Ukrainan autokefaalisen kirkon pappi, kiovalainen pastori isä Sergiy Berezhnoy vieraili vastikään Suomessa Filantropia ry:n kutsumana.
Viikonvaihteessa päättyneen vierailunsa aikana hän ennätti paitsi tavata maanmiehiään ja toimittaa jumalanpalveluksia eri seurakunnissa, myös vierailla muun muassa Valamon ja Lintulan luostareissa, pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen haudalla sekä osallistua Itä-Suomen yliopiston konferenssissa paneelikeskusteluun sotilaspappien sielunhoitotyöstä ja pitää puheenvuoron Ortodoksisten pappien liiton seminaarissa.
Aamun Koitolla oli tilaisuus haastatella isä Sergiyta hänen vierailunsa alkupuolella.
Isä Sergiy, kerrotko alkuun kuulumisia – mikä antaa ukrainalaisille voimia nyt, kun Venäjän hyökkäyssota jatkuu jo neljättä vuotta? Miten tavallinen arki sujuu kotikaupungissasi Kiovassa?
– Rukoilemme ja pyydämme esirukouksia maamme puolustajien edestä – rukouksia kansanmurhan estämiseksi. Saamme voimia toinen toisiltamme ja autamme toinen toistamme. Mutta on tärkeää ajatella muutakin kuin sotaa – täytyy ajatella myös tulevaisuutta sitten, kun sota on ohitse.
– Arkipäivämme sujuvat itse kullakin omissa töissämme ja askareissamme niin ”normaalisti” kuin se on ilmahyökkäysten takia mahdollista. Ilmahyökkäyksiä tapahtuu eritoten öisin, joten on noustava ja mentävä pommisuojaan – ja palattava aamulla omaan arkeen niin hyvin kuin mahdollista. Paljon energiaa kuluu siis pelkästään hengissä pysyttelemiseen. Venäjän aggressio on läsnä päivin ja öin.
– Rankinta on kuitenkin maamme puolustajilla, jotka ovat etulinjassa. He tekevät uhrauksia joka sekunti tälläkin hetkellä.
Osallistuit Suomen-vierailusi aikana muun muassa Itä-Suomen yliopiston konferenssissa paneelikeskusteluun sotilaspappien sielunhoitotyöstä. Millaista on sotilaspastorin työ Ukrainassa juuri nyt?
– Sotilaspastorin työhön kuuluu paljon muutakin kuin hengellisenä isänä olemista. Se on myös hengellistä, psykologista, sosiaalista ja humanitaarista työtä – ja lisäksi myös älyllistä työtä, koska monet sotilaistamme ovat aiemmin viettäneet rauhallista elämää ja toimineet tavallisissa siviiliammateissa opettajina, laulajina, kulttuurialan työntekijöinä, koulutuksen asiantuntijoina, poliitikkoina, opiskelijoina. He kaikki ovat erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteista, ja heistä jokaisella on oma tarinansa. He alkoivat puolustaa maatamme heti Venäjän hyökkäyksen alussa Krimillä ja Itä-Ukrainassa ja jatkavat tätä työtä edelleen.
– Yksi tärkeä osa sotilaspastorin työtä on auttaa sotilaita säilyttämään turvallisuuden tunne sekä parantaa heidän hengellistä, psykologista ja moraalista tasapainoaan. Tämä tapahtuu Jumalan avulla ja perustuen Pyhään evankeliumiin sekä ihmiskunnan ja kristillisen historian kokemuksiin. Sotilaspastori on ukrainalaisten puolustajien hyvä samarialainen.
– Tänään sotilaamme suojelevat eurooppalaista Ukrainaa, Euroopan unionia kokonaisuudessaan ja demokraattista maailmaa, koska meillä on yhteinen käsitys kulttuurista, uskonnosta, koulutuksesta sekä kristillisistä ja inhimillisistä arvoista. On suuri tragedia, että Venäjän federaatio on aloittanut hyökkäyksen meitä kaikkia vastaan ja tuhoaa kristillisiä, inhimillisiä arvoja sekä ihmisten rauhanomaista elämää.
– Euroopan unionin on aika palauttaa oma perheyhteytensä, johon Ukraina on aina kuulunut ja kuuluu edelleen – ja jatkaa yhdessä työtä sekä kehittää yhdessä eurooppalaista, demokraattista ja kristillistä tulevaisuutta.
Millä tavalla ukrainalaiset hahmottavat oman asemansa Euroopassa?
– Ukraina on tällä hetkellä koko Euroopan ja inhimillisten arvojen kilpi, ja me kuulumme Eurooppaan ja Euroopan unioniin – tämä ajatus on yleinen ukrainalaisten keskuudessa.
Kuvailet Venäjän johdon joutuneen antikristuksen tahdon alaiseksi. Avaisitko hiukan tätä ajatusta?
