Valamon luostarin johtaja, igumeni Mikael
Arki & ihmiset

Valamon luostarilla on visainen aarre, josta hyötyvät sekä myyjä että siunauksen saava ostaja

Metsä on juuri nyt päivänpolttava puheenaihe. Valamon luostarilla on takanaan vuosisatainen yhteinen historia paitsi oman metsän, myös erityisesti visakoivun kanssa, jonka kuutiohinta voi nousta huimasti tavalliseen koivuun nähden.
| Teksti: Tapio Tiimonen | Kuva: Maria K. Mononen, Henna Hietainen
Valamon luostarin johtaja, igumeni Mikael

Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin metsätilaan kuuluu noin hehtaarin laajuinen visakoivikko, joka saavuttaa hyödyntämisiän lähivuosina. Tämä tuo eteensä visaisen haasteen sen suhteen, kuinka arvokas materiaali saadaan hyödynnettyä.

Harvalla puulla on niin karjalainen nimi kuin visakoivulla, onhan se tieteelliseltä nimeltään Betula pendula var. Carelica. Karjalassa tätä arvokasta puuta käytettiin erilaisiin käsitöihin, myös Laatokalla sijainneessa Valamossa. Valamolla ja visakoivulla onkin vuosisatainen yhteinen historia, jonka luontainen jatkumo nykyinen visakoivu on.

Metsäasioihin vihkiytymättömälle visakoivu saattaa olla puuna sangen vieras. Kyseessä on kuitenkin hyvin yleisen, saunavastoihin käytettävän rauduskoivun mutaatio. Mutaatiosta johtuen visakoivun puuaines kasvaa vuosilustoiltaan kiertyen ja aaltoillen. Syyrakenteen muodon sekä vuosilustojen väliin jäävän kuoriaineksen ansiosta visakoivuun syntyy kaunis kuvio. Parhaimmillaan visoittuminen on voimakasta ja ulottuu koko rungon poikkileikkaukselle, jolloin kuviota kutsutaan visakukaksi. Syntynyttä kuviota arvostetaan: visakoivun kuutiohinta voi nousta jopa satakertaiseksi tavalliseen koivuun nähden.

Visakoivusta valmistettu ehtoollislautanen eli diskos
1880-luvun visakoivuinen ehtoollislautanen eli diskos on munkki Mooseksen käsialaa. Kuva: Henna Hietainen

Metsäasioihin vihkiytymättömälle visakoivu saattaa olla puuna sangen vieras. Kyseessä on kuitenkin hyvin yleisen, saunavastoihin käytettävän rauduskoivun mutaatio.

Mutkatonta arvopuun käyttö ei kuitenkaan ole. Visakoivu on syyrakenteestaan johtuen hankala työstettävä. Useilla pääasiallisilla puuntyöstötekniikoilla, esimerkiksi höylätessä, visakoivun syyt repeilevät helposti, jolloin puutuotteen pinta vioittuu. Näin ollen kyseistä raaka-ainetta käyttävältä puusepältä vaaditaan huomattavasti enemmän taitoa kuin mikä on tarpeen tavanomaisen koivun käsittelyssä . Visaa työstetäänkin usein sorvaamalla, johon se soveltuu paremmin. Vaativa työstettävyys nostaa omalta osaltaan valmiin tuotteen arvoa.

Visakoivun saatavuus on nykyisin riippuvaista tarkoituksenmukaisesta viljelystä, jollaista Valamon nykyinen visakoivikko edustaa. Rajoitettu saatavuus juontaa juurensa metsien rakenteeseen ja myyntiin sekä kaskiviljelyn loppumiseen. Myös puun kasvattaminen on monin verroin työläämpää verrattuna perinteiseen koivikkoon, sillä visassa nimenomaan laatu ratkaisee.

Visakoivu on syyrakenteestaan johtuen hankala työstettävä. Useilla pääasiallisilla puuntyöstötekniikoilla, esimerkiksi höylätessä, visakoivun syyt repeilevät helposti, jolloin puutuotteen pinta vioittuu.

Visakoivun laadukkainta ja halutuinta tyyppiä kutsutaan sorvivisaksi, jonka on oltava suoraa ja oksatonta, voimakkaan visakukan omaavaa sekä riittävän järeää puuta. Suoruus ja oksattomuus edellyttävät enemmän metsänhoidollista työtä kuin tavanomainen koivikko: sitä on harvennettava ja runkoja karsittava riittävän usein. Työ kuitenkin palkitaan, sillä sorvivisasta on mahdollisuus saada upeita viiluja, joita voidaan käyttää kalusteiden ja sisustusmateriaalien valmistamiseen.

Toinen laadullinen pääluokka on oksavisa, jonka puuaineksessa esiintyy oksia, mutta jonka ei tarvitse olla kauttaaltaan visoittunutta. Luonnollisesti sekä sorvi- että oksavisalla on omat alaluokkansa, ja näiden lisäksi laatuluokitukseen kuuluu myös läpimitaltaan ohut pienvisa, jonka rahallinen arvo jää sorvi- ja oksavisaa pienemmäksi.

