– Mun unelma on saada tähän vielä isompi ruokapöytä, jotta kaikki sukulaiset ja ystävät mahtuisivat syömään yhdessä, assyrialainen Shemi Jaba sanoo ja näyttää kännykästään kuvia edellisen isomman juhlan eli pääsiäisen juhla-ateriasta. Osa vieraista aterioi tilapäispöytien ääressä.
– Rakastan laittaa ruokaa ja kutsua ihmisiä syömään!
Suuren pöydän ääressä on ennenkin juhlittu isolla porukalla kirkollisia ja ei-kirkollisia juhlia. Arkena perheen ruokapöydässä aterioivat Shemin lisäksi puoliso Michael Atrache sekä perheen pojat Youssef (9), Jayden (7) ja Nathan (4). Kielenä voi silloin olla suomi, tanska, arabia, aramea tai englanti, joita kaikkia perheessä osataan sujuvasti. Shemi istuu pöydän ääreen ja alkaa kertoa tarinaansa, joka alkaa Saddam Husseinin ajan Irakista.
Irakista Suomeen
Shemi Jaba syntyi Irakin pääkaupungissa Bagdadissa vuonna 1987. Hänen vanhempansa veivät häntä kirkkoon, joskaan mahdollisuudet harjoittaa kristinuskoa avoimesti eivät olleet kovin hyvät. Shemin perhe asui Irakissa myös Persianlahden sodan (1990–1991) ajan, mutta lopulta perheen oli lähdettävä kotimaastaan. Jaban perhe muutti vuonna 1994 viideksi vuodeksi Jordaniaan. Jordaniasta Shemi muistaa hyvin esimerkiksi joulun ja pääsiäisen yökirkot.
Jordaniasta Shemin perhe muutti Suomeen, jossa Shemin setä jo asui. Tällä hetkellä Suomessa asuu kymmeniä Jaban suvun jäseniä, kun taas Irakissa ei asu enää ainuttakaan: koko suku on hajaantunut eri puolille maailmaa.
– Aloimme käydä vanhempieni kanssa Tapiolan ortodoksisessa kirkossa heti Suomeen tultuamme, Shemi muistelee. Lapsuuden pääsiäiset Tapiolan kirkossa ovat jääneet mieleen. Sinne tuli paljon sukulaisia. Ne, jotka eivät osanneet rukouksia suomeksi, rukoilivat mielessään arameaksi – Jeesuksen äidinkielellä.
Isä Heikistä tuli Shemille ja koko tämän perheelle läheinen pappi. Shemi muistaa käyneensä isä Heikin luona tämän vaimon pitämällä uskontotunnilla. Sama pappi on sittemmin kastanut kaikki Shemin ja Michaelin lapset. Jatkuvuutta on myös kirkkosalissa.
– Näen kirkossa ihmisiä, joita näin siellä jo pienenä. Nyt minulla on mukana omat lapseni, ja heillä voi olla mukana lapsenlapsia.
– Käymme yleensä Uspenskin katedraalissa, jonne meillä on vain muutaman minuutin ajomatka, mutta pääsiäisenä menemme aina Tapiolan kirkkoon, Shemi kertoo.
– Lapset aina kyselevät, että milloin mennään kirkkoon. Jumalanpalveluksen aikana he saattavat piirrellä, mutta kun tulee aika lähteä saattoon kantamaan kynttilöitä, he ovat ensimmäisenä valmiina!
Uskonto etusijalla kaikessa
Shemi ja Michael pitävät tärkeänä sitä, että heidän lapsensa oppivat kirkollisten juhlien merkityksen – esimerkiksi joulussa ei ole kyse vain lahjoista. Samalla Shemi suree sitä, että nyky-Suomessa monien kirkollisten juhlien merkitys on unohtumassa, ja että kouluista halutaan poistaa kaikki kristillinen perinne.
– Irakissa ja Jordaniassa juhlimme kirkollisia juhlia kotona, julkisesti ei oikein voinut. Me tulimme Suomeen sen takia, että se on kristitty maa, jossa voimme avoimesti puhua uskostamme ja laulaa uskonnollisia lauluja. Nyt tilanne on muuttunut, ja minun poikani kärsivät tästä. Valmistuin itse juuri lähihoitajaksi. Minun piti vaihtaa kesken kaiken koulua. Olin luokan ainoa kristitty oppilas. Muut oppilaat aliarvioivat kristinuskoa ja puhuivat siitä epäkunnioittavasti. Yritin kyllä sanoa muille, ettei ole ok, että dissaatte uskontoani, enhän minäkään puhu teidän uskonnostanne epäkunnioittavasti. Olen opettanut lapsillekin, että kaikkia pitää kunnioittaa.
