Katja Vilponiemi Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä
Arki & ihmiset

Diakoniatyöntekijä Katja Vilponiemi: Armolahja on siunaus, jonka saa tuoda esiin

Diakoniatyöntekijä Katja Vilponiemi pohtii kirjoituksessaan armolahjaa. "Sana itsessään kuulostaa helposti niin ylevältä – olisiko minullakin muka sellaisia jaettavaksi?"
| Teksti: Katja Vilponiemi | Kuva: Esko Jämsä
Katja Vilponiemi Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä

On varmasti erilaisia käsityksiä siitä, millainen lahja on armosta saatu – sellainen, joista Raamatussakin kerrotaan – ja millainen muuta lahjakkuutta. Ajattelipa asiaa miten tahansa, jokaisella on lahjoja ja osaamista. Armolahja on kääntynyt Raamatussa kreikan sanasta kharisma, jota on käytetty siellä paitsi hengellistä lahjaa kuvaavassa, myös laajemmassa, tavanomaista materiaalistakin lahjaa tarkoittavassa merkityksessä. Varsinaisen armolahjan voisi ehkä ajatella olevan jotakin sellaista, joka pyhittyy, kun lahjaa käyttää ja kehittää sinnikkäästi ja puhtaasti Jumalan kunniaksi. Monesti tämä tapahtuu vastoinkäymisten ja kärsimystenkin kautta. 

Varsinaisen armolahjan voisi ehkä ajatella olevan jotakin sellaista, joka pyhittyy, kun lahjaa käyttää ja kehittää sinnikkäästi ja puhtaasti Jumalan kunniaksi. Monesti tämä tapahtuu vastoinkäymisten ja kärsimystenkin kautta.

Vajaa vuosi sitten diakonian työpajassa Valamossa pohdittiin muun muassa sitä, millainen kirkko on kutsuva ja sellainen, joka mahdollistaa erilaisten lahjojen käytön seurakuntayhteisön hyväksi. Tuolloin naurussa suin kuvittelimme käyttöön “armolahjaskannerin”, joka lukee jokaisen kirkkoon kävijän lahjat ja pärähtää äänekkäästi, kun tarvittavilla lahjoilla varustettu ihminen käy ovesta sisään. Koska sellaista skanneria ei ole toistaiseksi ole, kutsuttakoon seurakuntalaiset tunnistamaan ja paljastamaan lahjansa sekä osaamisensa, jonka voisi antaa oman yhteisön käyttöön.

Vastaavasti voi pohtia, millaiselle osaamiselle, ihmiselle ja lahjoille olisi tällä hetkellä tarvetta joko omassa yhteisöissä, omassa elämässä tai lähimmäisellä. Näin muodostuisi oikea armolahjatori, jossa itse kukin löytää tarvitsemansa – ja lahjansa toisten käyttöön antava saa suuren siunauksen. 

Seurakunta tarvitsee rakentamista

Armolahjat annettiin alkuseurakuntiin niiden rakentamista varten. Vaikka seurakunnat ovat nyt vakaasti olemassa, tarvitsevat ne silti jatkuvaa huomiota ja rakentamista. Samalla tapaa kuin rakennukset tarvitsevat huoltoa, kaipaavat myös yhteisöt ja ihmiset huolenpitoa. Samoin jokaiselle on tärkeää löytää itselleen merkityksellinen ja sopiva tapa olla mukana.

Aina edes rippi-isä ei tiedä, millaista osaamista ja annettavaa kaitsettavalla voisi olla. Joku voi olla vaikkapa ammattinsa puolesta taitava talousihminen tai puuseppä, toinen loistaa erilaisissa käden töissä ja kolmas ihmissuhteissa.

Raamattu mainitsee kolmattakymmentä erilaista armolahjaa aina antamisen armolahjasta voimallisten tekojen armolahjaan. Raamatun mainitsemista lahjoista erityisesti lähimmäisenrakkaus on yksi upeimmista, ja sen käyttöä todistetaan joka päivä diakoniatyön parissa: lähimmäisille annetaan aikaa, osaamista ja välittämistä täysin pyyteettömästi. Antamisen lahjan toteutumisesta on nähtävissä huimia tuloksia, kun sotaan joutunutta kansaa on autettu lukuisin eri tavoin.

Raamatun mainitsemista lahjoista erityisesti lähimmäisenrakkaus on yksi upeimmista, ja sen käyttöä todistetaan joka päivä diakoniatyön parissa: lähimmäisille annetaan aikaa, osaamista ja välittämistä täysin pyyteettömästi.

Tarvitaan erilaisuutta, jotta yhteisö muodostuisi keskinäisen palvelemisen yhteisöksi. Lisäksi tarvitaan myös armon läpäisemää katsetta, jotta näkisimme toisessa sen matkan, jonka hän on kulkenut tähän pisteeseen. Se on halua nähdä matkan varrella kertynyt hyvä, mutta myös halua poistaa esteitä liittyä mukaan – olivatpa esteet sitten henkisiä tai fyysisiä.

Sen sijaan, että kokoontumisiin osallistuvat kerrasta toiseen samat aktiivit, jokaisen on hyvä pohtia, kenen on se tyhjä tuoli, jolla kukaan ei nyt istu. Ja kun tuo henkilö saapuu, hänelle tulisi suoda mahdollisuus löytää oma arvokas tehtävänsä yhteisössä. 

Emme saa laittaa lahjojamme vakan alle. Mikä onkaan luontevampi paikka antaa niiden kukoistaa kuin oma yhteisö?

”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.” (Room. 12:3-8). 

 

Kirjoittaja on Joensuun ortodoksisen seurakunnan osa-aikainen diakoniatyöntekijä ja kirkkomusiikin opiskelija. Joensuun seurakunnan lahjatorille voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä tämän jutun kirjoittajaan. Täten haastetaan Suomen kaikki ortodoksiset seurakunnat mukaan lahjatoreja rakentamaan!