Nykyaika asettaa omia haasteita myös Suomen ortodoksisen kirkon hautausperinteiden osalta: yhä useammin esiintyy esimerkiksi toiveita pitää arkun kansi suljettuna hautaan siunaamisen aikana, minkä lisäksi vainajien tuhkaaminen on niin ikään yleistynyt ortodoksien keskuudessa.
– Nykytrendi on valitettava kehityskulku erityisesti täällä Etelä-Suomessa, jossa ortodoksiseen hautajaiskulttuuriimme vaikuttaa merkittävästi läntinen ja maallinen hautausperinne, sanoo Helsingin ortodoksisen seurakunnan rovasti Teo Merras.
Aiempina vuosina on käyty muun muassa keskustelua siitä, pitäisikö papin siunata tuhkattu vainaja.
– Edellä mainitun kehityskulun puristuksessa näitä erikoisiakin juttuja välillä näkyy. Sekin on tosiasia, että hautauksia usein tapahtuu luterilaisissa ja tunnustuksettomissa kappeleissa, joissa esimerkiksi suitsuttaminen on lähes aina kiellettyä. Tämä käytäntö on ollut Suomessa vallalla toki pitkään, koska ortodoksisia kirkkoja on niin harvakseltaan. Mutta ei se ole meille mitäkään ongelma, sillä toimitamme hautauksen siellä missä pyydetään. Eihän siunaus toki ole suitsutuksesta tai paikasta kiinni, isä Teo sanoo.
Pastoraaliset syyt huomioitava
Ortodoksinen hautausperinteen mukaan arkkuhautaus on ollut ensisijainen tapa.
– Ortodoksinen kirkko on siis sitoutunut tarjoamaan edelleen perinteenmukaista arkkuhautausta, eli että vainaja haudataan maahan arkussa. Tuhkaus on kuitenkin tullut väistämättä arkkuhautausten rinnalle monista syistä. Ehkä yleisimmät syyt ovat vainajan oma toive ja se, että monille hautausmaille tai moniin sukuhautoihin voidaan haudata vain uurnia. Ortodoksinen kirkko on tämän asian joutunut hyväksymään. Itse näkisin, että pastoraaliset syyt puoltavat myös tuhkauksen hyväksymistä, isä Teo pohtii.
Ortodoksisen kirkon traditio ei salli tuhkan ja uurnan siunaamista hautaustoimituksessa vainajan ja arkun sijaan.
– Se ei ole meidän kirkossamme mahdollista, isä Teo vahvistaa.
Tilanne saattaa olla hankala, jos henkilö on kuollut muualla kuin Suomessa ja tuhkattu siellä.
– Joskus – etenkin, jos vainaja on kuollut ulkomailla – joudutaan tilanteeseen, jossa siunausta ei voida järjestää ennen tuhkausta. Tällöinkään emme toimita varsinaista hautauspalvelusta.
Isä Teo muistuttaa ortodoksisen kirkkomme runsaista mahdollisuuksista tukea kirkon jäseniä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.
– Meidän ortodoksisella kirkollamme on suuri vahvuus tässäkin tilanteessa: vainajien muistopalvelus eli panihida, joka voidaan toimittaa myös, kun vainaja on jo tuhkattu. Siinä rukoilemme edesmenneen vainajan puolesta riippumatta siitä, missä hän on kuollut ja tai minne hänet on haudattu.
Panihida on mahdollista toimittaa myös niin sanotussa uurnanlaskussa..
– Jos pappi pyydetään mukaan, voi hän toimittaa uurnanlaskun jälkeen joko panihidan tai lyhyemmän litanian.
Yleisesti hautauskäytännöistä isä Teo haluaa nostaa esiin yhden seikan.
– Mikäli syystä tai toisesta päädytään tuhkaukseen arkkuhautauksen sijaan, tällöinkin vainaja tulee saattaa kirkosta autoon eikä jättää vainajaa kirkkoon saattoväen poistuessa. Jotkut kutsuvat tätä ns. hiljaiseksi saatoksi, mutta se ei ole ortodoksisen hautausperinteen mukaista. Kantajia on aina saatavilla hautaustoimistojen kautta, jos sukulaisten joukossa ei heitä ole riittävästi. Vaikka ortodoksinen kirkko onkin joutunut monessa asiassa mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin – ja korostan, että pastoraalisista syistä näin on hyvä tehdäkin – tulee silti pitää kiinni myös kirkon perinteistä. Vainajan kunnioittaminen tulee siis olla kaikissa hautauskäytännöissä etusijalla.
Toisinaan omaiset saattavat suunnitella, että vainajan tuhkat sirotellaan eri paikkoihin. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy tällaista menettelyä, mutta se ei ole myöskään Suomen hautaamista koskevan lainsäädännön mukainen.
Hautaustoimistojen rooli kasvanut
Yhtenä merkittävänä haasteena isä Teo näkee sen, että hautaustoimistojen rooli on kasvanut merkittävästi hautajaisjärjestelyjen osalta.
– Omaiset ovat yhä useammin ensin yhteydessä hautaustoimistoon eivätkä seurakuntaan. Seurakuntamme toiveena kuitenkin olisi, että hautajaisjärjestelyt pitäisi aina aloitettaisiin aina omasta seurakunnasta.
Toinen merkittävä muutos isä Teon mukaan on ollut se, että seurakunnasta pyydetään yhä useammin kirkkoon kuulumattomien hautauksia. Kyseessä voi olla esimerkiksi kirkosta eronnut henkilö.
– Tällöin pyrimme toisaalta kunnioittamaan vainajan vakaumusta, mutta myös palvelemaan surun keskellä olevia omaisia toimittamalla vaikkapa panihidan hautauspalveluksen sijaan.
Kaiken kaikkiaan aihepiiri vaatii tahdikkuutta: on osoitettava kunnioitusta sekä vainajaa että hänen omaisiaan kohtaan.
– Onhan koko hautausasiassa kyse myös vainajan omaisten kohtaamisesta ja heidän palvelemisestaan, isä Teo sanoo.
Pääkuva ylhäällä: Dimitrin lauantaina 19. lokakuuta muistellaan vainajia./ Maria Hattunen