Kirkko turvapaikkana
Keskeinen kysymys kirkkoturvapaikka-käytännöstä virinneessä keskustelussa on esivallan vastustaminen. Sekä luterilainen että ortodoksinen valtionkirkkoperinne pitää melkein mahdottomana, että valtion laki voisi olla ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Evankeliumi, pyhien kokemus ja kirkon kaksituhatvuotinen historia puhuvat kuitenkin toista.
Vapahtaja käskee antaa verorahan sille, jonka kuva on rahaan lyöty, keisarille. Mutta ihminen on Jumalan kuva, ja ihmisyys kuuluu Jumalan yhteyteen. (Mark.12:17). Myös vuorisaarnan sana: Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?(Matt.5:13) on nähty kehotukseksi vaikuttaa yhteiskuntaan.
Apostolien teoissa todetaan yksinkertaisesti: ”ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap.t. 5:39). Kristityt kieltäytyivät uhraamasta jumal-keisarille, ja heidän uskontunnustuksensa ”Jeesus on Herra” (Fil.2:11) haastoi valtionuskonnon, jonka mukaan herruus kuuluu keisarille. Useiden satojen vuosien ajan kristittyjen eräs luonteenomaisin piirre oli, että he kyllä rukoilivat vallanpitäjien puolesta, mutta kieltäytyivät astumasta valtion palvelukseen, varsinkaan sotilaiksi. Tunnemme useita aseistakieltäytyjiä pyhien marttyyrien joukossa.
Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi tilanne muuttui. Kirkko ja valtio monissa tapauksissa samastuivat, ja Kristuksen nimessä on käyty sotia, tapettu vihollisia ja alistettu kansoja. Kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan säilyi sekä idän että lännen kirkossa niiden reunamilla: suurten hengellisten opettajien ohjeissa ja Kristuksen tähden houkkien antamassa esikuvassa, mutta myös silloin kun kirkko kärsi ja taisteli yhdessä sorretun kansan kanssa.
Elämme valtionkirkkojen jälkeistä aikaa. Esivallan tukea kirkoille riisutaan ja kirkkojen suhde poliittiseen ja taloudelliseen valtaan muuttuu etäisemmäksi. Samanaikaisesti nähdään eri kirkoissa uutta kriittisyyttä vallanpitäjiin nähden. Kristinusko on saamassa takaisin äänensä, jonka se oli välillä miltei menettänyt. Kirkot nähdään useammin osana kansalaisjärjestöjen kenttää kuin valtiovaltaa.
Kirkkoturvapaikka on tuhansia vuosia vanha perinne: esivallankin pitäisi kunnioittaa pyhäkön antamaa turvaa. Näin ei käytännössä ole, mutta suomalainen kirkkoturvapaikka ei kuitenkaan haasta yhteiskunnan lakeja, vaan perustuu niihin ja tukee niitä. Toiminta on avointa eikä sillä pyritä estämään viranomaisten tai oikeuden päätösten toteuttamista. Maamme lakien mukaan ihmiset ovat tasaveroisia lain edessä, ja jokaisesta virkamiespäätöksestä voi tehdä valituksen. Olennaista on julkisuus ja aika, joiden toivotaan antavan turvan tarvitsijalle uuden mahdollisuuden saada oikeudenmukainen kohtelu ja uusi laillinen päätös asiassaan. Kirkko turvapaikkana –käytäntö ja vastaavat kansalaisaktiivisuuden muodot vahvistavat demokratiaa, yleisiä ihmisoikeuksia ja perustuslaissa taattuja perusoikeuksia.
isä