Mikä seurakuntia vaivaa?
Kansa kokoontui Madonnan konserttiin Helsinkiin. Avausmelodiat kuuluivat Kirkkonummelle asti. Tapahtumaa pohjustivat lehdet ja muut tiedotusvälineet jo hyvissä ajoin.
Kansaa virtasi Helsinkiin niin paljon, että muiden kesätapahtumien järjestäjät uhkasivat jäädä Madonna-vaelluksen takia vaille siirrettäviä käymälöitä.
Hesarin toimittaja – kumma kyllä – huomasi, että hieman aikaisemmin lestadiolaiset kansoittivat varsinaissuomalaisen Oripään niin, että kunnan väkiluku monikertaistui. Suviseuroja ei kuitenkaan hehkutettu etu- eikä takakäteen.
Näin erilaisissa maailmoissa elämme, vaikka maa on pieni, tuumasi Hesarin toimittaja oikeutetusti.
Katselen arkistossani olevaa valokuvaa tontista, jonne keuruulainen pariskunta on suunnitellut rakentavansa kotitsasounan. Toistaiseksi hanke odottaa parempia aikoja, mutta tsasounan ympäristö on houkuttelevan avara.
Sinnehän mahtuisi vaikka minkälainen teltta- tai asuntovaunukylä, mikäli syntyisi perinne, että ortodoksit kautta maan ottaisivat perinteeksi vaeltaa johonkin kesäpraasniekkaan kuten lestadiolaiset suviseuroilleen tai körtit herättäjäjuhlilleen.
Tämänkertaisessa Aamun Koitossa on pääjuttu yksityisistä tsasounoista. Itse pidän niitä yhteisöllisyyden kaipuun kiteyminä.
Yksityisten kotipihatsasounien synnyllä on tietenkin kääntöpuolensa, mikä myös on jutussa luettavissa. Pelättävissä on, että kun tsasounan isännän tai emännän elämäntilanne muuttuu, jää tsasouna ikään kuin kylmilleen.
Mikkeliläinen Ilkka Lappi on varautunut tähän. Hänen kotitsasounansa voi tarvittaessa vaikka purkaa sekä siirtää toiseen paikkaan.
Nyt tosin tuntuu siltä, että tsasounoita tarvittaisiin etupäässä pääkaupunkiseudun lähiöissä.
Ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja etsivät yhteisöllisyyttä vahvistavia kokemuksia. Onkin pakko kysyä, miksi yhteisöllisyys ei toteudu perinteisissä seurakunnissa? Miksi ihmiset rakentavat tsasounoita kotipihoilleen ja kutsuvat seurakunnan luokseen?
Pia Valkonen