Lintulan luostarin sisaristo Lintulan luostarin pääkirkossa maaliskuussa 2023
Arki & ihmiset

Lintulan kirkko täyttää 50 vuotta – sisaristo järjestää pyhiinvaellusjuhlan helluntaina

Lintulan luostarin kirkon vihkimisestä tulee lokakuussa kuluneeksi 50 vuotta. 
| Teksti: Nunna Ksenia | Kuva: Veronika Gryaznova
Lintulan luostarin sisaristo Lintulan luostarin pääkirkossa maaliskuussa 2023

Ensimmäiset keskustelut uuden kirkon ja sisariston asuntolan rakentamiseksi Lintulaan käytiin vuonna jo 1964 arkkipiispa Paavalin ja luostarin sekä Joensuun ortodoksisen mieskuoron edustajien kesken. Luostari ei halunnut rahoittaa rakentamista lainaa ottamalla, mutta oli valmis ottamaan vastaan avustuksia. Mieskuoro ryhtyi konsertoimalla keräämään rahoitusta uudisrakennuksia varten. Ensin, vuonna 1966, valmistui kansalaiskeräysten tuotolla ja kirkollishallituksen tuella kiireellisempänä pidetty sisariston uusi asuinrakennus. Kirkkoa saatiin odottaa vielä seitsemän vuotta. 

Arkkitehti Vilho Suonmaan suunnittelema moderni kirkkorakennus valmistui vuonna 1973. Arkkipiispa Paavali vihki sen Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi lokakuussa 1973. Ikonimaalari Petros Sasakilta tilattiin ikonostaasin ikonit sekä alttariin suurikokoinen, Pohjoismaiden suurimmaksi ikoniksi sanottu Jumalanäidin Ennusmerkki -ikoni. 

Suomen luostareiden sotien jälkeinen jälleenrakentaminen alkoikin Lintulasta. Valamo seurasi pian perässä. Siellä uusi kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1977. Molemmissa luostareissa jälleenrakentaminen jatkui 1980–1990-lukujen vaihteeseen asti.

Lintulan uusi kirkko osoittautui epäkäytännölliseksi ja kylmäksi. Vuosituhannen vaihteessa siinä tehtiin arkkitehti Antero Turkin suunnittelema peruskorjaus, joka rahoitettiin Lintulan Luostarin Ystävät ry:n järjestämällä keräyksellä. Kirkkoon rakennettiin kupoli ja hankittiin Kreikasta puuleikkauksin koristettu ikonostaasi. Ikonostaasin koristeaiheet on toteutettu Petros Sasakin piirustusten pohjalta.

Vuodesta 2012 alkaen kirkkoa on vähän kerrallaan kaunistettu seinämaalauksilla. Maalaukset on saatu ikonimaalareiden Konstantinos Ksenopouloksen ja Alexander Wikströmin sekä yksityisen rahoittajan lahjoituksina. Helatorstaina Konstantinos Ksenopoulos ja hänen poikansa Chrysostomos vierailivat jälleen Lintulassa tuomassa kirkkoon uuden seinämaalauksen.

Lintulan sisaristo tuntee suurta kiitollisuutta saadessaan päivittäin kokoontua rukoukseen kirkossa, joka on rakennettu ja jota on kaunistettu jo puolen vuosisadan ajan pitkälti lahjoitusvaroin. Kiitollisuuden osoituksena Jumalalle ja kaikille luostarin ystäville sisaristo järjestää helluntaina pyhiinvaellusjuhlan kirkon 50-vuotisjuhlan merkeissä. Juhlaliturgia myös radioidaan (Yle Radio 1 28.5. klo 11).

Juhlan yhteydessä julkaistaan isä Vesa Takalan valokuviin pohjautuva kirjanen Nuori mestari. Se valottaa ikonimaalari Petros Sasakin työtä Lintulan kirkon ikonostaasin ikoneiden ja erityisesti suuren Jumalanäidin Ennusmerkki -ikonin maalaamisessa. Tekstin on laatinut Kari Kotkavaara. Kirjanen on samalla kunnianosoitus Petros Sasakin työlle Lintulan kirkon kaunistajana. Juhlan aattona Lintulassa avataan myös valokuvanäyttely samasta aiheesta.

Elokuussa Lintulan luostarissa järjestetään Nikean metropoliitta Johanneksen muistoseminaari lauantaina 19.8. klo 10–16. Metropoliitta Johanneksen syntymästä tulee elokuussa kuluneeksi 100 vuotta. Kaikille avoimessa muistoseminaarissa valotetaan hänen toimintaansa eri näkökulmista. Tarkemmat tiedot löydät alempana.

Lämpimästi tervetuloa!

Lintulan kirkon 50-vuotisjuhlapäivän ohjelma:

Klo 8.30 vedenpyhitys
Klo 9.00 III hetki ja liturgia, KP metropoliitta Arseni ja papisto
Liturgian jälkeen ristisaatto
Kenttälounas ja kahvi lammen rannalla
Klo 12.30 Juhlaohjelma
Helluntain tropari
Esipaimenen siunaus
Tervehdyssanat, nunna Ksenia
Kuorolaulua, Joensuun mieskuoro
Juhlapuhe, ma. museonjohtaja Katariina Husso
Musiikkiesitys
Tervehdykset
Loppusanat, arkkimandriitta Andreas
Klo 14 ehtoopalvelus, jossa luetaan helluntain polvirukoukset

Nikean metropoliitta Johanneksen muistoseminaari lauantaina 19.8. klo 10–16

Seminaarissa luennoivat:
Ylidiakoni Jyrki Härkönen: Metropoliitta Johannes ja kanoninen maailmankuva 
Metropoliitta Panteleimon: Arkkipiispa Johannes hengellisenä kaitsijana
Rovasti Heikki Huttunen: Tehtävä Virossa vuosina 1996–1999
Rovasti Veijo Koivula: Nikean Johannes ekumeenisena ystävänä
Ruotsin ja koko Skandinavian metropoliitta Kleopas: Nikean metropoliitta Johannes ja Konstantinopolin patriarkaatti  (luento tulkataan suomeksi)
Ohjelma sisältää lounastauon, jonka aikana on tarjolla keittolounas ja kahvi.
Huom. Seminaariin on ennakkoilmoittautuminen perjantaihin 11.8. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset nunna Ksenialle puh. 040 026 4152, sähköposti nunna.ksenia@ort.fi 

Pääkuvassa eturivissä vasemmalta oikealle: skeemanunna Melania, igumenia Mikaela ja arkkimandriitta Andreas. Takarivissä vasemmalta oikealle: nunnat Johanna, Gabriela, Siluana ja Nektaria, kuuliaisuussisar Gabriela, Julia, kuuliaisuussisar Emilia ja nunna Ksenia.