Tekstin johdannon mukaan Daavid kirjoitti psalmin sen jälkeen, kun Herra vapautti hänet kaikkien vihollistensa ja kuningas Saulin käsistä. Tekstin vanhempi versio löytyy Samuelin kirjasta Saulin kuolemasta kertovan kertomuksen jälkeen (2. Sam. 22).
Psalmi alkaa ylistyksellä, kunnes vaihtuu kuvaukseksi vihollisvoimien kukistumisesta. Psalmi päättyy vakuutukseen Daavidin suvulle annetusta lupauksesta.
Psalmissa Daavid tunnustaa rakastavansa Herraa (Samuelin kirjasta maininta puuttuu). Hän ylistää kalliotaan, linnaansa ja pelastajaansa. Ortodoksinen papisto lukee tätä jaetta toistuvasti jumalallisessa liturgiassa ennen uskontunnustusta. (Jae 2)
Daavidille Herra on vuorilinna, kilpi, pelastuksen sarvi (hepr. keren-jeshi) ja linnoitus. Evankeliumissa Johannes Kastajan isä, pyhä profeetta Sakarias kutsuu Messiasta pelastuksen sarveksi Daavidin huoneesta (kr. kéras soterias, Luuk. 1:69; ks. vuoden 1938 käännös). Varhaisen kirkon opetuksessa pelastuksen sarven on nähty viittaavan myös ristiin, voiton merkkiin.
Toisen Samuelin kirjan mukaan Daavidin pelastui Saulin murhahimolta maahan tunkeutuneiden filistealaisia tähden. Paikka, jossa Saul luopui takaa-ajosta, sai nimekseen Erokallio. (1. Sam. 23:19˗28) Herrasta sen sijaan tuli Daavidille pelastuksen kallio.
Daavid kertoo, miten kuoleman vallat piirittivät häntä, mutta Jumala kuuli hänen rukousäänensä temppelistänsä, taivaasta. Herra ilmaisi valtasuuruutensa maan vavistessa ja luomakunnan osoittaessa voimansa. Psalmissa Jumala saapuu kerubien kantaessa häntä ratsujen tavoin. Kuvaus muistuttaa Herran ilmestymistä Siinain vuorella kerubien saattamana (2. Moos 19:16˗20).
Raamatussa kerubit ovat Jumalan läsnäolon merkki. Joidenkin varhaisen kirkon opettajien mukaan Herran astuminen alas ja luomakunnan järkkyminen viittaavat Kristuksen ihmiseksi tuloon (jakeet 10˗11). Hänen syntymänsä ihme järkytti ja vavisutti luomisjärjestystä.
Tekstissä voidaan nähdä myös viittaus Mooseksen elämän alkuun, kun Daavid kertoo, miten Herra ojensi kätensä ja veti hänet ylös syvistä vesistä (2. Moos. 2:10). Viholliset ahdistivat Daavidia, mutta Herra tuli hänen tuekseen, toi avaraan paikkaan ja vapautti hänet kaikista vihollisista.
Daavid kutsuu ja neuvoo elämään Jumalan tahdon ja hänen käskyjensä mukaan. Daavidin mukaan Herra palkitsi hänet hänen vanhurskautensa (hepr. Zadik) mukaan, sillä Herra on hurskas hurskaalle (hepr. chasid) ja nuhteeton, ehyt nuhteettomalle. Hän pelastaa nöyrät, mutta painaa ylpeän katseen alas. Psalmissa Jumalan mielen mukaisen elämän lähtökohtana on pyrkimys hurskaaseen ja nöyrään elämänvaellukseen, jota seuraa Jumalan siunaus.
Daavid luottaa siihen, että Herra antaa hänen lamppunsa loistaa ja valaisee hänen pimeytensä niin, että hän voi kukistaa ahdistajansa. Jotkut varhaisen kirkon opettajat mainitsevat lampun ja valon viittaavan sekä Kristukseen ja Hengen hedelmiin (vrt. Matt. 5:15˗16, Joh. 8:12).
Daavidin luottamus lepää Jumalan ilmoitetussa tahdossa: Jumalan tie (hepr. ja Septuaginta) on täydellinen ja Herran sana on puhdas, tulessa koeteltu (hepr. ilmaisu viittaa sepän tulessa koettelemaan). Herra on niiden kilpi, jotka hakevat hänestä suojaa, mutta vihollisvoimat eivät löydä pelastajaa, vaikka huutavat häntä avuksi (jae 42).
Daavidille vain Jumala on Herra, sillä hän on kallio. Kokemus on vakuuttanut hänet tästä. Jumala vyöttää omansa voimalla ja tekee hänen tiensä nuhteettomaksi ja opettaa kukistamaan viholliset. Herra antaa pelastuksen kilven (hepr.) ja hänen oikea kätensä tukee häntä. Herran laupeus tekee hänet suureksi. Psalmissa Herran tien seuraaminen on Jumalan laupeuteen perustuvaa yhteistyötä.
Saamansa avun tähden Daavid ylistää Herraa, joka elää, sekä kiittää Jumalaa, joka on hänen kallionsa, pelastuksen Jumala. Vihollisvoimien kukistuttua hän ylistää Herraa kansojen keskuudessa ja laulaa hänen nimensä kiitosta. Apostoli Paavali viittaa psalmiin kuvaten juutalais- ja pakanasyntyisten kristittyjen ykseyttä (Room. 15:9).
Psalminsa lopuksi Daavid laulaa Herrasta, joka antaa kuninkaalleen suuren pelastuksen (hepr. Jeshuot; vrt. Matt. 1:25) ja on uskollinen voidellulleen (hepr. masiach) Daavidille ja hänen jälkeläiselleen (siemenelleen; hepr. yksikössä) iankaikkisesti. Kirkon opetuksessa päätösjakeet viittaavat Kristukseen ja evankeliumin sanomaan.