Keisarivallan aikaan, puolisentoistasataa vuotta siten, kehkeytyi Kuhmon koilliskulmalle pieni vienan-karjalaisyhteisö. Neljän karjalaistalon rypäs tunnetaan Rimmin-kylänä ja se sijaitsee Vartiuksen rajanylistyspaikan katveessa.
Portti Vienaan
Ennen rajan sulkeutumista itään Vartiuksen karjalaisten lähes kaikki yhteydet tapahtuivat Vienan puolelle avioliittoja myöten. Ortodoksista uskontoa toteutettiin vanhauskoiseen tapaan. Nuorelle Suomelle ja sen kultakauden taiteilijoille Rimmi merkitsi porttia Runo-Vienaan ja sen kalevalaisiin maisemiin. Jäipä Rimmiltä myös näkyvä muisto maamme taiteen historiaan. Vienaan siirtyessään taiteilija Gallen-Kallela nimittäin ikuisti talon vanhan isännän Uljaskan Aino-maalaukseensa Väinämöisen malliksi.
Venäjän vallankumous ja Suomen itsenäistyminen sulkivat itärajan tiukasti kiinni ja samalla lopettivat ikiaikaiset yhteydet Vienaan. Nyt yhteyttä alettiin pitää naapurikunnan Kuivajärven ja Hietajärven heimolaisiin ja käytännön asioissa luonnollisesti lännen puolen kyliin ja keskuksiin. Samalla oma karjalainen elämänmeno alkoi saada yhä enemmän kainuulaista vaikutusta. Vanhasta ja tutusta haluttiin kuitenkin pitää kiinni. Pitkistä ja hankalista etäisyyksistä huolimatta matkapappi vieraili Oulusta käsin säännöllisesti, toimitti jumalanpalvelukset, vihki parit, kastoi lapset ja siunasi vainajat kylän omaan kalmistoon.
Kaikki siellä kiinnosti
Sodassa kyläläiset joutuivat muiden rajan ihmisten tavoin evakkoon ja palatessaan löysivät kotipaikat hiiliraunioina. Omien sotilaiden raskaana tehtävänä oli sytyttää ne tuleen. Vihollisille ei haluttu antaa pakkassuojaa. Uusi elämä tutuilla tantereilla viritettiin ripeästi. Valtio antoi metsistään rakennuspuut korvauksena menetetystä ja kylän taitavat kirvesmiehet rakensivat uudet uhkeat talot niiden joukossa myös Ala-Rimmin talon. Elettiin nousun aikaa, kunnes jälleen tuli muutos. Nuoret hakeutuivat leveämmän ja helpomman elämän pariin ja niin hiljeni elämä Rimmillä kuin muissakin Kainuun kylissä.
Sain vuonna1973 ja vielä parina sen jälkeisenä kesänä toimia matkakanttorina Kainuussa ja samalla tutustua Rimmin maisemiin ja ihmisiin. Koin sen rikkaana ja mielenkiintoisena aikana. Kaikki siellä kiinnosti. Karjalais-ortodoksinen elämäneno ei täällä ollut vierasta, kuten kirkkokunnan evakkoseurakuntien alueilla, vaan ikiaikaista ja totuttua. Puhekielenä toimi karjala. Väki taloissa oli jo ikääntynyttä, mutta elämä sykki entiseen tapaan. Karjaa pidettiin ja viljelyksiä hoidettiin.
Isä Pentti Hakkaraisen kanssa toimitimme jumalanpalveluksia vuoron perään eri taloissa ja niihin osallistuttiin ahkerasti. Erityisen läheiseksi meille muodostui Ala-Rimmin talo sekä sen reipas ja vieraanvarainen emäntä Palaga Ahtonen. Siellä usein myös yövyimme. Miehensä Iivanan jälkeen Palagasta tulikin kyläkunnan henkinen johtaja, jonka apua ja neuvokkuutta tarvittiin moninaisissa asioissa.
Rimmin uusi tuleminen
Vuodet vierivät ja muutokset tuulet yhä voimistuivat. Vartiuskylän karjalaistalot hiljenivät Ala-Rimmi niiden joukossa. Sekavien omistussuhteiden takia tila jouduttiin myymään ulkopuolisille. Rimminvaaralla seurasi nyt hiljaiset vuodet ja uskoin koko paikan siirtyvän muistojen joukkoon.
Ihmetykseni oli suuri, kun joitakin aikoja sitten sain lehdistä lukea mielenkiintoisen uutisen. Kuhmolaiset Gaius Ahtonen ja tätinsä Pirjo Kyllönen olivat ostaneet sukunsa Ala-Rimmin talon pihapiirin ja ovat nyt kunnostamassa sitä Kalevala-henkiseksi keskukseksi. Elokuun 2. päivänä sain omin silmin todeta näin todella tapahtuneen.
Rimmillä vietettiin Ahtosten suvun kesäjuhlaa. Tunteikkain mielin astuin tilavaan pirttiin ja pitkästä aikaa sain ihailla taidolla veistettyjen hirsiseinien kauneutta. Paljon olivat Pirjo ja Gaius jo saaneet aikaan. Lattiat uusittu, pirtin uuni piippuineen uusittu. Kattoremontti kuului olevan edessä.
Kuljin tutut huoneet läpi. Tuvan ja kamareiden välissä on pitkähkö kapea huone. Sinne on suunnitteilla rukoushuone. Profeetta Elian ikoni oli jo nurkassa odottamassa. Isä Artturi Hirvosen on määrä saapua sinne 9.8. liturgiaa toimittamaan.
Väkeä kesäjuhlaan oli saapunut yli puolen sadan Ruotsista saakka, joukossa runsaasti nuorta väkeä. Kaikki syötettiin ja juotettiin. Ohjelma esitettiin pihassa ja päänumerona siinä kiintoisa näytelmä kylän elämänvaiheista karjalan kielellä toteutettuna. Esilaulaja siirsi heleällä laulullaan kuvaelman kohtaukset juohevasti eteenpäin.
Puheenvuorossani muistelin kokemuksiani Rimmin vaaralla vuosikymmeniä sitten ja totesin talon toimineen jo silloin, isäntäväen Iivanan ja Palagan aikana, muistettavana vienalaiskulttuurin keskuksena. Talo oli vieraanvarainen, arvosti omaa uskontoa ja kulttuuriaan, otti sinne tulijat – piispat ja papit, kulttuuritutkijat ja haastattelijat sekä muut kulkijat avoimella mielellä vastaan. Tätä se haluaa nytkin toteuttaa.
Palasin kotiin matkasta kiitollisena ja väsyneenä. Pitkän päivän monet kokemukset pyörivät mielessä yhtenä myllerryksenä. Päällimmäisenä niissä leijui huoli, kuinka Rimminvaaran uudet yrittäjät selviäisivät suuresta urakastaan. Aikanaan huoli väistyi ja tilalle palautui esimerkkejä lukuisista vastaavista tapauksista ja myös onnistuneista. Eli ei pidä kaikkea pelätä. Hyvän ja oikean asian puolesta kuuluu taistella ja usein, varmasti samalla myös monen vaikeuden kautta, taistelu johtaa voittoon. Näin olkoon myös Rimmin uuden tulemisen kohdalla.