Kirkolliskokous päättyi Uudessa Valamossa
Vuoden 2010 kirkolliskokous päättyi 24.11. Heinävedellä kolmen päivän ja kuuden täysistunnon jälkeen. Ennakko-odotusten mukaisesti erityisesti talouskysymykset puhututtivat kokousta ja viimeinen istuntopäivä toikin mukanaan linjanvetoja muun muassa kirkon hallinnon uudistamishankkeen jatkamisesta sekä kirkon keskushallinnon ja kirkkomuseon talousarvioista vuodelle 2011.
Hallinnon uudistamisen käytännön toimien valmistelu siirretään nyt työryhmälle, joka esittelee seuraavalle kirkolliskokoukselle periaatteelliset reunaehdot uudistukselle. Käytännössä uudistus voidaan kiteyttää byrokratian vähentämiseen, seurakuntien ja niiden yhteistyön vahvistamiseen sekä järjestötoiminnan nivomiseen yhä tiukempaan seurakuntatodellisuuteen. Myös keskusteluun takaisin tauon jälkeen tullut autokefalia-hanke oli kokouksessa esillä. Jo 1980-luvulla esitettyä ajatusta Suomen ortodoksisen kirkon autokefaliasta tutkitaan nykytodellisuuden valossa järjestämällä ensi vuonna erillinen kirkolliskokouksen seminaari, johon kutsutaan Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin edustaja.
Ortodoksisen kirkkomuseon hakema investointi peruskorjaukseen ja uudistumiseen todettiin liian mittavaksi nykyresursseihin nähden. Kirkolliskokous totesi kuitenkin, että kirkkomuseo olisi saatava taas mahdollisimman pian yleisölle avoimeksi. Kirkkomuseon hallinnon uudelleenjärjestelyvaihtoehdot, mukaan lukien museon säätiöittäminen, saivat kirkolliskokouksen kannatuksen.
Kirjallisuuden julkaisuelin OKJ keskittyy seuraavaksi keskeneräisten liturgisten tekstien valmisteluun sekä jo olemassa olevien kirjojen yhdenmukaistamiseen ja ajantasaistamiseen. Myös kirkkomusiikin toimittajan pesti sai lisäaikaa vuoden 2011 loppuun asti.
Muita merkittäviä päätöksiä oli muun muassa sopiminen säännöllisten ortodoksisten kirkkopäivien järjestämisestä, jälleenrakennuskauden esineistön omistusoikeutta perusteita koskevan työryhmän perustaminen ja kirkon koulutusasioiden profiloituminen yhä vankemmin kirkon omaksi tehtäväksi.
OT/AK

