Viina tappaa
Kiertelemme pyörätuolilla liikkuvan tyttäreni kanssa Lapinlahden hautausmaalla. Etsimme erään Olli hautaa. Olli kuoli viime itsenäisyyspäivän tienoilla.
Hän asui kunnan vuokrarivitalon yksiössä. Naapuri hälytti paikalle kiinteistöhuollon, kun Olli keittiöstä, joka oli hänen makuuhuoneensa seinän toisella puolella, ei kuulunut moneen aamuun kahvinkeittimen roplatusta.
Olli ei ollut meille sukua, mutta kuului kuitenkin elämäämme. Hän oli nikkaroinut työllistämispajalla vammaiselle tyttärelleni pukeutumispenkin ja muisti aina joka kerta meidät kirkonkylällä nähdessään asiasta mainita.
Meistä se oli mukavaa.
Olli on nyt haudattu sukuhautaan, jossa on hänen kaksi veljeään ja isänsä. Helpottava tieto tyttärelle oli, että Olli ei ole kirkkomaalla yksin.
Ollin isä on todennäköisesti kasvattanut kolme poikaansa ilman vaimoa. Ainakin hänestä kerrotaan, että kerran töistä myöhästyttyään hän oli puolustautunut sillä, että leipoi pojilleen leipää. Sen jälkeen mies kulki kylällä liikanimellä äiti.
Tytärtäni kuitenkin vaivasi, kun Olli aika useasti oli kylällä hirveässä humalassa. Oli pakko kertoa lapselle, että Olli kuoli viinaan.
Toinenkin on nyt joukosta poissa. Kertovat kylällä, että Tarmokin on kuollut. Tarmon kanssa perheellämme oli sanaton koirapalvelusopimus. Tarmolla oli nätti sekarotuinen narttukoira, joka aina, kun isäntänsä joutui putkaan, juoksi meille.
Puimme sille oman koiramme valjaat, kiinnitimme sen rautakettingillä kuorma-autoon, panimme tarjolle vettä ja nappuloita sekä lähetimme koiran isännälle tekstarin: "Koira odottaa isäntää turvassa."
Koira oli isännälleen tärkeämpi kuin nainen. Koiraa hän ei koskaan uhkaillut sorkkaraudalla, kuten naiselleen teki S-Marketin edessä.
Näin meidän päihde- ja väkivaltaongelmamme poistuvat. Kotikuntanihan kuuluu olevan Suomen kuntien väkivaltatilastoissa yhdeksännellä sijalla.
Kotipitäjäni juusto- ja viinajuhlijat voivat rauhassa jatkaa juhliaan. Alkoholiongelmahan ei kosketa heitä.
Pia Valkonen