Tiistai 11.9.2025
Valamon luostarin pääkirkon edustalla on odottava tunnelma. Pääkirkon ovet on avattu sepposen selälleen ja luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael on asettunut porraskivelle epitrakiiliin pukeutuneena savuava kadila kädessään.
Kellotornista eräs isä kurkistelee vuoroin luostariin johtavalle tielle ja vuoroin kysyvästi alhaalla pihamaalla odottavien puoleen.
Yleensä tyynet ja vähäeleiset veljestön jäsenet käyvät vuorotellen kurkistamassa kirkon ovesta kuusikujalle päin. Satunnaiset luostarivieraatkin aistivat odottavan tunnelman ja ihmettelevät, että odotetaanko luostariin arvovierasta.
Hetken kuluttua ensimmäinen kellonlyönti rikkoo odotuksen. Tähystäjä on havainnut kuorma-auton kääntyvän luostarin portista sisään. Pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin kenotafi on saapunut takaisin kotiin Valamoon suitsukkeen tuoksuessa ja juhlasoiton kaikuessa luostarinmäellä.
Pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin kenotafin siirto kirkkomuseo RIISA:n suojista takaisin kirkolliseen käyttöön Valamon luostariin on ollut runsaasti esillä kirkon piirissä. Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael kertoo veljestön tunnelmista siirtoon liittyen.
– Se oli erityinen päivä luostarin historiassa ja suuri päivä veljestön hengelliselle elämälle. Suomen (ortodoksisen) kirkon kannaltakin se on merkittävä päivä, sillä Valamossa käy paljon ihmisiä pyhiinvaeltamassa, ja nyt kenotafi on pyhiinvaeltajien kunnioitettavana.
Paitsi Valamon luostarin perustajina, niin myös Karjalan valistajien joukkoon luetut pyhät Sergei ja Herman ovat Suomen kirkolle eräitä keskeisimpiä pyhiä. Arkkimandriitta antaa esimerkin heidän merkityksestään.
– Kaikissa loppusiunauksissa kaikkialla Suomessa muistellaan heitä. Kyllähän pyhittäjäisät ovat olleet läsnä täällä aikaisemminkin, mutta se jollakin tavalla tulee konkreettisemmaksi kenotafin kautta. Meillä on ollut täällä ikoneja aikaisemminkin, mutta kenotafi on jo esineenä niin vaikuttava, että se tuo läsnäolon tänne hyvin konkreettisesti. Lisäksi sillä on erityinen historiansa: arkku on sijainnut sen paikan päällä, jossa perimätiedon mukaan pyhittäjäisät ovat haudattuina – Laatokan Valamon pääkirkon alla.
Suomessa kenotafit eivät ole olleet kirkollisessa käytössä miesmuistiin. Arkkimandriitta valottaakin sitä, millaisesta esineestä on kysymys kirkollisessa mielessä.
– Kenotafi on ikään kuin haudan "edustaja". Sananmukaisestihan kenotafi tarkoittaa tyhjää hautaa. Meillä ei ole täällä (pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin) reliikkejä, eikä niitä ole missään muuallakaan kuin siellä, missä ne perimätiedon mukaan ovat haudattuina – mutta kenotafin kautta syntyy tietynlainen yhteys niihin.
– Sen kautta, että muistoarkku on eräänlainen ikoni, ja että se on sijainnut näiden pyhittäjien oletetun hautapaikan päällä ja sen kautta, että sen edessä on rukoiltu paljon vuosisatojen aikana, tuo sille erityisen merkityksen hengellisessä mielessä.
Isä Mikaelin mukaan kenotafi eli muistoarkku toimii ennen kaikkea rukouksen apuvälineenä.
– Kuten ikonit ja reliikit auttavat osoittamaan rukouksia niille pyhille, joiden ikoneista tai reliikeistä on kyse, niin kenotafikin auttaa kohdistamaan rukouksia.
Hän on luottavainen sen suhteen, että rukoilijat löytävät tiensä kenotafin tykö kääntyäkseen pyhittäjäisien puoleen.
– Uskoisin, että nyt talvikirkosta tulee paikka, johon ihmiset erityisesti menevät pyytämään pyhittäjien Sergein ja Hermanin esirukouksia.
Muistoarkun paluulla takaisin kirkolliseen käyttöön on vaikutusta luostarin jumalanpalveluselämäänkin.
– Ensi lauantaista alkaen toimitetaan rukouspalvelus vuoroviikoin Jumalansynnyttäjälle ja vuoroviikoin pyhittäjille Sergeille ja Hermanille kenotafin ääressä.
Jännitystä koko päivälle
Suomen ortodoksisen kirkon johtava konservaattori Antti Narmala kertoo siirtopäivästä.
