Ekumeenisia palveluksia Oulussa
Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Raimo Kiiskinen siirtyy eläkkeelle ensi vuoden alussa. Samoihin aikoihin hänen vaimonsa Marja Kiiskinen jää eläkkeelle Joensuussa toimivan ortodoksisen Päiväkoti Pääskyn johtajan toimesta.
- Seurakunta on aktiivinen, toimiva ja elävä, sanoo isä Raimo palveltuaan Oulun kirkkoherrana 17 vuotta.
Kun hän ensi vuoden alkupuolella siirtyy nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä, tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun hänet vihittiin papiksi.
- Kirkkorakennukset ovat hyvässä kunnossa, samoin talous. Vuoden loppuun mennessä valmistuu uusi seurakuntatalo, summaa isä Raimo tilannetta.
Seurakunnalla on hyvät suhteet myös kaupungin ja yliopiston kanssa, kirkkoherra iloitsee.
Paitsi runsaslukuisiin ortodoksisiin palveluksiin, Oulussa on jo kymmenisen vuotta voitu osallistua ekumeenisiin jumalanpalveluksiin, joita järjestetään vuorotellen ortodoksisen, katolisen ja luterilaisen seurakunnan tiloissa. Varsinaisissa kirkkosaleissa niitä ei pidetä.
Ekumeenisissa palveluksissa on piirteitä kunkin kirkkokunnan riituksesta. Ennen evankeliumia suitsutetaan; soittimia käytetään. Rajautuminen kolmeen kirkkokuntaan perustuu siihen, että ne hyväksyvät toistensa kasteen, uskontunnustuksen mukaisesti: "tunnustan yhden kasteen". Palveluksissa on aina läsnä ortodoksinen, katolinen ja luterilainen pappi.
Noin viidenkymmenen hengen väljä yhteisö avartaa näkemyksiä toisista kirkoista ja poistaa ennakkoluuloja, joita yhä saattaa ilmetä.
Nuorena isä Raimo luki Pohjois-Suomeen sijoittuvia eräkirjoja ja haaveili pääsevänsä kokemaan Lapin lumoa. Tilaisuus tarjoutui matkapappina. Ensin asemapaikka oli Kemi, sitten Ivalo.
Inarin ortodokseista suurin osa on kolttia ja muita Petsamon evakkoja. Laajassa pitäjässä pidettiin palveluksia kolmessa paikassa: Ivalossa, Sevettijärvellä ja Nellimissä. Nyt niissä kaikissa on kirkko. Kirkkoherran työhön verrattuna matkapapin työ oli erilaista; ihmisiin syntyi läheisempi suhde vaikkapa yhteisillä kalastusreissuilla.
Lapin vuosiin sattui vaikeitakin asioita. Kiiskisten tytär sairastui leukemiaan, joka vielä 1970-luvulla oli vaikeasti parannettavissa.
- Se oli elämäni kovinta aikaa, sanoo isä Raimo.
Tapahtui kuitenkin Jumalan ihme: tytär toipui. Mutta sitten isä Raimo joutui liikenneonnettomuuteen ja sen seurauksena pyörätuolipotilaaksi. Mutta hänkin kuntoutui hyvin.
- Pienen ihmisen elämässä ei ole suuria. Kun on syntynyt hyviä ihmissuhteita, se on suurta rikkautta ja Jumalan siunaus, toteaa isä Raimo katsellessaan elämäänsä taaksepäin. Ja myös eteenpäin, uuteen jännittävään elämänvaiheeseen.
Esko Karppanen