Sanahelinää yhteisöllisyydestä
”Mitä enemmän ja säännöllisemmin palveluksia toimitetaan, sitä enemmän ihmiset käyvät kirkossa.” Vanhojen seurakuntapappien ohje nousee kirkon 2000-vuotisesta kokemuksesta. Mutta me emme noudata heidän ohjettaan.
Harvalla paikkakunnalla voi noudattaa kristillisen uskon olennaisinta käytäntöä: käydä joka sunnuntai liturgiassa ja ehtoollisella.
Monilla papeilla on hoidossaan useita kirkkoja, eikä kirkkoherra voi olla joka pyhä pääkirkossa. Kesälomatauko pysäyttää sakramentaalisessa mielessä seurakunnan olemassaolon, jos liturgiaa ei toimiteta.
Äärimmäisen harvassa paikassa pidetään pyhäkköä auki ja toimitetaan maallikkopalvelusta, kun pappi on poissa. Tuetaanko seurakuntalaisten kasvua kirkon yhteyteen?
Me kirkonmiehet pahennamme tätä ongelmaa ihan itse. Sekä etelässä että pohjoisessa vietetään katedraalien juhlia niin, että kielletään liturgian toimittaminen muissa kirkoissa ja komennetaan papisto koolle.
Katedraalin juhla vääristyy vastakohdakseen, jos sen takia moni alttari jää tyhjilleen ja moni yhteisö ilman liturgiaa.
Yhteisö on kirkon elämän ja uskon ytimessä. Puhumme liturgiasta yhteisenä työnä. Lainaamme maineikkaiden teologien ajatuksia kirkosta eukaristisena yhteisönä. Yhteisöllisyyden teologia on ortodoksien tärkeintä antia ekumeenisessa vuoropuhelussa muiden kristittyjen kanssa. Levoton ja pirstaleinen aikamme tarvitsee tätä sanomaa.
Mutta jos emme itse rakenna yhteisöjämme liturgian ympärille, ortodoksisuutemme jää sanahelinäksi.
isä Heikki Huttunen
AK 17/2008