Nuoret äitikirkon sydämessä |
Kahdeksan hengen ryhmä eri seurakuntien nuorista matkasi lokakuussa Ekumeenisen patriarkaatin vieraaksi Istanbuliin. Patriarkka Bartolomeoksen yhdessä arkkipiispa Johanneksen kanssa käynnistämä nuorisovaihto-ohjelma toteutettiin ensimmäistä kertaa Ortodoksisten nuorten liiton järjestelyvastuulla.
Monen mielessä Konstantinopolin kaupunkia ja patriarkaattia ympäröi salaperäisen, etäisen arvokkuuden kirkas pilvi. Tuo ylimaallinen aura sai väistyä jo lentokentällä.
— Konstantinopolissa meitä oli vastassa kaikkea muuta kuin munkin näköinen
munkki, isä Athenagoras, muistelee Otto Laukkarinen.
Nuoriin teki vaikutuksen patriarkaatin isien nuorekkuus: muodikkaat tummat puvut, jotka korvasivat katukuvassa kiellettyt papinviitat, aurinkolasit ja sinkkulistojen soittoäänillä varustetut iPhonet.
Suosikiksi kohosi ”citymunkki” Isä Vissarion, "lämminsydäminen ja ihana persoona, jonka kanssa sai nauraa mahansa kipeäksi!", kuten Juulia Haajanen asian pukee.
Oli häkellyttävää huomata, miten paljon nuorta ryhmäämme arvostettiin. Lämpimien vastaanottojen joukosta nousi erityisesti esiin ateria Eläväksitekevän lähteen luostarissa metropoliitta Gennadioksen vieraana.
—Tunsimme itsemme tärkeiksi ja erikoisiksi vieraiksi. Metropoliitta oli todella hauska persoona. Luostarin asukkaat olivat niin lämminhenkisiä ja vieraanvaraisia, että sydämessä ihan tuntui, Juulia Haajanen kehuu.
Vierailu Hänen Pyhyytensä patriarkka Bartolomeoksen vastaanotolla selvitti meille vieraanvaraisuuden juuria. — Te ette ole täällä vieraita, tämä on toinen kotinne. Me yksinkertaisesti rakastamme teitä, patriarkka lausui ja vuodatti kiitoksia kesäisestä vierailustaan kirkkopäivillä. — Tunsimme todella olevamme yhtä suurta rakasta perhettä, Juulia Haajanen kiteyttää kokemuksemme patriarkan kohtaamisesta.
Paikalliskirkkomme elämä sai patriarkalta paljon kiitosta. Nuorisovaihto on patriarkaatille tärkeä, sillä sen kautta Istanbulin nuoret ortodoksit pääsevät kurkistamaan elinvoimaisen ja vapaa kirkon elämään.
Vapaus. Tähän sanaan palautuu matkamme ravistelevimmat kokemukset.
— Kohtasin ensi kertaa sen, että oman uskonnon julkituominen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Oli todella outoa, kun pienien kujien kautta astuimme huomaamattomista porteista sisälle kauniisiin kirkkoihin, joita ei ulkoapäin olisi voinut kuvitellakaan siellä olevan, kuvailee Veera Hahtala.
Kuulimme paikallisten suusta kertomuksia alueen ortodoksisen vähemmistön historiasta ja nykypäivästä, joka on täynnä peitettyä tai näkyvää tukahduttamista. Enää pari tuhatta ortodoksia sinnittelee Istanbulissa, ja nuoriso katoaa opiskelujen ja paremman elämän perässä Kreikkaan ja muualle länteen.
Istanbulin ortodoksisten seurakuntien näivettyminen selittää sen, että nuoret nähdään patriarkaatissa kalliimpana kuin mitkään Bysantin arteet.
— Liturgiassa patriarkka kutsui meidät istumaan Pyhän synodin jäsenille varatuille paikoille hänen viereensä. Siinä sitä sitten oltiin, nuoret piispojen paikalla, Hanna Lintu ihastelee.
Turkin vähemmistöpolitiikan nurkkaan ajama patriarkaatti nojaa puhtaasti hengelliseen auktoriteettiin. Se tarjoaa ohjaustaan ja huolenpitoaan sisar- ja tytärkirkoille Kristuksen esikuvan mukaisella nöyryydellä. Olisiko tilanne sama sinfoniassa mahtailevan maallisen vallan kanssa?
Oppaamme patriarkaatista, Panagiotis, vakavoitui loppumatkasta miltei kyyneliin, esiteltyään viikon ajan Kostantinopolin suuruuden monumentteja: — Te elätte kaukana pohjoisessa, emme ymmärrä kaikkia tapojanne, mutta me tarvitsemme teitä... Tarvitsemme teitä...
Ensi vuonna odotamme patriarkaatin nuoria vastavierailulle Suomen kirkkoon. Äitikirkko tarvitsee vastarakkauttamme, esirukouksiamme ja hengellistä hyvinvointiamme. Siinä on ahdistetun paimenemme voima.
Tuomas Kallonen
Kirjoittaja on ONL:n järjestösihteeri