Osallistuin uutena vuotena Taizé-yhteisön järjestämään vuotuiseen nuorten aikuisten ekumeeniseen kokoontumiseen. Taizé on ekumeeninen yhteisö Ranskassa, jonne erityisesti nuoret aikuiset matkaavat ympäri maailmaa osallistuakseen yhteiseen rukoukseen. Uuden vuoden kokoontumisia on järjestetty 1970-luvulta alkaen ympäri Eurooppaa. Tänä vuonna kokoontuminen oli Ranskassa, Pariisissa.
Lähdin matkalle osana ekumeenista ryhmää Suomesta. Ryhmään kuului yli 20 jäsentä, ja matkustimme Pariisiin maata pitkin vähentääksemme matkan ympäristöhaittoja. Turusta laivalla Tukholmaan, sieltä junilla Hampuriin, jossa yövyimme merimieskirkolla. Sieltä matka jatkui junilla Pariisiin. Pariisissa majoitus tapahtui paikallisten seurakuntalaisten kodeissa. Itse tapahtuman aikana osallistuimme rukoushetkiin, keskustelurinkeihin ja workshoppeihin, unohtamatta tietenkään kaupunkiin tutustumista. Paluumatkalla olimme jälleen yötä Hampurissa ja ennen laivamatkaa yhden yön Tukholmassa.
Mistä aloittaisin matkasta kertomisen? Ensinnäkään en ollut aiemmin osallistunut Taizén uuden vuoden tapahtumaan enkä myöskään reilannut eli matkustanut Interrail-passia hyödyntäen. En tiennyt mitä odottaa matkalta – muuta kuin kohtaamisia ihmisten kanssa. Matkasta muodostui lopulta itselleni todella merkityksellinen. Kaikkia ajatuksia, joita matka synnytti, en ole vielä ehtinyt täysin käsitellä, mutta avaan nyt muutamia kohokohtia.
Ekumenian kokeminen tuollaisella voimalla kuin tässä tapahtumassa oli todella koskettavaa. Tapahtumaan osallistui arviolta 15 000 kristittyä ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa. Kuvitelkaa, kun nämä kaikki ihmiset kokoontuvat Pariisin Accor Arenalle laulamaan ja rukoilemaan yhdessä. Kokemus on mykistävä. Taizé-rukouksiin kuuluu vahvasti erilaiset Taizéssa käytettävät lyhyet laulut, joita lauletaan eri kielillä ja yleensä useaan kertaan, jolloin laulu muuttuu kuin jatkuvaksi rukoukseksi.
Alkuun laulut tuntuivat itsestä oudoilta – onhan meillä ortodoksisessa kirkossa kirkkomusiikki hieman erilaista kuin kitaran säestyksellä laulettavat laulut. Matkan aikana laulamiseen kuitenkin tottui, ja lauluja alkoi muistaa ulkoa. Niistä todella muodostui itselle jatkuva, toistuva, laulettu rukous, jonka sain jakaa niin meidän oman ryhmämme kuin tuhatpäisen joukon kanssa.
Kuten aiemmin jo kerroin, majoituimme Pariisissa host-perheissä ja matkan aikana saimme majoittua yhteismajoituksissa ilmaiseksi. Eritoten tästä syystä yksi kantava teema itselleni matkalla oli ihmisten vieraanvaraisuus ja hyvyys. Se oli häkellyttävää. Majoituin toisen suomalaisen kanssa pariisilaisessa perheessä, jonka kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä (jos ei lasketa todella auttavaa ranskan kielen taitoani). Silti heistä muodostui muutaman päivän aikana niin läheisiä, että saimme kutsun heidän sukunsa uuden vuoden juhliin. Olemme jatkaneet viestittelyä matkan jälkeenkin ja kuulimme, että perheen lapset kovasti toivovat voivansa lähitulevaisuudessa matkustaa Suomeen, Joulupukin maahan.
Miten kiitollinen voikaan olla, että täysin ventovieraat ihmiset avaavat juhlapyhien aikaan kotinsa ja sydämensä meille, vaikka emme ehtineet heidän luonaan muuta kuin yöpyä, päivät kun kuluivat tapahtuman ohjelmassa.