– Kun kuulin piispa Mar Mariin kohdistuneesta hyökkäyksestä, minua itketti ja suututti samaan aikaan. Me assyrialaiset olemme lähteneet pakoon vainoa ja väkivaltaa, mutta nyt meitä vainotaan myös kristityissä maissa. Emmekö saa olla rauhassa missään? Myöhemmin piispa Mar Mari rukoili hyökkääjänsä puolesta. Tätä on meidän uskontomme: se on rauhan uskonto, se on rakkauden uskonto.
Shemi jatkaa kertomalla, että heidän perheessään uskonto on etusijalla kaikessa, ja tämän hän on opettanut myös lapsilleen.
– Olen ihminen: en tee kaikkea mitä pitäisi – en esimerkiksi osaa Raamattua ulkoa. Uskonto on minulle se tunne sydämessä. Jumala on suojellut minua niin paljon – esimerkiksi silloin, kun minut ryöstettiin aseella Brasiliassa. Siinä olisi voinut käydä tosi pahasti, mutta Jumalan suojeluksella selvisin siitä. En kuitenkaan rakasta tätä uskontoa vain siksi, että olen saanut suojelua, vaan siksi, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Hän kuoli meidän kaikkien puolesta.
– Teininä minulla oli aika, etten käynyt kirkossa kuin jouluna ja pääsiäisenä, mutta kasvaessani kiinnyin kirkkoon. Haluan viedä lapsenikin sinne usein. Tuntuu ihan pahalta, jos ei joskus pääse kirkkoon! Vaikka arki on kiireistä, yhden päivän voimme antaa Jumalalle: ei siksi, että pitää, vaan siksi, että haluaa.
Yhteisiä aterioita
Vaikka tärkeimmät juhlat ovat pääsiäinen ja joulu, Shemin ja Michaelin perhe juhlii esimerkiksi myös juhannusta ja vieläpä suomalaiseen tapaan: lähdetään asuntovaunualueelle sukulaisten kanssa, grillataan ja katsotaan kokkoa – ja uidaan, muistuttaa Youssef.
Oman erityispiirteensä tuo eräs assyrialainen perinne:
– Perinteen nimi lausutaan “bassrapijo”. Kokkaamme ruokaa, joka syödään yhdessä. Sitä viedään myös niiden ihmisten koteihin, jotka eivät osallistuneet ateriaan. Uskomme, että ruoan syöminen – vaikka vain lusikallisen verran – voi parantaa sairauksista ja saada toiveet toteutumaan.
– Ruokaa voidaan jakaa kaikille, jotka tunnemme riippumatta siitä, ovatko he osallistuneet ruoan valmistukseen rahallisesti. Kenenkään ei siis ole pakko antaa rahaa ruoan valmistukseen, sillä ruokaa tehdään joka tapauksessa. Jos on mahdollisuus antaa rahaa, tulee auttaneeksi niitä, joilla on huonompi tilanne.
Shemi jatkaa, että parantuminen tai toiveiden toteutuminen tapahtuu loppujen lopuksi Jumalan siunauksella. Perinteessä on kyse yhteisestä uskosta Jumalan parantavaan voimaan, joka voi välittyä ruoan kautta. Parantava ateria koostuu yleensä lihakeitosta, missä on perunoita ja porkkanoita. Joskus vastaava kokki eli Shemin äiti tekee viininlehtikääryleitä. Tänä vuonna ateriaksi suunniteltiin keltaista riisiä eli basmatiriisistä, lihasta, porkkanoista ja perunoista koostuvaa ruokalajia, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin lihakeittoon.
Jaban suvussa kokataan paastoaikoina vegaanisia ruokia, kuten papuja ja riisiä, riisiä ja okrakastiketta, falafeleja ja hummusta (eli kikhernepyöryköitä ja kikhernetahnaa) sekä paistettuja perunoita, munakoisoja ja tomaatteja.
Assyrialaisten ortodoksien ja suomalaisten ortodoksien perinteissä on joitain eroja: esimerkiksi se, että assyrialaisilla ei kuulu suureen paastoon lievennyksiä edes Marian ilmestymisen juhlana tai palmusunnuntaina. Toinen Shemin esiin nostama ero on joulun juhlimisen ajankohta.
– Aloimme vasta Suomessa juhlia joulua 25. joulukuuta: Irakissa ja Jordaniassa juhlimme sitä tammikuun alkupäivinä, Shemi muistelee.
Kolmas ero liittyy ajanlaskuun: esimerkiksi vuoden 2025 huhtikuun ensimmäisenä päivänä assyrialaisilla alkoi vuosi 6775. Erojen ajattelemista tärkeämpää on kuitenkin yhteinen, jaettu usko.
– Me olemme kaikki kristittyjä, Shemi summaa.