Mallioppilas nurkassa
Suomessa ekumenia - pyrkimys kristittyjen näkyvään yhteyteen - etenee hyvässä hengessä. Puhutaan ekumenian mallimaasta ja käytännön avunannosta. Nämä ovat kaikki myönteisiä tosiasioita.
Eräänä isona haasteena suomalaiselle ekumenialle on sen yhteinen vihollinen: aggressiivinen maallistuminen. Kristinuskon kynnyskysymyksiä tulevat pian olemaan kristillinen koulutus, tiedottaminen ja toimiminen tietoisesti kristinuskosta irrottautuneessa ympäristössä.
Näillä alueilla oman kirkon soraäänetkin ovat tervetulleita. Enää ei riitä, että osataan oma perinne läpikotaisin; on tunnettava ympäröivää maailmaakin. Kirkon sanomaa ei voi lähettää radioaalloilla avaruuteen.
Kirkkojen eroja, ja sitä kautta myös ekumeniaa, ymmärretään huonosti niiden ulkopuolella. Uskonnon kielioppi on sekaisin rakkauden kaksoiskäskyistä ja davincikoodeista. Ekumenia pyrkii löytämään yhteistä säveltä erilaisten kristillisten perinteiden välille, mutta onko sävellaji aivan vieras kirkkojen ulkopuoliselle maailmalle?
Kristinuskoon kuuluu tietty terve nurkkakuntaisuus: kaikki kristityt eivät yksinkertaisesti usko eivätkä voi uskoa ylösnousemukseen. Ja kääntäen: kirkon ei tarvitse olla jokaisesta asiasta jotain mieltä, usein sitä oikeaa ja ympäripyöreää. Mutta tietoa tarvitaan - enemmän kuin koskaan.
Jos ekumenian historia on jotain opettanut, läksy on ollut tämä: erilaisia teologisia kieliä puhuvien erimielisyydet on ratkaistava nopeasti. Muuten skisma saattaa ajautua monituhatvuotiseksi.
Nyt tarvitaankin nopeasti yhteistä siltaa ulospäin. Monien mielessä kirkko on jo erossa valtiosta. Eurooppalainen tendenssi tässä suhteessa on selvä. Jälkikristillisenä aikana ekumenian erääksi päätehtäväksi voikin tulla nurkasta äänekkäästi huuteleminen.
Ari Koponen