Etsi




Kirkolliskokous kokoontuu uusin voimin

Uutiset ja uutisten takana >>

Kokouksen asialistalla on tavanomaisten toimintakertomusten tarkastuksen ja haettujen toiminta-avustusten lisäksi esimerkiksi Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston toiminnan muuttaminen kirkollishallituksen lausunnon mukaisesti taloudellisesti kannattavaksi. OKJ:n julkaisupolitiikkaa supistettaneen, mutta esimerkiksi merkittävää jumalanpalveluskirjallisuutta Suuren oktoehoksen sekä Triodionin muodossa ollaan kääntämässä ja julkaisemassa vuosina 2011-2012.

Mittavina talouskysymyksinä kirkolliskokous käsittelee kirkon keskusrahaston 2011 talousarviota ja toimintasuunnitelmaa vuosiksi 2012-2013. Kirkollishallitus jättää kirkolliskokoukselle myös aloitteen kirkon linjauksista rakentamisen ja rakennusten peruskorjausten avustamiseksi, millä pyritään korostamaan suurten rahoituspäätösten tapauskohtaisuutta ja arvioimaan kulloisenkin avustuskohteen tarkoituksenmukaisuutta.

Kirkollishallitus päätti myös järjestää  kirkolliskokouksen yhteyteen keskustelun hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mietinnöstä. Keskustelua käydään koko kokouksen voimin sekä valiokunnittain. Keskusteluissa esitellään kirkon hallintamallin uudistuksia niin kirkkopoliittisen aseman, talouden kuin kirkon oman strategian näkökulmasta.  Jatkotyöryhmän tavoitteena on ollut arvioida hallinnon uudistuksia niin, että ne tukisivat parhaiten ”aktiivista jumalanpalveluselämää, koulutus- ja kasvatustehtävää sekä lähimmäisvastuuta ja diakoniaa.” Perusongelmaksi on nähty suomalaisen hallintomallin raskaus ja hallintotoimenpiteiden ylimitoitettu luonne.

Kirkolliskokous saa nähtäväkseen kirkon henkilöstöpolitiikan linjauksen, jonka tutkimisen aloitti vuoden 2008 kirkolliskokous. Myös koulutusasiat ovat tapetilla jo edellisen kirkolliskokouksen päättämien koulutusarviointityöryhmien takia, joiden raportit ovat esillä nyt kirkolliskokouksessa.

Kajaanin seurakuntaan kuuluva Valamon luostarin liiketoiminnanjohtaja Veikko Halonen osallistuu edustajana kokoukseen innostuneena. Erityisen tärkeäksi hän näkee juuri hallinnon uudistamisen ja talouskysymykset.

–  Hallinnon uudistaminen on iso asia, johon myös liittyy intohimoja. Esitetty mietintö on kuitenkin liian lavea päätöksenteon pohjaksi, Halonen kommentoi. Myös talouspuolen asioihin Halonen ehdottaa suorasukaista tulokulmaa:

– Taloustilanne näyttää yleisesti hetkellisesti paremmalta. Seurakunnat eivät ole mitään valtavia talousyksikköjä. Pidetään asiat yksinkertaisina, Halonen kehottaa.

–  Kirkon identiteetti ja kokonaisuus muotoutuvat pienistä päätöksistä joita teemme. Siksi on tärkeää, että meillä päättäjillä on yhteinen "Iso Kuva", yhteinen päämäärä.  Kirkko tarvitsee eteenpäin suuntautuvaa työtä, Halonen sanoo.

Kokouksen asialista ja työryhmien esitykset luettavissa kirkon nettisivuilta www.ort.fi

AK/OT



 


 

Takaisin