Gulagin viisas- kirjan ja sen kirjoittajan Elina Kahlan sisäinen matka sanoiksi alkoi Venäjällä, Levašovon syrjäisellä joukkohaudalla, joka on tuhansien Neuvostoliiton poliittisten vainojen uhrien viimeinen leposija. Siellä Kahla pysähtyi tiedemies, pappi Pavel Florenskin kuvan eteen. Koskettava kohtaaminen kuljetti kirjoittamaan elämästä, rakkaudesta ja luopumisesta, Neuvostoliitoksi muuttuvan Venäjän langettamasta tuomiosta.
”Paha sinun on potkia pistintä vastaan.” (Apostolien teot 26:14)
Tämä Raamatusta poimittu, tällä hetkellä maailmaa koskettava lause avautuu lukijan silmiin kirjan ensimmäisellä sivulla.
– Ymmärtääkseen Venäjän toimintatapoja on hyvä lukea maan historiaa, sanoo Elina Kahla.
Tutkija muistuttaa siitä, että viranomaisten ohjaama venäläinen historiankirjoitus palvelee – ja on aina palvellut – vallanpitäjiä. Heitä kiinnostaa suuren menneisyyden ihannointi, kun taas ristiriidoista vaietaan. Tässä järjestelmässä ainoa sallittu ilmaisuväylä totuudelle on kaunokirjallisuus.
Venäjä ei Kahlan mukaan ole koskaan luopunut oman historiansa ja sen oikeutuksen ihannoimisesta.
– Venäjän historiaymmärrys ihannoi laajentumista ja suuruutta, pukee valloitussodat sivilisaation puolustukseksi. Menestyksen todisteiksi esitetään ortodoksista valoa loistaneet kansallispyhät, kuten Aleksanteri Nevalainen. Heidät valjastetaan sotilaallisiksi esikuviksi tarpeen vaatiessa aina uudestaan.
– Pyhyys tarkoittaa poliittisessa ortodoksiassa sitä, että hallitsijan toimia ei kyseenalaisteta, eikä siihen kansan keskuudessa ole juurikaan edes mahdollisuutta.
Britannian suurvaltaherruus on päättynyt, eikä Japanin keisarilla ole samaa jumalaista asemaa kuin aiemmin, mutta Venäjällä valloittajan tulevaisuuteenkin kuljettavaa vallan tavoittelua pönkitetään lujasti.
Rakkauden puolelle
Nykypäivää tai Suomen menneisyyttä unohtamatta Kahla toivoo moniulotteisempaa ja ihmisläheisempää Venäjän kohtaamista. Viha synnyttää vihaa. Rauhan tien etsiminen, vaikka hiljaa omassa sydämessä, vaatii suurta rohkeutta ja lujuutta.
– Suomalaisten asenne Venäjää kohtaan on Ukrainan sodan myötä muuttunut dramaattisesti vihamielisemmäksi. Asenne kuljettaa muistelemaan itsenäisyystaisteluamme ja sotien aikaa.
Tästä kaikesta huolimatta Elina Kahla asettaa meille kaikille kysymyksen: olisiko sittenkin mahdollista sanoa ääneen, että tie rauhaan vaatii myös inhimillistä ponnistusta ja itsensä alttiiksi panemista? Kysyä itseltä, mitä minä olen valmis uhraamaan?
– Jokainen meistä voi olla lähimmäisen rakkauden puolella ja vaatia samaa johtajiltaan.
Monissa kohdin haastattelua kuulija saa Kahlalta kuulla syvän huokauksen ja huolen maailman tilasta.
– Tuntuu siltä, että asioita ei osata tai edes yritetä katsoa vaihtoehtoja etsien. Ihmisyyden ymmärtämiseen, pehmeään rauhan tavoittelemiseen ei Suomessa tunnu olevan lupaa tai oikeutusta.
Eikä varsinkaan virallisella Venäjällä.
– Mielestäni Neuvostoliiton ja Venäjän johtajat ovat katsoneet peruutuspeiliin ja ihannoineet verikätisiä edeltäjiänsä. Mitä kammottavampi diktaattori, sitä enemmän häntä on ihailtu. Kompromisseja on aina pidetty heikkoutena.
Rauhan symboli kosketti
Onneksi tässä päivässä voi kohdata myös viisautta ja nähdä laajemmin ohi tämän hetken.
Elina Kahla kertoo vierailustaan Hangon linnoitusmuseoon yhdessä ukrainalaisen ja kiinalaisen tutkijavieraan kanssa. Oppaana toimi paikallinen evp. taistelusukeltaja.
– Museonjohtaja kertoi sodasta inhimillisesti, ihmisenä ihmiselle. Hän esitteli konkreettisesti sodankäyntiä, sen realiteetteja ja kauhua yhtään sitä ihannoimatta.
Kahla toistaa myös oppaan kaikkia koskettaneen lauseen: ”Eivät sotilaat halua sotaa, vallanpitäjät haluavat.”
Tämä lause kosketti erityisesti ukrainalaista vierailevaa tutkijaa, joka murtui kyyneliin nähdessään kuvia Suomen viime sotien sotainvalidien kuntoutuksesta.
Elina Kahla muistuttaa meitä kaikkia avaran katseen mahdollisuudesta. Mustavalkoisuus sumentaa.
– Näyttää siltä, että sotaa tukeva kiihko on nousemassa myös meillä. Venäjän maata ja kieltä kammoksutaan varmuuden vuoksi. Vihamielinen asenne naapurimaata kohtaan alkaa määritellä kansallista identiteettiämme.
