Sinun on muutettava elämäsi
Alkavan paaston lieteilmiöihin kuuluu, että jokainen paastoaja yrittää määritellä pyhän jollakin tapaa. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Pyhän tavoittelu sopii kuitenkin jokaiselle – eikä kenellekään.
Pyhä muistuttaa aikaa. Kaikki luulevat tietävänsä mitä se on, mutta kukaan ei sitä osaa selittää.
Pyhää lienee turha yrittää määritellä. Yksi näkökulma voisi olla, että pyhän hallitsemassa tilassa vertailun periaate puuttuu kokonaan. Pyhälle varatussa tilassa ei ole toista suurempaa, voimakkaampi ei käytä valtaansa eikä heikompi perää oikeuksiaan.
On helppo nähdä, ettei tällaista pyhyyttä ole ihmisten keskuudesta löydettävissä.
Näin pyhyys liittyy myös toiseen aiheeseen. Pyhä on jotain meistä riippumatonta. Näin pyhä on sekä helpotus että haaste.
Yhtäältä pyhän läsnäolo vapauttaa itsekeskeisyydestä. Se suo vapahduksen ajatusten kuivausrummun jatkuvasta kalkkeesta. Toisaalta pyhä velvoittaa meitä salaperäisellä voimallaan. Pyhä ei taivu opettelemaan meidät mielenliikkeittämme, vaan se asettaa eteemme hankalan aapisen: miten oppia itsestämme pois. Pyhää ei voi omistaa.
Runoilija Rainer Maria Rilke hämmentyi Apollon torsopatsaan äärellä. Hän tajusi, että päätön patsas näkee todellisuudessa kaikkialle, se kulkee mukana sydämessämme ja katsoo meitä silmäluomiemme sisäpinnalta.
Rilke päättää runonsa torson vaatimukseen: ”Sinun on muutettava elämäsi.”
Runoilijan kokemusta voisi luonnehtia pyhän peruskokemukseksi: äkillinen, kokonainen, valtaansa ottava. Kokemus, jonka jälkeen paluuta entiseen ei ole.
Kirkkoisä Augustinoksen mukaan Jumala on lähempänä meitä kuin itse olemme. Ehkä pyhää pitäisikin etsiä läheltä. Ehkä pyhä ei tule itsestään, viljelemättä. On muutettava koko elämä. Nyt.
Ari Koponen