Tuohuksia palamassa ikonin edessä
Minisaarna

Minisaarna: Suuri lauantai – Tuonelan portit ovat murtumassa

Lauantai 30.3.2024. Suuren viikon lauantai. Paastopäivä.
| Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: VvoeVale/iStock
	Tuohuksia palamassa ikonin edessä

Liturgiassa

(Matt. 28:1‒20)

Evankeliumissa Magdalan Maria ja toinen Maria menevät Jeesuksen haudalle. Enkeli kertoo heille ylösnousemuksesta. Haudalle asetetut vartijat pakenevat pelästyneinä. Matkalla opetuslasten luokse naiset kohtaavat ylösnousseen ja kumartavat häntä. Kaupunkiin saapuneet vartijat sen sijaan saavat tehtäväksi levittää valheita, joiden mukaan opetuslapset ovat ryöstäneet Jeesuksen ruumiin.

Opetuslapset kohtaavat Jeesuksen Galileassa ja kumartavat häntä muutamien yhä epäillessä. Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, lähettää heidät kaikkeen maailmaan kastamaan ja opettamaan. Hän lupaa olla omiensa kanssa maailman loppuun saakka.

***

Suuren lauantain evankeliumi julistaa jo ennen pääsiäisyön juhlaa Jeesuksen ylösnousemusta. Tuonelan portit jo vapisivat, mutta opetuslapset olivat vielä peloissaan piilossa ja mirhantuojanaisten vasta suunnittelivat haudalle menemistä. Kirkko ei silti malta enää vaieta, vaan julistaa jo suuren lauantain koittaessa ylösnousemuksen viestiä.

Pian koittaa hetki, jolloin toiset kumartavat ylösnoussutta ja toiset turvaavat valheisiin yrittäen vääristellä evankeliumin sanomaa. Aivan kohta Jeesus lähettää omansa kertomaan ilosanomaa kaikkeen maailmaan.

Jumalan suuri lahja ei voi pysyä kätkettynä: Jumalan rakkaus on ilmoitettu kaikkia ihmisiä varten. Kirkko, ylösnousemusriemun täyttämä ja Jumalaa rakastavien ihmisten yhteisö on muotoutumassa, sillä pääsiäisyö ja varhainen aamu koittaa pian. Haavoitettu, kuoleman kukistanut Rakkaus nousee ylös.

(Suuren lauantaihin liittyvä aamupalvelus toimitetaan usein jo perjantai-iltana. Kyseisen palveluksen teksti Matt. 27:62–66 on sen vuoksi sijoitettu jo edellisen päivän, suuren perjantain, tekstien yhteyteen.)