Visakoivikon kiertoikä – eli se ajanjakso, joka taimien istutuksesta kuluu puuaineksen korjuuseen – on noin 40-50 vuotta. Kiertoikä on visakoivun kohdalla kompromissi, sillä pidempi kasvatusikä toisi rungoille lisää toivottua järeyttä, mutta toisaalta visakoivulla on taipumus kärsiä tyvilahosta.

Uusia tuotteita pohditaan jatkuvasti 

Valamossa pohditaankin nyt kuumeisesti, kuinka lähitulevaisuudessa korjuuikään tuleva arvopuutavara saataisiin parhaiten hyödynnettyä. Tällä hetkellä pienistä koehakkuista saatua puuta on käytetty esimerkiksi perinteisten kuksien sekä esimerkiksi tekstiili- ja käsitöihin soveltuvien puuhelmien valmistamiseen. Idealistalle on jo päätynyt runsaasti käyttöesineitä.

Valamon luostarin johtajalla, arkkimandriitta Mikaelilla on vahva näkemys siitä, kuinka luostarin visakoivulle on nykypäivänäkin käyttöä ja miten puuaineksella on vahvat siteet itse luostariin.

– Luostarissa mietitään kaiken aikaa uusia tuotteita, joita voidaan valmistaa ja myydä. Tällä tavoin luostari saa tuloja, mutta samalla tuotteen hankkija saa ikään kuin palan luostaria kotiinsa ja siunaukseksi itselleen. Koska luostarin visakoivut ovat kasvaneet luostarin metsässä, on niillä sitä kautta hyvin konkreettinen yhteys luostariin, isä Mikael sanoo.

Julkisuuteen tihkuneissa tiedoissa vilahtelevat muun muassa erilaiset keittiön tarvekalut kuten paistinlastat, vadit ja muut tarjoiluastiat sekä erityisesti pashamuotit. Ortodokseille niin rakkaita pääsiäismunia onkin jo sorvattu Valamon visasta. Visakoivun käyttö ei suinkaan ole luostarille uusi aluevaltaus, vaan veljestö valmisti taidokkaita visakoivuisia käyttö- ja koriste-esineitä jo Laatokan Valamossa. Joitain esineitä on palautunut luostarin kokoelmaan.

Visakoivusta valmistettu ehtoollismalja
1700-luvulta peräisin oleva ehtoollismalja kuuluu nykyään Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn kokoelmiin. Laatokan Valamo sai aikoinaan lahjoituksena jopa umpikultaisen ehtoolliskaluston. Siitä huolimatta aikalaiset kelpuuttivat visakoivuiset astiat ehtoollislahjoille.

Kirkkomuseo RIISAn suojista löytyy niin ikään visakoivuisia aarteita, joista ainakin munkki Mooseksen 1880-luvulla valmistama, helmiäiskoristeltu diskos tiedetään Laatokan Valamossa valmistetuksi. Diskos on liturgiassa käytettävä "lautanen", jonka päällä säilytetään ehtoollislahjaksi tarkoitettua leipää.

Luostarin muinaismuistokokoelman kautta RIISAan on päätynyt myös toinen 1800-luvulla valmistettu diskos sekä ilmeisesti 1700-luvulla valmistettu ehtoollismalja. Erityisesti 1800-luvun diskokset kertovat osaltaan siitä, kuinka korkealle visaa on tuolloin arvostettu: tuolloin Laatokan Valamo eli suuruutensa päiviä, ja luostari sai lahjoituksena jopa umpikultaisen ehtoolliskaluston. Siitä huolimatta aikalaiset kelpuuttivat visakoivuiset astiat ehtoollislahjoille.

Valamon luostari on tunnettu myös suomalaisen ikonimaalauksen keskuksena, joten monen mieleen voi juolahtaa ajatus visan hyödyntämisestä ikonilautoina. Valamon opiston ikonografi Alexander Wickström katsoo kuitenkin, että laadukas materiaali menisi tuolloin hukkaan.

– Visakoivun kauneus ei pääse oikeuksiinsa ikonilautana, sillä kuvio peittyy pohjustuksen alle. Muuten se kyllä olisi sopivaa materiaalia.

Visakoivua on silti hyödynnetty kiotojen eli ikonia suojaavien lasi-ikkunallisten kaappien materiaalina esimerkiksi Joensuun ortodoksisen seurakunnan pääpyhäkössä, pyhän Nikolaoksen kirkossa. Tässä käytössä visaa voisi kuvitella näkevänsä vaikkapa tsasounoissa, joissa puun luontaisen kauneuden käyttö on ollut perinteisesti läsnä.

 

Pääkuvassa ylhäällä Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Mikael.
– Luostarissa mietitään kaiken aikaa uusia tuotteita, joita voidaan valmistaa ja myydä. Tällä tavoin luostari saa tuloja, mutta samalla tuotteen hankkija saa ikään kuin palan luostaria kotiinsa ja siunaukseksi itselleen, isä Mikael sanoo.