– He tappavat toisia Jumalan kuvia. Ihmettelen, kuinka heillä – tai kenelläkään tällä vuosituhannella – on tahtoa haaskata ihmiselämiä ja huimia summia rahaa sotimiseen ja tuhoamiseen, kun kaikki raha voitaisiin valjastaa elämän palvelukseen: lääketieteen kehittämiseen, avaruustutkimukseen tai hädänalaisten auttamiseen? Se on täysin käsittämätöntä. Kaikille pitäisi olla selvää, että ihmiskunta on yksi kokonaisuus, jolla on lopulta yhteinen, globaali tulevaisuus. Ihmiskunnan ja ihmisyyden varjelemiseksi pitäisi valjastaa sekä kaikki poliittinen että hengellinen tahto. Maailman johtajien ja kansakuntien tulisi yhdistää voimansa elämän ja hyvyyden palvelukseen.
– Tänä päivänä Venäjän toiminta on kuin syöpä ihmisen kehossa. Tämä tarkoittaa, että Venäjästä on tullut kuin syöpä ihmiskunnan ruumiille.
Millaisena näet Venäjän ortodoksisuuden tilanteen?
– Minun nähdäkseni ortodoksisuus on kuollut Venäjällä – siellä vallitsevat antikristilliset ja ihmisyyden vastaiset arvot. Jos Kirkko on ruumis, Venäjä on tässä muodossaan ikään kuin syöpäkasvain – se on Ruskij mir -ajattelun myrkyttämä. Kuitenkin ortodoksinen kristillisyys sai alkunsa Kiovan kasteesta, jonka ruhtinas Volodymyr (pyhä apostolienvertainen Vladimir Kiovalainen) pani toimeen.
Millaisina näet Ukrainan autokefaalisen kirkon ja Moskovan patriarkaattiin yhdistetyn Ukrainan ortodoksisen kirkon väliset suhteet tällä hetkellä? Kerroit, että olit aikoinaan itsekin Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOK) pappi?
– Olen hyvin järkyttynyt siitä, että UOK ja metropoliitta Onufri eivät suostu myöntämään virheitään eivätkä vieläkään ole todellisuudessa katkaisseet siteitään Moskovan patriarkaattiin – maamme turvallisuuspalvelulla on siitä todisteita. He ovat harhatiellä pitäessään yllä siteitä Moskovan patriarkaattiin ja ovat sitä kautta Venäjän kontrollin alaisia. Ilmeisesti metropoliitta Onufri pelkää enemmän Venäjää kuin Jumalaa?
– Piispan pitäisi muistaa Kristuksen sanat: olkoon puheenne "kyllä" taikka "ei". Murhaajia pitää uskaltaa kutsua murhaajiksi, mustaa mustaksi ja valkoista valkoiseksi.
– Venäjä haluaa tuhota Ukrainan, ja metropoliitta Onufrin pitäisi asettua maan ja kirkon yhtenäisyyden puolelle. Tilanteen kehittymisen odottelu on opportunismia. Metropoliitta Onufrin pitäisi kuunnella patriarkka Bartolomeosta, joka on haastattelussaan todennut, että Ukrainan ortodoksisten kirkkojen – niin metropoliitta Epifanin johtaman Ukrainan autokefaalisen ortodoksisen kirkon kuin metropoliitta Onufrin johtaman Ukrainan ortodoksisen kirkon tulisi olla yhtä.
– Raamatusta tunnemme kertomuksen, jossa Sulhanen, itse Kristus, kutsui häihinsä, mutta monet kieltäytyivät kiireisiinsä vedoten – ja juuri näin UOK:n piispat toimivat nyt. Ovi on auki – me odotamme yhä metropoliitta Onufria saapuvaksi oman laumansa kanssa. Pelkäävätkö he jotakin – sekö heitä estää?
Entä näetkö mahdollisuuden sille, että Ukrainan ja Venäjän välit joskus vielä korjautuisivat? Tai että kirkolliset suhteet korjautuisivat?
– Uskon, että Jumala koputtaa aikanaan, kenties jo nyt, venäläisten sydämiin. Heillä on mahdollisuus vastata Jumalan kutsuun. Luotan siihen, että Jumala tekee ihmeen.
Uskotko, että ainoa tie Venäjän muuttumiseksi olisi esimerkiksi samanlainen romahdus kuin minkä vaikkapa natsi-Saksa koki toisen maailmansodan lopulla?
– On vaikea arvata, mitä Jumala on suunnitellut Venäjän varalle. Kuitenkin tiedämme esimerkiksi Raamatusta sen, että Jumala tuhosi yhteiskunnat, jotka toimivat samalla tavalla kuin Venäjä nyt. Nähdäkseni Venäjä seisoo aikanaan tienhaarassa: mihin suuntaan se lähtee: alkaako se koskaan kunnioittaa kansainvälisiä lakeja, entä Ukrainan perustuslakia?
