Pääsiäiskausi käsittää viidenkymmenen päivän jakson pääsiäisestä aina kaikkien pyhien juhlaan saakka, jota ortodoksisessa perinteessä vietetään ensimmäisenä sunnuntaina helluntain jälkeen. Näin pitkään kirkko juhlii Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta, Hänen ilmestymisiään opetuslapsilleen, taivaaseen astumista ja apostolien päälle Pyhän Hengen vuodattamista eli kirkon perustamista.
Koko pääsiäiskausi jakautuu kolmeen jaksoon: kirkas viikko, Tuomaan sunnuntaista pääsiäisen päätöspäivään ja pääsiäisen päätöspäivästä kaikkien pyhien sunnuntaihin asti.
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus Kristus ”näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta” (Ap.teot. 1:3). Juuri näitä tapahtumia ja niiden opetusta Kirkko muistelee neljänkymmenen päivän ajan pääsiäisen päättäjäisjuhlan asti. Samalla kirkkokansaa johdatetaan palaamaan vallitsevaan todellisuuteen, jossa Herra ei enää ole fyysisesti opetuslastensa ja seuraajiensa keskuudessa, vaan on läsnä ja toimii heidän yhteisössään, seurakunnassa, sakramenttien kautta.
Jo vanhan liiton aikana suurien juhlien viettäminen käsitti juhlaan valmistautumisen, varsinaisen juhlan vieton ja sen merkityksen ”sulattelemista”, joka saattoi kestää joitakin päiviä. Näin esimerkiksi Herran ylösnousemuksen eli pääsiäisen kohdalla kirkkovuodelle ominainen aaltoileva odotuksen (esijuhla), täyttymyksen (juhla) ja siihen eläytymisen (jälkijuhla) rytmi toteutuu ikään kuin hidastettuna. Kirkko tavallaan varaa lisäaikaa, että hitaammatkin ehtivät mukaan viettämään pelastushistoria suurinta tapahtumaa.
Pääsiäisajan päätöspäivä (kreik. ”απόδοσης”) tarkoittaa palauttamista tai palautusta, mutta myös päästämistä. Paradoksaalista on, että pääsiäisen päätöspäivä ei päätäkään pääsiäiskautta, vaan johdattaa jo seuraavaan juhlaan, Herran taivaaseen astumiseen.
Jumalanpalvelus pääsiäisen päätöspäivänä on lähestulkoon samanlainen kuin itse pääsiäispäivänä ja kirkkaalla viikolla. Kirkoissa kaikuvat viimeisiä kertoja tänä vuonna perinteinen pääsiäistervehdys: ”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!” sekä iloiset pääsiäisveisut. Näin uskoville koituu mahdollisuus vielä kerran kokea pääsiäisiloa ennen paluuta kirkkovuoden tavanomaiseen järjestykseen.
Varhaiskirkossa pääsiäisen päätösjuhlaa vietettiin ns. ”vastapääsiäisenä” eli nykyisenä Tuomaan sunnuntaina, jolloin suurena lauantaina kastetut ja kirkkaan viikon kirkossa viettäneet riisuivat kastevaatteensa ja palasivat normaaliin arkeensa. Vasta 800-luvulla käytäntö muuttui, ja kirkon huomio kohdistui enemmän Kristuksen ilmestymiseen apostoleille kahdeksantena päivänä ylösnousemuksestaan ja apostoli Tuomaan epäilyyn. Pääsiäiskauden seuraavina sunnuntaina juhlitaan siis ylösnousseen Kristuksen ilmestymisiä eri henkilöille ja Hänen tekemiään ihmeitä. Tämä jakso päättyy pääsiäisen päätöspäivään Herran taivaaseen astumisen juhlan aattona.
Herran taivaaseen astumisen juhla liittyy olennaisesti Kristuksen tuomaan pelastukseen. Siinä muistellaan Vapahtajan maanpäällisen taipaleen päättymistä, josta alkaakin Kristuksen Kirkon työ: kymmenen päivän kuluttua apostolit kokoontuvat ottaakseen vastaa Pyhän Hengen, jotta voisivat suunnata eri puolille maailmaa julistamaan ilosanomaa ylösnousseesta Herrasta.
Pääsiäisen päätöspäivä ei kuitenkaan päätä pääsiäistä eli pakoa synnin ja kuoleman kourista, mikä tuli mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksessa ja kuoleman voitossa. Herran ylösnousemuksessa on ikuinen, eskatologinen merkitys, joka paljastuu täyteydessään vasta maailman lopussa, Kristuksen toisen tulemisen ja viimeisen tuomion päivänä.
Täällä maan päällä kirkko vuodesta toiseen tarjoaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden löytää polun pelastukseen: ristin ja tyhjän haudan kautta ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään. Kaksi vuosituhatta sitten tapahtunutta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta ei vain muistella tai juhlita kirkossa, vaan siihen eläydytään, siihen osallistutaan ja juurrutaan viettämällä pääsiäisjuhlaa pitkin vuotta joka sunnuntaina toimitettavassa liturgiassa.
Pääsiäisen päätöspäivänä apostolisen sanoman ilo ei pääty, vaan saa uuden suunnan: ihminen kurottautuu kohti taivasta kilvoittelun kautta sekä apostolien saaman ja kirkossa alati toimivan Pyhän Hengen avulla.