Etsi




Kristuksen puoleen

Suomi ja oikeastaan koko maailma on muutosten kourissa. Monet eroavat kirkosta, rahan ja materian palvonta yltyy ja ilmastonmuutos kiihtyy. Euroopassa monet kirkot on muutettu pubeiksi tai teattereiksi.  Väkivalta, avioerot, itsekkyys ja sodan uhka ovat lisääntyneet.

Lukemattomilla ihmisillä, jopa virallisesti kirkkoon kuuluvilla, on harhakäsitys, etteivät ihmiset enää ole kiinnostuneita kirkosta. Tämä on sielunvihollisen taitavimpia aseita, ja surullista kyllä monet ihmiset uskovat siihen.

Mikään ei kuitenkaan voisi olla harhaanjohtavampi ajatus. Todellisuudessa ennen vankat rakennelmat, joihin ihmiset uskoivat, alkavat murentua. Poissa ovat aikaisemmin niin vankat käsitykset turvallisuudesta.

Tilalle ovat tulleet pelko ja turvattomuuden tunne. Jopa lapset, nuoret ja vanhukset joutuvat kohtaamaan pelkoa lähes joka päivä, vaikka Suomessa onkin rauhantila.

Moni ihminen haluaa löytää kristittyjen uskon, rauhan ja ilon – jopa vaikeuksien keskellä. Suomalaiselle on vaikeaa puhua kaipuustaan uskoon. Se on tabu.

Moni toivoisi löytävänsä elämän todellisen merkityksen, sellaisen, jonka vain usko ja Kristus armossaan ja rakkaudessaan voi antaa. Tämä koskee varmasti koko nykyistä maailmaa.

Kirkolla on nykypäivänä sosiaalinen tilaus. Maailmassa on nälänhätää, mutta myös uskon, toivon ja rakkauden nälkää. Koko maailma huutaa Kristuksen puoleen.

Tuula Riisla

AK 20/2008