– Päivä on mennyt hyvin. Se on ollut aika jännittävä.
– Kenotafia on siirretty RIISA:ssa alakerrasta yläkertaan tämän saman tiimin toimesta kuin tänään. Eli ei tämä siirto ollut aivan omaa luokkaansa. Toki tällaisia hankalia ja arvokkaita esineitä on helpompi siirtää alhaalta ylös kuin ylhäältä alas, koska siinä on aina erilaisia vaaratekijöitä. Sykkeet ovat olleet ylhäällä koko päivän, mutta kaikki meni oikein hyvin.
– Kuopiossa oli lisäksi hirvittävä ukkosmyrsky, kun lähdimme. Se oli hankalaa, kun vettä tuli vähän joka suunnasta.
Kenotafi on myös maallisesta näkövinkkelistä katsottuna Suomessa poikkeuksellinen kulttuuri- ja taidehistoriallinen aarre.
– Onhan tämä tosi merkittävä – eihän meillä ole kuin toinen kenotafi; Arseni Konevitsalaisen kenotafi, joka ei valitettavasti ole säilynyt aivan kokonaisena.
Narmala kertoo pyhiin liittyvää esineistöä säilyneen ortodoksisessa kirkossa, mutta lännen kirkon puolella ei samalla tavalla. Reformaation aikana paljon esimerkiksi pyhäinjäännösarkkuja ja muuta pyhiin liittyvää esineistöä sulatettiin ja käytettiin muuhun tarkoitukseen.
Kenotafin paluuta takaisin kirkolliseen käyttöön on toivottu jo pitkään. Siirtoprosessin aikana Narmala löysi uutta tietoa arkkipiispa Paavalin suunnitelmista. Narmalan mukaan kyseessä ei ollut hetkellinen päätös.
– Arkkipiispa Paavali (k.1988) oli vahvasti sitä mieltä, että sen (muistoarkun) pitäisi olla kirkollisessa käytössä. Hän jopa suunnitteli sitä sijoitettavaksi Uspenskin katedraaliin, mikä oli minulle uusi tieto, joka selvisi siirron selvitystyön yhteydessä. Luulenpa, että arkkipiispa Paavali on tyytyväinen, että kenotafi on päässyt kotiinsa.
– On myös nykyajan museo- ja kokoelmapolitiikkaa, että kulttuurihistoriallisesti merkittävät taide-esineet eivät ole vain kulttuurihistoriallisesti merkittäviä taide-esineitä – varsinkin, jos niillä on uskonnollisesti merkittävä konnotaatio. Niillä on merkitys myös siinä uskonnollisessa ympäristössä, johon ne kuuluvat. Niinpä kenotafin palautus luostariin edustaa tämän päivän museaalista näkemystä kirkollisiin ja muihin esineisin, joilla on selkeä koti.
Siirto museo-olosuhteista Valamoon ei tuo myöskään merkittävää muutosta kenotafin säilytyksen kannalta. Narmalan mukaan luostarissa vallitsevat suotuisat säilytysolosuhteet.
– Arkussa on hyvin raskas ja tiivis suojarakenne – vitriini, joka se on. Siellä on mikroilmasto, joten arkku ei ole altis välittömästi ilman kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. Tietysti arkku on murtosuojattu, ja sitä havainnoidaan vähintään kaksi kertaa päivässä.
Narmala huomauttaa, että lisäksi luostarin pääkirkko on auki päivittäin, joten paikalla on ihmisiä kaiken aikaa.
– Lisäksi täällä (luostarissa) on konservaattori paikalla koko ajan, jos konservoinnin tarvetta tulee.
Kenotafin Valamoon kuljettivat Antti Jalkanen ja Sampsa Nykänen.
– Ei ihan jokapäiväinen, mutta meidän firmalle ihan tuttua. Tämä kenotafikin ollaan useampaan kertaan siirretty, tehdään tällaisia erikoisempia juttuja, Jalkanen sanoo.
Jalkasella on takanaan 15 vuotta ja Nykäsellä kaikkiaan 26 vuotta kuljetuskokemusta.
Nykänen toteaa onnistuneen siirron reseptin.
– Kaikki vaan mietitään etukäteen ja kahteen kertaan mielellään, huolellisesti tehdään. Ja tiimi toimii, voi luottaa toiseen – tietää mitä tekee, Jalkanen muistuttaa.
Jalkanen toteaa myös, että kenotafin saama vastaanotto suitsutuksineen, kirkonkellojen juhlasoittoineen ja troparinlaulantoineen oli poikkeuksellista.
– Siirto ei ollut ainutkertainen, mutta vastaanotto oli.
