Isoäiti oli töissä antiikkiliikkeessä Helsingissä. Kun ylioppilasjuhlani lähestyivät, hän kysyi, mitä toivoisin lahjaksi. Tiesin heti. Toivoin ikonia.
Ikonit ovat aina puhutelleet minua. Ne pysäyttävät hiljentymään. Ne muistuttavat pyhyydestä, Jumalan läsnäolosta. Ikonin ohi kulkiessa kuulen Kristuksen sanovan: ”Hei, älä huolehdi. Minä ohjaan elämääsi.”
Toiveeni toteutui. Sain isoäidiltä ylioppilaslahjaksi kauniin, vanhan ikonin. Siinä on Neitsyt Maria ja Jeesus. Ikoni on ollut huoneessani ja sitten omassa kodissani ensin seinällä ja nykyään pöydällä taulutuessa. Sen äärellä palaa usein tuohus. Sen äärellä usein pysähdyn.
Elämäni ruuhkavuosina arki täytti ajan. Usko ei hävinnyt, mutta olin hengellisesti tyhjä. Kävin harvoin kirkossa jouluhartauden lisäksi. Kun elämäni täyttyi ajalla, palasi kaipuu pyhyyteen ja halu hengelliseen kasvuun. Ortodoksisuus alkoi vetää minua puoleensa.
Sitten tapahtui jotain. Enkeli työnsi minua hellästi vahvoilla siivillään. Syksyllä olin Valamossa kirjoittajakurssilla. Tapasin siellä ihmisen, joka kertoi olevansa ortodoksi. Päätöslounaan jälkeen jäimme keskustelemaan. Kyselin, ja hän vastasi. Sain häneltä lukuvinkkejä. Lisäksi hän kertoi ortodoksisista podcasteista. Palasin kotiin. Vaellukseni kohti ortodoksisuutta otti suuren askeleen.
Alkoi tapahtua paljon. Luin. Kuuntelin. Pohdin. Kyselin asioista Valamossa tapaamaltani uudelta ystävältäni. Kävin pikkukaupunkini ortodoksisessa kirkossa. En tuntenut sieltä ketään. Menin kirkkokahveille ja istuin pöytään yksin. Viereeni tuli hymyilevä ihminen, jolla oli asuna samanlainen tunika kuin aikanaan Kylli-tädillä. Hän totesi, ettei täällä kenenkään tarvitse yksin istua. Tuntui hyvältä. Keväällä sain tietää, että kirkkoomme oli juuri valittu papiksi sama ihminen, jonka podcasteja olin mielelläni kuunnellut. Sovin keskustelusta hänen kanssaan. Lähdin katekumeenikurssille.
Kesällä osallistuin ensimmäistä kertaa Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkon praasniekkaan. Katselin siellä kauan kirkon nimikkoikonia. Siinä oli jotain tuttua.
Voiko olla? Palasin kotiin ja varmistin asian. Kyllä. Isoäidiltäni saamani ylioppilaslahja on Kazanilainen Jumaläidin ikoni.
Ikoni siunattiin samalla, kun minut liitettiin ortodoksiseen seurakuntaan Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkossa Valamon ystäväni rukoillessa kummina takanani.
Teksti on julkaistu ensimmäisenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan sivuilla.