Syyskuussa 1991 ajoin autolla Ilomantsista Kreetalle mukanani kaksi vanhinta lastamme Maria ja Joakim. Matkalla pysähdyimme yöksi säveltäjä Arvo Pärtin luo Berliiniin. Tuon käynnin aikana sovimme, että Arvo Pärt säveltää uuden teoksen Ilomantsin pyhän Elian kirkon 100-vuotisjuhlaan ja seurakunnan 500-vuotisjuhlaan, joita oli vietettävän Iljan praasniekan aikaan heinäkuussa 1992.
Lapsemme muistavat vieläkin, että Pärtin lapsilla oli talon toisessa kerroksessa oma Steinway & Sons -flyygeli. Ja että pihalla leikittiin vesiletkun kanssa. Ja että Arvo Pärt kävelytti meitä pari vuotta aiemmin murtuneen Berliinin muurin äärellä. Matkamme jatkui Kreetalle, minne vaimoni tuli kahden nuorimman lapsemme kanssa lentämällä. Palasimme Ilomantsiin joulun alla samana vuonna.
Ilomantsin Pogostan suurta juhlaa valmisteltiin pitkin kevättä 1992. Juhlan koittaessa myös Arvo Pärt tuli Ilomantsiin mukanaan yksi hänen pojistaan. Moskovan konservatorion kasvateista koostuva monikansallinen Moscow XXI Ensemble oli jo paikalla valmiina harjoittelemaan uuden teoksen maailman kantaesitystä. Säveltäjä osallistui aktiivisesti harjoituksiin ja muutti useita kohtia harjoittelun kuluessa. Itse asiassa viimeiset muutokset tehtiin juuri ennen kantaesitystä, mikä loi irlantilaiselle kapellimestarille Lygia O’Riordanille ylimääräisiä paineita. Säveltäjä kielsi myöskin YLE:ä tai muitakaan nauhoittamasta kantaesitystä.
Lopulta teos esitettiin Ilomantsin luterilaisessa kirkossa, ei siis pyhän Elian kirkossa, kuten Arvo Pärt-keskuksen nettisivuilla sanotaan). Teoksen nimi oli alunperin Alkurukoukset (Introductory prayers), mutta se on myöhemmin saanut nimen Trisagio, mikä viittaa alkurukouksiin kuuluvaan Pyhä Jumala -rukoukseen. Lähes 12 minuutin pituinen teos löytyy levyltä Litany, jolla sen esittää Liettuan kamariorkesteri (ECM records, 1996).
Ensimmäisten sävelten soidessa kirkon täytti ihmeellinen tuntu: täysi ”Sadan enkelin kirkko”, jousisoitinten ääni syvän hiljaisuuden keskellä, itse säveltäjä paikalla ja monelle läsnäolijalle tutut alkurukousten sanat, joita ei lausuttu, mutta jotka kuitenkin soivat vakuuttavina omalla painollaan.
En tiedä, osasiko maestro odottaa kaikkea sitä, mitä heinäkuinen Ilomantsi hänelle tarjosi. Kansainvälinen esiintyjäjoukko sai kokea jumalanpalveluksia pyhän Elian kirkossa, saunailtoja uinteineen eri puolella pitäjää, ristisaaton Kokonniemen kalmistoon, karjalaisia pitopöytiä, rantakalaillan aivan rajan pinnassa ja yhteisiä illatsuja monikansallisine improvisoituine ohjelmineen.
Tuosta ilmapiiristä sai monena kesänä nauttia myös nuori pianisti Ville Matvejeff (s.1986), joka esiintyi Ilomantsin kunnantalolla järjestetyssä Pyhän kosketus -tilaisuudessa, ja joka sittemmin on kapellimestarin, säveltäjän ja pianistin urallaan näyttänyt, kuinka elinvoimainen kulttuuripohja pienestä rajapitäjästä voi kehittyä rohkealle ja lahjakkaalle taiteen tekijälle.
Kun nyt leikataan kulttuurista niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin, on hyvä muistaa, että oma kirkkomme on rikastuttanut kulttuuritarjontaa maassamme. Hyvä esimerkki oli viime kesän kirkkomusiikkitapahtuma Joensuussa, jonne Ortodoksisen seminaarin opettaja Petri Nykänen sai tuotua Latvian radiokuoron, joka edustaa kuorolaulussa maailman huippua.
Ortodoksisen kirkon kulttuurityössä on mainittava myös metropoliitta Ambrosius, jonka perustama kulttuurikeskus Sofia järjestää säännöllisesti korkeatasoisia kulttuuritapahtumia.
Paikallisten kirkkokuorojen konsertit ja sävelhartaudet eri puolilla maata ovat myös kulttuuritapahtumia samalla kun ne esittelevät kirkkoamme ja sen liturgista musiikkia. Kirkkomme on luonnostaan kansainvälinen.
Ylipäätään uskonnot ovat erityisiä toimijoita senkin vuoksi, että ne ylittävät kaikki rajat: valtiolliset, kulttuuriset, maantieteelliset sekä ikään ja sukupuoleen liittyvät. Siksikin ekumeeniset ja uskontojen väliset kokoontumiset ovat kovin tärkeitä, ja niitä kuuluu kirkkomme vaalia jatkossakin.
Ortodoksisten pappien liitto on viime vuosina kunnostautunut monen muun asian ohella kansainväliyyden vainioilla: suhteita on vahvistettu Konstantinopoliin, Viroon, Liettuaan, Kreikkaan ja Ukrainaan. Patriarkkamme Bartolomeos totesi aivan hiljattain USA:n vierailullaan, että kirkkomme ei koskaan ole halunnut kääntyä sisäänpäin, vaan on aina avoin ympärillämme olevalle.
Kenties erikoisin Iljan praasniekan oheisohjelma oli vuonna 2001, jolloin Ilomantsin ortodoksinen kuoro ry järjesti Pogostan urheiluhallille Ultra Bran konsertin. Kuoro järjesti bussikuljetuksen Joensuusta eikä kenellekään annettu vapaalippua. Taloudellinen riski oli olemassa, mutta lopulta kuoro jäi voitolle 100 markkaa. Tulihan siitä kuitenkin myönteistä huomiota niin kuorolle kuin ylipäätään ortodoksien imagolle. Praasniekkaväki, metropoliitta (tuleva arkkipiispa) Leo mukaanlukien siirtyi liturgian jälkeiseltä lounaalta ja praasniekkajuhlasta suoraan Ultra Bran konserttiin, joka osoittautui sillä erää yhdeksi heidän viimeisistään. Liekö koskaan aiemmin tuon tyylisessä konsertissa ollut niin monta mustaan viittaan pukeutunutta kuin tuolloin.
Tänä vuonna:
Arvo Pärt 90 vuotta
Ilomantsin kunta viettää 150-vuotisjuhlaa (!)
Ortodoksisten pappien liitto 100 vuotta
Metropoliitta Ambrosius 80 vuotta