Askeesin ammattilaiset
Ortodoksien pitäisi olla kristillisen askeesin ammattilaisia. Niukka, vähään tyytyvä, todellisuudentajuinen ja ihmisen mittainen elämäntapa on meille tuttu. Lisäksi se perustuu vapaaehtoisuuteen.
Pröystäily, ahneus ja mammonassa kieriskely kavahduttavat. Ortodoksinen ihmisliha käy aika usein kaurapuuromoottorilla eikä kaipaa ihania leikkeleitä.
Ihmiskunta on rajansa tavoittanut. Öljyn ja ruuan hinta nousevat. Niukkuus kasvaa, kun suitten määrä kasvaa. Olemme törmäyskurssilla mahdollisuuksien kanssa. Mahdoton ei ole mahdollista. Paitsi uskossa – ja hyvä niin.
Miten askeesin ammattilaiset ja amatöörit voisivat kohdata toisensa? Jälkimmäinen suuttuu siinä missä aito edellinen kiristää vyötä ja taivaltaa rukouksessa erämaareitillään. En kirjoita ylpeilystä, koska itsestänikin löytyy tuhat syytä tarttua herkkupaloihin. Kyllä himo keinot keksii!
Mutta lähivuosikymmenten suurin haaste maapallolla on sopeutua elämään yhä askeettisemmin. Sopeutumisen toivoisi tapahtuvan soditta, väkivallatta.
Askeesiin sisältyy aarteita, joita ortodoksisen kirkon toivoisi jakavan kaikille tällä kulutetulla, riistetyllä, raastetulla planeetallamme.
Jari Ranta
AK 14/2008