Uskotko, että rauha koittaa lähitulevaisuudessa vai oletatko, että sota laajenee entisestään – millä tavalla ajattelet Jumalan johdattavan tässä asiassa?
– Jumalalle kaikki on mahdollista. Me kaikki Ukrainassa – ja varmasti monet muutkin – odotamme kiihkeästi sodan loppumista. Uskon, että Jumala auttaa meitä, kunhan yhdistämme voimamme ihmisyyden puolelle.
– Meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin pysäyttää Venäjä. En pelkää sodan eskaloituvan tai että Venäjä käyttäisi ydinaseita – sehän tuhoaisi heidätkin. Jeesus sanoo, että mikäli silmäsi tai kätesi viettelee sinua, se pitää repäistä tai hakata pois. Tai mikäli palvelija ei laita hänelle uskottua rahaa poikimaan – eli tee mitään hyvää tai hyödyllistä – se ei ole Herralle mieluisaa. Venäjä sai Jumalan kädestä paljon hyvää, esimerkiksi paljon luonnonvaroja, joita se nyt käyttää Jumalaa ja ihmisyyttä vastaan.
Kykenetkö näkemään Ukrainan kärsimyksessä ja sodassa mitään, mikä voisi koitua siunaukseksi?
– Olemme yhdistäneet voimamme ja lähentyneet toisiamme tämän kriisin tai suunnattoman tragedian myötä. Mutta miksi siihen tarvittiin tällainen katastrofi? Miksi emme aina voisi elää yhdessä toisiamme tukien?
Millaisin kysymyksin omat seurakuntalaisesi ja toisaalta ukrainalaispakolaiset Suomessa lähestyvät sinua?
– Ihmiset kysyvät paljon kärsimyksestä ja sen merkityksestä. Usein eristetään kysymys, miksi tämän kaiken piti tapahtua. Suomeen asettuneet ukrainalaiset kyselevät myös kotimaansa tilanteesta ja kantavat luonnollisesti huolta läheisistään sekä pohtivat, koska he voivat palata kotiin.
– Huoli läheisistä on myös itselläni aina läsnä. Äitini ja veljeni ovat Pokrovskin kaupungissa, sillä heidän ei valitettavasti onnistunut paeta sieltä. Pokrovsk oli yksi Ukrainan rauhallisista kulttuurikaupungeista, jonka venäläiset ovat tuhonneet. Pokrovskista on peräisin esimerkiksi kuuluisa joululaulu, joka tunnetaan ja jota lauletaan ympäri maailmaa: ”Carol of the Bells”.
– Papin kanssa pohditaan myös rauhaa ja oikeudenmukaisuutta tai sitä, millä tavalla pakolaiset voivat toteuttaa ortodoksisuuttaan Suomessa. Tiedän, että kirkkonne on tehnyt paljon ukrainalaispakolaisten konkreettiseksi ja hengelliseksi auttamiseksi, minkä johdosta haluan lausua lämpimät kiitokseni. Mieleeni tulee kertomus hyvästä samarialaisesta, joka ei tyytynyt pelkästään osoittamaan myötätuntoa vaan ryhtyi konkreettisiin toimiin lähimmäisensä auttamiseksi. Suomesta on tullut monille ukrainalaisille maallinen ja hengellinen koti. Meitä lähentävät myös samankaltaiset kokemukset historiasta erityisesti Venäjän suhteen.
– Monien – myös itseni – on vaikea ymmärtää sitä, että kukaan kansansa johtaja voi johdattaa maansa sotaan ja kansansa turmioon vain oman egonsa takia. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon valita – tämän me tiedämme jo luomiskertomuksesta.
Millaisia kommentteja olet kuullut pappina siitä, että Ukraina pyytää länsimailta tukea ja aseita?
– Arvostelijat saattavat kysyä, onko kristillistä pyytää aseita, joilla surmataan ihmisiä. Mutta me emme pyydä aseita hyökätäksemme, vaan puolustaaksemme perheitämme, vaimojamme, äitejämme, lapsiamme. Emme halua sotaa, mutta meidät on pakotettu puolustautumaan aseellisesti. Butšan tapahtumat ovat hyvä esimerkki sitä, mitä tapahtuu, ellemme puolustaudu.
Millaisia terveisiä haluaisit vielä lopuksi lähettää suomalaisille ja Suomen ortodokseille?
– Me emme unohda apuanne koskaan. Me muistamme tukenne sukupolvesta toiseen.
Lue myös isä Sergiyn aiempi haastattelu sodan alkamisvuodelta vuodelta 2022.
