Arvo Pärt syntyi 11.9.1935 itsenäisessä Virossa, Paiden kaupungissa, muutama vuosi ennen neuvostomiehitystä. Opiskeltuaan musiikkia Rakveressa ja Tallinnassa hän nousi nopeasti Neuvosto-Viron musiikkielämän kärkinimien joukkoon. Pärt kokeili erilaisia tyylejä ja sai arvostusta myös Neuvostoliiton ulkopuolella.
Yhteentörmäys neuvostovallan kanssa oli kuitenkin väistämätön. Avoimen tunnustuksellinen teos Credo (1968) saattoi Pärtin Moskovan epäsuosioon, ja lopulta hän joutui siirtymään länteen (1980).
Rukoileva säveltäjä
Arvo Pärtin elämässä tapahtui suuri murros 1970-luvulla. Hän ei ollut tyytyväinen sävellyksiinsä, jotka tuntuivat teennäisiltä ja hengettömiltä. Hän alkoi määrätietoisesti etsiä jotain syvempää, puhtaampaa, kauniimpaa, luonnollisempaa, yksinkertaisempaa.
Prosessi johti Arvo Pärtin ortodoksiseen kirkkoon, johon hän liittyi vuonna 1972. Nelisen vuotta myöhemmin hän sai kehitettyä omaleimaisen tintinnabuli-tyylinsä, jonka myötä hän nousi lopulta maailmanmaineeseen. Pitkän kipuilun jälkeen hänen totuuden, kauneuden ja puhtauden janonsa löysi yksinkertaisen ilmaisun, joka lumoaa kirkkaudellaan ja tietynlaisella läpikuultavuudellaan.
Kun Pärtiltä kysyttiin haastattelussa, miten ortodoksisuus on vaikuttanut hänen musiikkiinsa, vastaus oli paljonpuhuva: ”Uskonto vaikuttaa kaikkeen. Ei vain musiikkiin, vaan kaikkeen.” Pärtille musiikki on rukouksellista ja rukous musiikillista. Hän esimerkiksi voi rukoilla pianolla sormeillen jotain sointukuviota ja samalla toistaen Jeesuksen rukousta.
Kun Arvo Pärt siirtyi länteen, häntä alettiin välittömästi mystifioida. Ajatus siitä, että joku voi olla syvällisesti hengellinen olematta moralisti tai kiihkoilija, tuntui lännessä monista yllättävältä. Hänen vaimonsa Nora on kiteyttänyt tämän omalla terävällä tyylillään: ”Ajatus siitä, että hengellisyyden kentällä voi myös esiintyä normaaliutta ja luonnollisuutta [- - -] oli ilmeisesti täysin vieras suurelle yleisölle.”
Kun Pärtiltä kysyttiin haastattelussa, miten ortodoksisuus on vaikuttanut hänen musiikkiinsa, vastaus oli paljonpuhuva: ”Uskonto vaikuttaa kaikkeen. Ei vain musiikkiin, vaan kaikkeen.”
Arvo Pärtille erityisen tärkeäksi muodostui Essexin luostarivanhus Sofroni Saharov (1896–1993), joka tunnetaan pyhän Siluanin opetusten välittäjänä. Näiden kahden pyhän opetukset muodostuivat Pärtin hengelliseksi ravinnoksi. Tämä näkyy myös hänen tuotannossaan. Hän laati pyhän Siluanin tekstien pohjalta teokset Silouan’s Song (1991) ja Adam’s Lament (2010), jossa Aadam on ihmiskunnan kokonaisuus, ihmisyyden ääni. Pärt käytti myös Sofronin rukousta edesmenneiden puolesta nuoruudenystävänsä Lennart Meren muistoksi säveltämässään kappaleessa Für Lennart in memoriam (2006).
Sofroni kanonisoitiin pyhäksi vuonna 2019. Siitä lähtien Arvo Pärt-keskuksen kappeli Pohjois-Viron Laulasmaalla on ollut hänelle omistettu.
Liturgisia tekstejä, taiteellisia säveliä
Arvo Pärtin sävelkieli on läntistä konserttimusiikkia, jonka esittäminen ei ole kuorolle helppoa silloinkaan, kun rakenne on näennäisesti yksinkertainen. Sisällöltään monet hänen teoksistaan ovat kuitenkin liturgisia ja sikäli myös ortodoksisia tekstejä: autuaaksijulistukset (The Beautitudes, 1991), Psalmi 95 (Cantate Domino, 1997), Jumalansynnyttäjän kiitoslaulu (Magnificat, 1989), Simeonin kiitoslaulu (Nunc dimittis, 2001), Isä meidän (Vater unser, 2005), Uskontunnustus (Summa, 1977).
Ensimmäinen iso sävellystyö, jonka Pärt ylipäätään rakensi tekstin varaan, oli Missa syllabica (1977). Se koostuu perinteisistä jumalanpalvelusteksteistä, kuten Kunnia Jumalalle korkeuksissa, Sanctus ja Agnus Dei.
Missa syllabica on hyvä esimerkki ortodoksisuuden epäsuorasta vaikutuksesta. Sävelmaailma on läntinen, mutta lähestymistapa ortodoksisen sakraalin taiteen mukainen. Pärt pyrki siihen, ettei lähestyisi tekstiä omien tunteidensa tai oman ymmärryksensä pohjalta – melkoinen pyrkimys taiteilijalta, mutta vastaa ikonimaalarien ja hymnografien asennoitumista. Liturginen taide ei ole omien tuntemustensa ilmentämistä tai omien näkemysten prosessointia.
