pitää tärkeänä, että seurakuntien työntekijät kiinnittävät huomiota ihmisten kohtaamiseen ja kohtelemiseen laajemminkin.
– Kuten ortodoksinen ihmiskäsitys opettaa, jokainen meistä on Jumalan kuva ja jokaista tulee kunnioittaa ja kohdella arvokkaasti.
Nykyisiä vihkimyksiä ja tehtäviä koskien Merras-Häyrynen toivoo, että huomio kohdistuu todellisiin tarpeisiin. Tämä koskee myös keskustelua naisdiakonaatista.
– Kirkon tehtäviä ja vihkimyksiä tulee jakaa tarpeen mukaan, ei palkintoina tai automaatioina. Toivon, että esimerkiksi uusia miespuolisia diakoneja vihittäessä mietitään, onko vihkimykseen oikeasti tarvetta. Tarve on ollut keskeinen argumentti myös naisdiakoneja koskevassa keskustelussa.
– Samalla tavoin alttaripalvelijoiden kohdalla tulee käyttää harkintaa. Miehillä ja pojilla ei ole automaattista oikeutta kävellä alttariin ja ilmoittautua ponomariksi.
Merras-Häyrynen korostaa, että elämän suuressa mittakaavassa tehtävillä ei ole merkitystä.
– Kun eräs sukulaiseni kuoli, ulkomaalainen ortodoksinen ystäväni kysyi surunvalittelujen yhteydessä, millainen oli hänen suhteensa Kristukseen. Hän ei kysynyt, oliko sukulaiseni toiminut kirkollisissa tehtävissä, laulanut kuorossa, ollut ponomarina tai maalannut ikoneja.
– Ystäväni osasi kiinnittää huomion olennaiseen. Onneksi pystyin vastaamaan, että sukulaiseni suhde Kristukseen oli ymmärtääkseni elävä ja aito.
– Kirkko kutsuu kaikkia jäseniään jakamaan osaamistaan ja Pyhän Hengen armolahjoja kirkon hyväksi kirkon kulloinkin tarvitsemalla tavalla. Sielun pelastuksen kannalta yksittäistä tehtävää olennaisempi asia on kuitenkin suhde Jumalaan ja lähimmäisiin, Varvara Merras-Häyrynen toteaa ja suuntaa katseen peruskysymyksiin.
Arkkipiispa Elia: Kysymys naisten tehtävistä kirkossa edellyttää vakaata harkintaa ja eri näkemysten kohtaamista
Arkkipiispa Elia pahoittelee, ettei voi avata tarkemmin sisäistä keskustelua naisten asemaa koskevasta selvityksestä, koska piispainkokoukset ovat suljettuja ja luottamuksellisia. Ainoa julkinen asiakirja on pöytäkirja.
– Kunnioitan tätä käytäntöä. Piispainkokouksen kanta naisdiakonaattikysymykseen selviää kuitenkin itse päätöksestä, arkkipiispa Elia toteaa.
Arkkipiispa kertoo, että piispainkokous on ollut yhteydessä myös ekumeeniseen patriarkaattiin.
– Puheenjohtajan ominaisuudessa olen pyytänyt äitikirkkomme kantaa asiaan.
– Ortodoksisessa traditiossa ja erityisesti meidän autonomisessa paikallisperinteessämme arvostamme yhteyttä patriarkaattiimme tällaisissa kysymyksissä.
Mikäli patriarkaatin kanta olisi myönteinen, asiaa arvioitaisiin arkkipiispan mukaan sen jälkeen. Mitä tulee muihin naisten asemaan liittyviin kysymyksiin, arkkipiispa Elian mukaan myös niihin liittyvä kanta käy ilmi päätöksestä.
– Myös tässä asiassa on edettävä rauhassa ja harkiten.
– Pohdin sopivinta toimintatapaa, jossa kaikkien ääni tulee kuulluksi niin, että kirkkomme yhtenäisyys säilyy.
Arkkipiispa kertoo haluavansa harkita asiaa rauhassa ja kuulla eri tahojen näkemyksiä. Hän vakuuttaa, että keskustelu jatkuu.
– Vastuuni on huolehtia, että löydämme yhteisen suunnan, joka tukee koko kirkkoa, hän sanoo.
– Osa ehkä toivoo nopeaa muutosta, ja osa puolestaan vastustaa ankarasti muutoksia. Toivon kuitenkin malttia ja rauhaa tämän asian käsittelyyn.
– Ymmärrän eri näkemykset ja haluan, että kaikki tuntevat itsensä kuulluiksi ja arvostetuiksi kirkossamme, arkkipiispa Elia kiteyttää keskusteluun liittyvät tavoitteet.