Tätä edeltävässä blogitekstissäni kirjoitin, miten hieno yhteisö meidän Kirkkomme on. Sain siitä jälleen tuntuvan kokemuksen Pariisissa. Vierailin Pariisin ortodoksisessa katedraalissa tapahtuman ohjelman ulkopuolella. "Kuin olisin kotiin tullut", sanoin muille ryhmämme jäsenille, kun kerroin heille vierailustani. Olin häkeltynyt kirkon kauneudesta ja yksityiskohdista. Keräsin rohkeuteni ja lähestyin kirkossa siivousta tekevää rouvaa kertoakseni ihastuksestani kirkkoon. Hän kuitenkin kutsui paikalle yhden kirkon papeista. Kerroin tälle pariisilaiselle isälle olevani myöskin ortodoksi ja Suomesta vierailemassa, ja hän miltei halasi minua ja oli silminnähden otettu siitä, että olin halunnut vierailla heidän kirkossaan. Sain häneltä vielä siunauksen ennen kuin jatkoimme matkaa. Pahoittelut, jos nyt toistan itseäni, mutta miten hieno onkaan Kirkkomme, ja millainen merkitys hymyllä ja ystävällisellä katseella voi olla. Kannan tätä kohtaamista sydämessäni pitkään.
Pyhiinvaellus Pariisiin ja ekumenian voimakas läsnäolo tarjosivat mahdollisuuksia syvälliselle keskustelulle ja yhteyden kokemukselle. Yhtä lailla matka oli myös muistutus itselleni siitä, että Jumala on läsnä elämämme jokaisessa käänteessä. Hän johdattaa meitä oikeaan paikkaan. Sillä jos totta puhutaan, onko vain tuuria, että host-perheeni yksi lapsista kommunikoi lähinnä ranskan viittomakielellä? Satun itse opiskelemaan suomen viittomakieltä, eli pystyn helposti ottamaan haltuun uusia viittomia ja täten kommunikoimaan myös tämän lapsen kanssa. Oli ihanaa nähdä lapsen kasvoilta ilo, kun hän oivalsi minun yrittävän käyttää hänen kieltään.
Vielä vahvempi osoitus Jumalan johdatuksesta tapahtui ryhmällemme Tukholmassa. Lähestyessämme Tukholmaa selvisi, että alkuperäinen majapaikkamme oli peruuntunut. Kuitenkin kävi niin, että samaan junaan sattui yhden ryhmämme jäsenen ystävä, joka oli majoittumassa Tukholmassa heidän yhteisen ystävänsä luona. Asunto oli tarpeeksi iso majoittamaan myös meidät, ja muutaman puhelinsoiton jälkeen vaelsimme läpi lumisen Tukholman uuteen majapaikkaamme. Onko todella vain sattumaa, että samaan junaan ja samaan vaunuun sattuu ihminen, joka sattumalta on yöpymässä Tukholmassa paikassa, jonne voi majoittaa yli kymmenen ventovierasta, väsynyttä matkaajaa? Kiitollinen täytyy olla ihmisten vieraanvaraisuudesta. Sitä tämä matka on todella opettanut.
Seuraava uuden vuoden kokoontuminen järjestetään Puolassa, Łódźin kaupungissa. En voi muuta kuin suositella matkaan osallistumista. Tapahtuma on helppo tapa päästä tutustumaan Taizéen sekä ekumeniaan. Varmaa on, että matkalta saa uusia ystäviä ja ajatuksia.
On hienoa päästä myös kertomaan ortodoksisuudesta ja jakamaan yhteistä uskoa omien traditioiden mukaisesti. Ekumenia ei oman kokemukseni mukaan ole pois omasta uskosta, vaan ennemminkin vahvistaa sitä. Kuten eräs tapaamani koptilais–ortodoksisen kirkon jäsen sanoi: traditio ja tavat voivat olla erilaisia, mutta uskomme Kristukseen on sama, ja se on kaikista tärkeintä.