Vaikka maallistumisesta puhutaan paljon, ei uskonto siltikään ole hävinnyt maailmasta minnekään. Mediassa se on entistä näkyvämmin esillä. Yhä useammin se myös näyttäytyy kielteisessä valossa, ei riitojen ratkaisijana ja vaan eripuran synnyttäjänä. Mainosmiehen sanoin voisi todeta, että julkisuutta on tullut ja otsikoissa on pysytty. 

 

Olen monen kirkollisen ja uskonnollisen ”kohun” yhteydessä jäänyt miettimään median valtavaa voimaa.

Monille ainoa kosketus kirkkoon ja uskontoon on esimerkiksi ajankohtaisohjelman ”keskustelu”, joka

jo asetelmiltaan ei tavoittele vuoropuhelua jossa selviäisi, mikä toiselle on tärkeää ja miksi. Yksittäiset

lauseet jäävät uskontotuuksiksi kaikille heille, jotka jo muutoinkin ovat etääntyneet kauas omista hengellisistä juuristaan.

 

”Mediaseksikkäät” aiheet ja ohjelmat luovat kuvaa kirkosta, uskonnosta ja kirkon jäsenistä. Niiden teho

on moninkertainen verrattuna siihen, mitä yritämme kotona tai kouluissa opettaa. Millainen on hengellinen

ja kirkollinen tulevaisuus, jos median uskontokasvatus jyrää alleen uskonnonopetuksen koulussa ja

seurakunnassa? Mitä enemmän soppaa hämmennetään, sitä suurempi on kirkon kasvatuksellinen vastuu,

niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin kohdalla. Maailma on todellakin muuttunut. Ennen uskonto

ja kirkko määrittelivät ihmisen elämää. Nyt uskonto on median määrittelemää, aihe muiden joukossa.

 

Sirpa Koriala