Oikonomoun näkökulma kreikkalainen
Dimitri Oikonomoun kirkkomusiikkikirjoituksessa (AK 16/2008) on kaksi kohtaa, joista suomalainen lukija voi saada väärän käsityksen.
Ensinnäkin Oikonomoun mielipide, jonka mukaan päätösvalta kirkkomusiikista kuuluu papille, nousee kreikkalaisesta kirkkomusiikkikulttuurista.
Kreikassa monilla kanttoreilla ei ole teologista koulutusta vaan he ovat kuulemalla oppineet laulamaan kirkoissa.
Suomessa asiat ovat toisin: kanttorit opiskelevat Joensuun teologisessa tiedekunnassa ja heidän opinnoillaan on teologinen pohja. Papin ja kanttorin on hyvä keskustella rakentavasti jumalanpalvelusteksteistä ja palveluksen kulusta. Keskustelu ei merkitse vallankäyttöä. Mielestäni päätösvalta kirkkomusiikista kuuluu kanttorille.
Toinen asia koskee ikoneita. Dimitri Oikonomou kuvailee kreikkalaista kirkkoa, jonka seiniin on maalattu ikoneja katosta lattiaan. ”Papisto ja kirkkokansa osana seinämaalausten hierarkiaa” tarkoittaa, että laulajat ja kirkkokansa ovat yhtä koko kirkon kanssa, joka on kuvattu kirkon seinillä.
isä Ioannis Lampropoulos
Oikonomou asian ytimessä
Dimitri Oikonomou osui asian ytimeen kuvatessaan kirkkolaulun osaa jumalanpalveluksessa: kirkkolaulu on jumalanpalvelusta. Sen toimittajien tulisi ymmärtää heille annettu vastuu koko seurakunnan – sekä näkyvän että näkymättömän – yhteisestä ylistyksestä.
Oikonomou näkee oikeanlaisen kirkkomusiikin valinnan pastoraalisena kysymyksenä ja jättäisi sen siksi papin paatettavaksi. Kyse on ihannetilanteesta, jossa pappi tuntee kirkkomusiikin maailman syvällisesti. Tämä ei aivan vastaa Suomen tilannetta.
Mieltymyksiä on toki jokaisella. Valitettavimmassa tilanteessa papiston tottumukset tukahduttavat laulajien uudistumisen halun.
Kanttorimme koulutetaan nykyään teologian ammattilaisiksi. Tiedon ohella kasvavat myös hengen hedelmät.
Ymmärrys kirkkolaulusta rukouksena antaakin monelle kanttorille motivaation työhön. Emmekö siis antaisi kanttoreille vapautta – ja vastuuta – etsiä sitä musiikkia, joka parhaiten tukee jumalanpalvelusta ja kohottaa seurakunnan rukouksen Jumalan eteen?
Maria Takala-Roszczenko
kanttori
AK 18/2008

