– Kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen, emme voineet uskoa, että tällaista voi todella tapahtua meidän aikanamme. Jäimme aluksi Ukrainaan. Päiväkodit ja koulut sulkeutuivat, työmme päättyivät. Kaupoissa kaikki hinnat nousivat valtavasti. Näimme, mitä sota tekee lapsen mielelle. Ymmärsimme, että meidän on lähdettävä. Löysin sosiaalisen median kautta meille turvapaikan ja kodin Suomesta. Emme kuitenkaan edes pakanneet paljoa mukaamme, sillä ajattelimme lähtevämme korkeintaan muutamaksi kuukaudeksi, kertoo Kateryna Chyhryn.
Suomessa kuukaudet kuluivat nopeasti. Kateryna sai Suomessa töitä siivousalan yrityksessä, tytär aloitti koulun.
– Alussa päivittäinen selviytyminen vei kaiken aikani. Kaikki oli uutta. ja sotauutiset Ukrainasta painoivat mieltä.
Tytär kastettiin Suomessa
Samaan aikaan Katerynan mielessä kypsyi ajatus, että tytär tulisi kastaa.
– Olemme mieheni kanssa ortodokseja. Halusin, että myös tyttäreni kastetaan ortodoksisessa kirkossa. Lähdin etsimään tietoa, mistä löydän ortodoksisen kirkon Suomessa. Minulle oli tärkeää, että Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin patriarkaattiin. Mitä taas tulee kysymykseen kalenterista – uskomme, että meilläkin ortodoksit siirtyvät pian uuteen kalenteriin.
Kateryna löysi internetissä venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaavan isä Heikki Huttusen yhteystiedot, ja pian kaste saatiin sovittua. Isä Heikki myös löysi lapselle ortodoksikummin.
– Kasteen yhteydessä Tapiolan kirkossa isä Heikki kysyi, mitä työtä tein Ukrainassa ennen sodan syttymistä. Vastasin, että kuvasin, mutta kamerani jäi Ukrainaan.
Pian Kateryna sai Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta lainaksi kameran. Hän pääsikin kuvaamaan muun muassa rauhanrukouspalvelusta Uspenskin katedraalissa Ukrainassa käytävän sodan vuosipäivänä.
Koti-ikävä ja huoli puolisosta ja vanhemmista kasvoi kuitenkin liian suureksi. Kateryna ymmärsi, että heidän on pakko palata Ukrainaan ja tuoda loputkin perheestä sodan ajaksi Suomeen.
– Perheen olisi hyvä olla yhdessä, myös vastoinkäymisissä. Täältä Suomesta löysin hengellisen kotini. Suomen, suomalaisten ja Suomen ortodoksisen kirkon tuki on täällä niin vahvaa. Olen siitä pohjattoman kiitollinen.
Kateryna palasi tyttärensä ja siskonsa perheen kanssa Ukrainaan maaliskuun alussa. Matka sujui hyvin, kiitos esirukouksien. Kotikaupungissaan Odessassa Kateryna ymmärsi pian, että perheen on lähdettävä mahdollisimman pian takaisin Suomeen.
– Joinakin öinä en saa lainkaan nukuttua, sillä ilmahälytyksiä on jatkuvasti. Kuulen Venäjän laivaston ampuvan mereltä ja Ukrainan joukkojen torjuvan raketti-iskuja.
Jopa ilmahälytyksiin voi tottua
Kateryna myös yllättyi, kuinka ihmiset voivat tottua kaikkeen. Reilun vuoden ajan sodan keskellä eläneet naapurit eivät enää edes välttämättä mene piiloon ilmahälytyksen kuulleessaan, sillä he ovat jo tottuneet ääneen. He ovat myös oppineet erottamaan, milloin isku on tulossa vaarallisen lähelle ja milloin pommien ääni on tarpeeksi kaukana, että voi jatkaa tavallisia askareitaan.
– Mekin totuimme iskuihin viikon kuluessa.
Samalla Kateryna kertoo ymmärtävänsä entistä paremmin, miksi Ukraina ei voi hävitä tätä sotaa.
– Ukrainan kansa tietää, millaista on elää jatkuvien ilmahälytyksien alla ilman ulkovalaisusta – ja silti iloita uudesta päivästä. Kansamme on selvinnyt aina kaikista vastoinkäymisistä. Harvalla on suunnitelmia huomiselle. Kaikki elävät tätä päivää. Ja tiedämme, että Herra on meidän kanssamme. Ja puolestamme kannetaan jatkuvasti esirukouksia Suomessa ja ympäri maailmaa.
Side Suomeen on vahvistunut Ukrainassa entisestään. Yhteydenpito Suomeen on ollut tärkeää.
– Tyttäreni kummitäti lähetti meille Ukrainaan postipaketin, pääsiäistervehdyksen. Kummitäti Serafima on ollut meille todellinen enkeli. Olemme saaneet myös paljon viestejä Suomesta. Se on tärkeää, että meitä muistetaan ja puolestamme rukoillaan.
Tavallinen arki sodassa onkin koetellut jaksamista.
– Minun on vaikea vastata, mitä meille kuuluu. Koskaan ei voi tietää, kuinka kauan on rauhallista ja milloin seuraava isku tulee. Meidän ei anneta rentoutua.
Vaikka Kateryna on kotona saanut käsiinsä jälleen oman kameransa, ei kuvaamisesta ole tullut juuri mitään. Sodan kuvaamisen sijaan Kateryna unelmoi tavallisten asioiden taltioimisesta. Siitä, että voisi kuvata merta tai kukkaan puhkeavaa keväistä luontoa.
Haastattelun aikoihin Kateryna ja hänen perheensä oli keskittynyt valmistautumaan pääsiäiseen. Vaikka Ukrainassa ortodoksit viettävät pääsiäistä juliaanisen kalenterin mukaisesti vasta 16. huhtikuuta, Kateryna kertoi perheen viettävän Kristuksen ylösnousemusjuhlaa samaan aikaan Suomen ortodoksien kanssa.
– Olemme näin koko ajan hengessä siellä teidän kanssanne. Ja olemme jo harjoitelleet pääsiäistervehdystä myös suomeksi.
Pääkuva ylhäällä: Vlada Wahlstén