Kahlasta välittyy tutkimusten ohi kulkeva inhimillinen suru ja huoli ihmisten tilasta. Hänestä tuntuu, että rauhantyö on lähes pilkan kohde. Mutta onneksi elämä osoittaa joskus toisin.
– Ukrainalaistutkija toi vähän aikaa sitten minulle Kiovasta tuliaisiksi Rauhan kyyhky -kaulariipuksen. Tulin siitä hyvin onnelliseksi. Kaiken kauhun keskeltä hän poimi tämän symbolin, eikä hänestä huokunut lainkaan katkeruutta ja vihaa hänen kotikaupunkinsa Odessan tuhonnutta sodan toista osapuolta kohtaan.
– Ukrainan kaupungeissa ihmiset iloitsevat tavallisesta arjesta, nauttivat herkuista ja yhdessäolosta ystävien ja perheiden kanssa, istuvat katukahviloissa ja nauttivat auringosta kaupungin puistoissa. Pidän sitä ihmeellisen voiman osoituksena.
Mutta yöt ovat kauheita. Nukkua ei voi ilmahälytysten tähden, ja niiden alettua on suojaan päästävä salamannopeasti.
Kahla pohtii, miten ukrainalaisvieras olisi voinut tuoda hänelle lahjaksi jonkin puhtaasti ukrainalaisen, isänmaallisuutta korostaneen esineen, mutta hän päätyi yleismaailmalliseen rauhan symboliin.
Lahjan myötä hän palaa kirjansa sanomaan, jossa sen päähenkilö, isä Pavel Florenski kotiutettiin ensimmäisestä maailmansodasta varsin pian. Juuri sopivasti, sillä hän sai hankittua perheelleen talon läheltä paikallista Pyhän Kolminaisuuden luostaria.
Romaanissa Florenski sanoo arvokkaat sanat:
”Sodalle me emme mahda mitään, mutta talo on nyt meidän. Vaikeina aikoina kannattaa keskittyä oman perheen ja läheisten huolenpitoon, omaan elämään osana suurta kokonaisuutta. Silloin voi huomion siirtää vain sinne mihin sen hetkiset voimavarat ja mahdollisuudet riittävät.”
Tärkeää on myös ihmisen sisäisen rauhan löytäminen ja iloon suostuminen.
– Kuten ukrainalainen Olena minulle osoitti, on ilon tuottaminen itselle ja muille tärkeää. Siitä ei sodan keskellä pidä joutua tuntemaan huonoa omaatuntoa. Sisäinen valo loistaa näin eteenpäin antaen tukea ja toivoa paremmasta myös muille.
Viisauden viestejä
Gulagin viisas- kirjan kirjoittaminen vei Kahlalta viisi vuotta. Hän sanoo sen olevan hänen kirjallisen tuotantonsa pääteos. Hän sanoo tutkimustensa ja niin ukrainalaisten kuin venäläisten ystäviensä kautta ymmärtäneensä sen, kuinka oleellista on kunnioittaa omaa tehtäväänsä ja harjoittaa sitä vaikeuksista piittaamatta.
– On tärkeää löytää elämäänsä tarkoitus ja ymmärrys omasta ihmisarvosta, joka säilyy kuoleman rajan yli.
Myös Pavel Florenski kirjoitti vankeudessa läheisilleen joka päivä, ja ohjeisti: ”Minun ajatukseni jatkuvat teissä.” Florenski ymmärsi oman arvonsa poikkeusihmisenä.
– Meidän muidenkin on ymmärrettävä, kuinka suuri vastuu meillä aikuisilla vanhempina, opettajina ja esikuvina on kuljettaa uskoa, toivoa ja luottamusta eteenpäin.
Kahla toivoo jokaisen voivan elää kaikille tasavertaisesti lahjoitettua, ansaitsematonta rakkautta todeksi ja välittää sitä eteenpäin.
– Itse löydän rakkautta läheisistäni, mutta myös luonnosta. Koen syvästi, että olen osa luomakuntaa. Luonnossa koen haltioitumisen, joka on luomatonta Valoa, jonka saan osakseni ja jota voin osaltani jakaa eteenpäin. Valo yhdistää minut iankaikkiseen Jumalaan ja vastaanottamaan sen, joka meille kaikille, aivan kaikille kuuluu.
– Sotarintamalla ei ole tilaa pehmeydelle, mutta sodan todellisuudesta turvassa olevien on nähtävä ihminen, vaalittava ihmisyyttä itsessä ja toisessa, rukoiltava ja luotettava elämää kantavien yhteisten nimittäjien voimaan, vaalittava elämän liekkiä, sanoo Elina Kahla.
Julkistamistilaisuus Sofiassa ja luennoimassa Uspenskissa
Lisäksi Kahla vierailee myös Uspenskin katedraalin kryptassa järjestettävässä Ortodoksisuutta pintaa syvemmältä -luentosarjassa, jonka esiintyjät ovat syyskaudella 2025:
9.10. Kirjailija, diakoni Joel Haahtela
6.11 Kulttuurintutkija ja tietokirjailija Elina Kahla
4.12. Näyttelijä Tommi Eronen
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuutta ennen toimitetaan ehtoopalvelus Uspenskin kryptakappelissa klo 17.30, ja tilaisuus alkaa klo 18. Uspenskin kryptaan kuljetaan katedraalin yläpihatasanteelta Pormestarinrinne-kadun puolelta.
Osoite: Pormestarinrinne 1, Helsinki