Pärt käsitteli Missa syllabicassa tekstin tavut, pilkut, pisteet ja painot erittäin huolellisesti. Koska sanoihin voi muodostua tiedostamatontakin läheisyyttä, hän tarkkaili itseään, jottei rakentaisi sävellystä henkilökohtaisten tuntemusten varaan. Sen sijaan hän pyrki säilyttämään tietynlaisen etäisyyden itsensä ja tekstin välillä. Säveltäessään hän pyrki kuvittelemaan ”yhdestä nuotista kasvavaa puhtaan objektiivista psalmiresitaatiota kaikumassa kirkossa”.
Ortodoksisen jumalanpalveluksen elementeistä Pärtille erityisen läheinen on Psalmi 51. Pärt sävelsi sen latinankielisen tekstin pohjalta teoksen Miserere (1989). Kukin psalminsana oli hänelle kuin pieni paino, joka pyrkii tuomaan vaa’an punnukset kohti tasapainoa. Jokaisella sanalla on oma erityisarvonsa, jota seuraa lepo; nämä aspektit ikään kuin värjäävät toisiaan. Toivo ja epätoivo vuorottelevat kuin rauhallinen hengitys, sisään ja ulos. Nora Pärtin sanoin Psalmi 51 on ihmisen epätäydellisyyden symboli, joka osoittaa, että valaistumista kohti kuljetaan hylkäämällä itsepetos ja itseään koskevat illuusiot.
Pärt käytti liturgisten sävellystensä kielenä pitkään latinaa ja sävelkielikin oli roomalaiskatoliseen traditioon mukautuvaa. Leimallisesti ortodoksisten jumalanpalvelustekstien sävellyksiä Pärt alkoi julkaista vasta 1990-luvulla. Näistä merkittävimmät ovat Kanon pokajanen eli katumuskanoni (1997) sekä Litania (1994). Jälkimmäisen sisältönä ovat Johannes Krysostomoksen nimissä olevat 24 rukousta, jotka ovat luonteeltaan lähinnä vaatimaton sarja yksityisiä rukouksellisia huokaisuja. Suomessa ne ovat tuttuja Valamon luostarin arki-iltojen ehtoopalveluksen jälkeisistä rukouksista. Sävelteokseksi valinta on erikoinen – mutta onhan Pärt säveltänyt jopa Luukkaan evankeliumin sukuluettelon (Which Was the Son of…, 2000).
Valamo-yhteyskään ei ole välttämättä kaukaa haettu. Arvo Pärt vieraili Valamossa jo 1980-luvulla. Matkaa on kuvattu dokumenttifilmissä And then came the evening and the morning (1990).
Miten mitata elämäntyön arvo?
90 vuotta täyttävä Arvo Pärt on yhä verrattain hyvävointinen. Piano on hänelle edelleen rakas kumppani, mutta hänen sävellystyönsä on nyt tehty.
Arvo Pärtin arvostuksesta kertoo jotain se, että hänelle on myönnetty kunniatohtorin arvo peräti kolmessatoista korkeakoulussa Oxfordin yliopistosta alkaen. Erikoista on, että ortodoksisissa maissa Pärt on saanut vähemmän huomiota. Hänelle on kyllä myönnetty Pyhän Vladimirin seminaarin kunniatohtorin arvo (2014) New Yorkissa sekä erinäisiä pienempiä prenikoita muun muassa Kreikassa, Serbiassa ja Romaniassa. Kaiketi ortodoksit voisivat olla hänestä ylpeämpiäkin.
Arvonimet eivät sinänsä ole paras mittari Arvo Pärtin musiikille ja elämäntyölle. Hän edustaa jotain paljon arvokkaampaa. Pärt on esimerkki pyhittyneestä maallikosta, joka on kirkastanut sisimpänsä rukouksella ja hengellisellä kilvoituksella. Tämä on pohja myös hänen sävelkielelleen, joka koskettaa etsiviä sieluja syvältä kumpuavalla kirkkaudellaan.
Pärtin musiikkia kuultavissa tänä syksynä Suomessa:
11.9. Lappeenranta, Saimaa Sinfonietta. (Ohjelmassa Pärtin teos Mein Weg.) mikkelinkaupunginorkesteri.fi
12.9. Mikkeli, Saimaa Sinfonietta. (Ohjelmassa Pärtin Mein Weg.) mikkelinkaupunginorkesteri.fi
12.10. Helsingin musiikkitalo: For Arvo, Georgijs Osokins. musiikkitalo.fi
7.11. Kokkola. John Storgårds & Ostrobothnian Chamber Orchestra. netticket.fi (Ohjelmassa Pärtin teokset Darf ich ja Festina lente.)
21.11. Helsingin musiikkitalo: RSO, Kamarimusiikifestivaalin avajaiskonsertti.
(Ohjelmassa Pärtin teos Fratres.)
Arvo Pärtin luovuuden olemusta kirjoittaja käsittelee tarkemmin Aamun Koiton paperiversiossa lokakuussa.
Pääkuva 1 ylhäällä: Arvo Pärt vuonna 2011. Kuvaaja: Eric Marinitsch. Pääkuva 2: Kuvaaja: Birgit Püve. Kuvien rajaus: Aamun Koitto