Paluuta odotettu vuosikymmeniä
Veljestö on toivonut kenotafin paluuta Valamoon jo vuosikymmeniä. Arkkimandriitta Mikael taustoittaa asiaa. Igumeni Mikael kertoo, että luostarin 1977 rakennetun pääkirkon valmistumisen yhteydessä toivottiin kenotafin palauttamista. Muistoarkulle oli suunniteltu jo oma sivukappelinsa, johon oli kulku pääkirkon kirkkosalin kautta. Suunnitelma kuitenkaan toteutunut, joten paikkaan sijoitettiin aluksi Konevitsan Jumalanäidin ikoni aluksi. Myöhemmin kappelista tehtiin talvikirkon alttari.
Muistoarkun palauttamista luostariin pyydettiin virallisesti viisi vuotta sitten. Itse neuvotteluprosessia arkkimandriitta kuvailee aikaavieväksi, mutta hyvässä hengessä käydyksi.
– Siitä keskusteltiin useamman museonjohtajan kanssa.
Viime kädessä asian ratkaisi kuitenkin kirkkomuseo RIISAn taustalla toimiva säätiö ja sen hallitus.
Siirto ei myöskään vaikuttanut muistoarkun omistussuhteisiin.
– Kenotafi on koko ajan ollut luostarin omistuksessa. Se on ollut RIISAssa talletettuna. Siellähän on myös paljon muuta esineistöä, joka on Valamon luostarin omistuksessa.
Kirkossa on viime aikoina käyty keskustelua muun muassa Kuopiossa sijaitsevan keskustalon kohtalosta. Kyseisessä rakennuksessa sijaitsee muun muassa Suomen ortodoksinen kirkkomuseo RIISA. Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty museon siirtoa Heinävedelle Valamoon. Arkkimandriitta kiistää, että kenotafin siirrolla olisi yhteyttä asiaan ja painottaa, että kyseessä ovat täysin erilliset asiat. Hänen mukaansa muistoarkun siirto ei ole tulkittavissa enteeksi koko museon siirtymisestä Valamoon.
– Keskustelu RIISAn sijaintipaikasta on alkanut samaan aikaan, kun kenotafi siirtäminen tänne toteutui.
Isä Mikael ei kuitenkaan tyrmää ajatusta, että museo voisi tulevaisuudessa sijaita Valamon yhteydessä.
– Jollakin tavallahan RIISAn sijaintikysymys täytyy ratkaista, jos keskustalolle jotain tapahtuu. On ensisijaisesti säätiön hallituksen tehtävä miettiä, missä RIISA sijaitsee, ja sitä kysymystä on syytä pohtia monelta eri kannalta.
– Itse pystyisin hyvinkin näkemään RIISAn täällä (Valamossa), ja käsittääkseni sen pitäisi olla tilojen kannalta mahdollista. Ja myöskin siltä kannalta järkevää, että täällä käy paljon ihmisiä, ja RIISAlle olisi valmiiksi kävijöitä. On monia kysymysmerkkejä, joita täytyy pohtia, onko se sitten hyvä ratkaisu.
Hän kuitenkin korostaa sitä, että mahdollinen muutos vaatisi oman aikansa.
– Toivottavasti se ei tapahdu kovinkaan nopeasti, sillä tällaiset asiat vaativat paljon suunnittelua ja miettimistä ja olisi hyvä, että siihen olisi useampia vuosia aikaa varautua.
Isä Mikael huomauttaa, että toteutuessaan RIISAn siirtyminen Valamoon olisi suuri muutos RIISAn työntekijöille. On pohdittava ensinnäkin, onko Valamo sopiva paikka RIISAlle – ja miten siirtymisen toteutuessa turvattaisiin ammattitaitoisen henkilökunnan pysyvyys ja/tai saaminen RIISAAN.
– Sen alan työntekijöitä ei varmaankaan valtavan paljon ole – ja olisiko heistä kuinka moni työskentelemään Valamossa? Se tarkoittaisi joko pitkiä työmatkoja tai sitten sitä, että asuisi jossain täällä lähistöllä. Ehkä se onnistuisi, mutta nähdäkseni tuo olisi yksi tekijä sitä vastaan, että RIISA sijaitsisi täällä.
Pääkuva: Pyhittäjäisien Sergein ja Herman Valamolaisten pyhäinjäännösten palauttamista Novgorodista Valamoon juhlitaan 11. syyskuuta. Tänä vuonna juhlasta muodostui historiallinen, koska pyhittäjien muistoarkku oli juuri palannut luostariin. Se sijaitsee nyt Valamon luostarin pääkirkon talvikirkoksi kutsutussa osassa. Kuva: Henna Hietainen